Skip to content

When we were young

Tein ensimmäisen Adele -meikkini jo hyvän aikaa sitten. Silloin kun Hello -biisin musiikkivideo julkaistiin ja minä (ja koko muu maailma) haukkoi henkeään Adelen upeuden ja biisin mahtavuuden edessä. Tiesin jo silloin että tulisin tekemään useamman meikin Adelen inspiroimana, koska hei. Duh. Seuraava kunnon inspis iskikin sitten alkukeväästä, kun Adele postasi Instagramiin oman Vogue -kantensa. Olin myyty, AIVAN MYYTY. Adele oli kannessa niin upea ja hehkeä ja luonnollinen ja hehkuva ettei mitään rajaa! Ensimmäinen ajatus ”APUA MITEN UPEA NAINEN”- pohdinnan jälkeen oli et minäkin haluan näyttää tuolta, haluan ja minun täytyy! Aloin siis hirmuisella riemulla suunnitella  meikkiä ja että toteuttaisin sen asap. Sain vielä meikin toteutusta varten Joe Blascon tuotteita, joiden testailua odotin riemulla. No, sitten iski se ensimmäinen flunssaputki ja tuhosi aikataulut aika totaalisesti. Ehdin onneksi välissä testailemaan tuotteita ja tekemään kokeiluja, joten kun tauti vihdoin hellitti iskin heti kiinni Adelemeikkiin!

ESAF_JOE_BLASCO_1

Rakensin koko meikin meikkipohjan ympärille. Meikkipohjaksi sain Blascon kulttimeikkipohjan sävyssä Lite Olive 1, ja sitä keventämään sain saman merkin Ultralift -seerumin. Tuo kakkumeikkivoide on itsessään todella, todella peittävä, ja sain harjoitella sen käyttöä jonkun aikaa ennen kuin opin tekemään sillä oikeasti kevyen ja kauniin pohjan. Mielestäni kevyin jälki tuli beautyblenderillä (tai muulla vastaavalla sienellä) ja sen kanssa meikin peittävyyttä oli helppo säädellä!

ESAF_JOE_BLASCO_2

Luomille sudin muutamaa nudesävyistä luomiväriä (koko luomella Sexy Pink ja Sand, varjostuksena Latte), ripsiin Blascon supermustaa ripsaria. Kulmat tein voidemaisella ultamatte -luomivärillä sävyssä Midnight brown. Ultamatte oli sen verran vahvaa settiä että pehmensin kulmia aika reippaalla läpiharjauksella ja iiihan pienellä lisäyksellä ruskeaa luomiväriä. Silmät rajasin hyvin kevyesti mustalla ultamattella. Pehmensin rajauksia hiukan mustalla luomivärillä, sillä halusin että ripsien tyvessä on vain hiukan väriä, ei niinkään rajausta- ihan niinkuin Adelella.

ESAF_ADELE_LOTD_1

Varjostukset tein Blascon aurinkopuuterilla sävyssä Dark, ja poskille toin väriä Blascon Flamingo -poskipunalla. Flamingosta saattoi muuten tulla mun kevään suosikkiposkipuna… Adelemaista hohtoa (joka ei kyllä näy kuvissa) toin MACin Lightscapadella, koska tuossa Vogue -kuvassa Adele todellakin hohti isolla H:lla.

ESAF_ADELE_LOTD_2

Huulimeikkiä varten sain Blascon Coral Extasy -huulipunan, joka oli TODELLA pigmenttinen ja kirkas. Ihan mahtava huulipuna näin kevättä varten! Himmensin punan sävyä taputtelemalla sitä hiukan pois huulilta ja laittamalla pohjalle MACin Whirl -rajauskynää. Yhdistelmä oli aika ihana ja raikas, vaikka itse kaipaan näin jälkiviisaana kuviin vähän lisää kirkkautta huulille.

ESAF_ADELE_LOTD_3

Blascon luomiväreistä erityisesti varjostuksiin käyttämäni Latte nousi aika äkkiä suosikikseni. Tykkäsin kyllä meikistä muutenkin todella paljon, mutta jotenkin erityisesti tuo kevyt silmämeikki oli minulle uutta ja vierasta! Sellaista että tän naaman tulen tekemään vielä useaan otteeseen töihin kevään aikana. Lupasin itselleni että käytän tänä keväänä kirkkaampia huulimeikkejä, ja tällaiseen muilta osin kevyeen meikkiin minun on helpompi yhdistää esim. räikeä koralli huulipuna.

ESAF_ADELE_LOTD_4

Kertokaahan mistä te olette saaneet viime aikoina inspiraatiota meikkeihin?

Silmät/Eyes: Urban Decay Eyeshadow primer potion Original, Joe Blasco Sexy Pink, Sand ja Latte saatu, Joe Blasco Ultamatte Black ja Midnight brown saatu, Joe Blasco mascara saatu

Kasvot/Face: Joe Blasco Ultrabase Lite Olive 1 saatu, RCMA irtopuuteri, Joe Blasco puuteri Dark saatu, Joe Blasco poskipuna Flamingo saatu, MAC Lightscapade

Huulet/Lips: Joe Blasco Coral Extasy saatu, MAC Whirl

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

Related posts:

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa