Skip to content

Urbaanit ostokset

Paljon puhuttu ja riemuttu Urban Decay on nyt ollut Suomessa saatavilla jo jonkin aikaa, ja ajattelin että nyt voisi olla hyvä väli kerrata omat ostokseni. Niitä kun pääsi kertymään heti lanseerauksen jälkeen pieni pino. Onnesta kehräävä kosmehamsteri punnitsi ja peräti suunnitteli ostoksensa poikkeuksellisen tarkasti, ja lopputuloksena oli varsin kiitettävä ja järkevä kokoelma tuotteita. Vain yksi oli täysi susi, ja sekin ihan väärän sävyn takia! Pieni menetys, kun isosta tuotekasasta löytyi monta helmeä. Kurkataan ensin äkkiä ne ostokset, ja sitten katsotaan ne niistä parhaat. Eiks je?

ESAF_UD_HAUL_1

Kokosin itselleni ostoslistan sekä kiinnostavien että tarpeellisten tuotteiden pohjalta. Halusin jotain uutta, jotain mitä en UD:lta ole ennestään kokeillut! Kuuntelin mielenkiinnolla muiden suosituksia, ja kävin hypistelemässä tuotteita tiskillä. Päädyin lopulta hankkimaan kaksi Revolution- huulikiiltoa (sävyt Failbait ja Scandal), poskipunan (Rapture), Naked Basics- paletin, Naked Skin- meikkipuuterin ja irtopuuterin, sen kuuluisan peiteaineen, Perversion- ripsivärin ja Naked Skin BB-voiteen.

Ruoditaan ne parhaat- listan ulkopuolelle jääneet ensin. Naked Skin- irtopuuteri on kiva, oikeasti ihan kiva. Mutta siihen se omalla kohdallani jää- ihan kivaan. Suurin syy on sävy, sillä se vaaleinkin saatavilla oleva sävy oli omalle iholleni inasen liian tumma. Puuteri kyllä jättää kauniin pinnan, mutta sävyn takia se tulee todennäköisesti menemään kiertoon. Samasta syystä kiertoon lähtee myös BB- voide, joka on auttamatta omalle kalmoiholleni niin umppalumppaoranssi ettei enää edes naurata. Ruskettuneemman ihon omaava saa tuosta BB- voiteesta varmasti paljon enemmän irti- itse kierrän sen kaukaa ja pistän tämänkin tuubin eteenpäin. UD:n jenkkisivuilla puhuttiin useammasta värisävystä (EI, en tarkoita Suomessakin myynnissä olevia Illuminating ja Bronzing-versioita), jos ne vielä joskus saapuvat tänne kokeilen uudestaan. Sillä kalpeimmalla myynnissä olevalla. BB nimittäin tuntui nassulla oikein kivalta, ja tasoitti ihoa ja sen pintaa. Jos sävy ei olisi ollut niin väärä, se olisi varmasti oikein mainio tuote.

ESAF_UD_NAKED_BASICS_1

Sitten niihin suosikkeihin. Suosikkeihin näistä ostoksista, siis. Ensimmäisenä mainittakoon monelle tuttu Naked Basics, se alkuperäinen yksilö siis. Olin onnistunut välttelemään mininakun hankintaa jo aika pitkään, mutta nyt totesin että HALUAN. Ja eihän mun nudepalettikokoelma voisi olla eheä ilman edes yhtä mininakua, eikö? Naked Basics on ollut oston jälkeen melkeinpä päivittäisessä käytössä. Kovimpaan käyttöön ovat päässeet W.OS, Naked 2 ja Crave. Paletti itsessään on oikein mainio kokonaisuus, jolla tekee tarvittaessa koko silmämeikin rajauksia ja kulmia myöten. Iso peukku tälle! Pitäisköhän se Naked Basics 2 sitten kuitenkin hankkia…

ESAF_UD_NAKED_SKIN_POWDER_FOUNDATION_1

Seuraavaksi mainittakoon Naked Skin-sarjan meikkipuuteri. Tämä meni ihan puhtaan mielenkiinnon piikkiin, mutta onneksi meni. Pakkaus on nätti, vaalein sävy tarpeeksi vaalea (ei kuitenkaan ihan täysin kalmo,huom!) ja itse puuteri sopivan peittävää. Tällä tekee siistin ja kestävän pohjan ihan yksinäänkin, mutta erityisen paljon olen pitänyt tästä muuta meikkiä viimeistelemässä. Jos koen että nassu kaipaa vielä irtopuuterin jälkeen piiiiiientä lisäpeittoa, sudin kasvoille tätä. Vipalla jälki on toki peittävämpää, mutta omasta mielestäni tiheällä kasvomeikkisiveltimellä tulee parasta jälkeä. Rasia on aika iso, siitä miinusta- en halua kantaa näin suurta puuterirasiaa käsilaukussa. Se veisi tilaa ainakin viideltä huulimeikiltä. Niitä kun käsilaukussa TÄYTYY olla ainakin kymmenen. Ison peukun tämä saa joka tapauksessa!

ESAF_UD_REVOLUTION_LIP_GLOSS_FAILBAIT_1

Huulikiiltoja ostin kaksi, mutta erityishyvämaininnan saa niistä vain toinen. Fuksianpinkki Scandal on IHANA, mutta malvaan taittava Failbait on niin minun sävyni että sattuu. Käytän huulikiiltoja todella harvoin ilman rajausta- tätä olen käyttänyt ilmankin. Se kertoo ainakin minulle jo paljon. Kiilto on huulikiiltomaisen läpikuultava, mutta pigmenttiä on kuitenkin sen verran että näinkin luonnollisella sävyllä pärjää ilman rajauksia. Kiilto on tahmeaa mutta ei TAHMEAA, siis sellaista hiukset pitkin naamaa liimaavan tahmeaa. Tahma-aste on juuri sopiva, sellainen että kiilto pysyy ja kestää huulilla muttei leviä pitkin ja poikin hiusten mukana. Kiiltoa joutuu kyllä lisäilemään päivän mittaan esim.ruokailun jälkeen, mutta se suotakoon. Failbait oli myös nimenä omasta mielestäni mainio.

ESAF_NAKED_SKIN_CONCEALER_1

Sitten siirrytään siihen todelliseen aarteeseen, eli peiteaineeseen. UD:n Naked Skin- peittari on kerännyt jo aikamoista mainetta, ja se on huidellut monen Youtube-gurun mielestä MACin Pro longwear-peittarin ohi. Joudun yhtymään tähän mielipiteeseen, tämä on parasta. PARASTA. HG- tason parhautta, väittäisin. Ehdin vasta korkata uuden proputelin hiukan ennen tämän hankkimista, mutta käyttelen sen mielelläni erilaisten meikkivoiteiden täydentäjänä tai meikkivoiteena yksinään, tämä on ainoa mitä jatkossa haluan silmieni alle. Kevyttä mutta peittävää. Meinasin aluksi olla käyttämättä applikaattoria suoraan iholle koska bakteerit ja yy, mutta sorruin eräänä laiskana aamuna vetelemään peittariviivat silmien alle ihan suoraan applikaattorilla. Jälki oli kivaa, ja se oli NIIN HELPPOA. Olen sortunut sen jälkeenkin, hyi minua.

ESAF_UD_AFTERGLOW_BLUSH_RAPTURE_1

Viimeisenä muttei missään nimessä vähäisimpänä mainitsen Afterglow-poskipunan sävyssä Rapture. Afterglow- punia on iso liuta, ja sävyt ovat toinen toistaan herkullisempia. Rapture kuitenkin puhutteli minua eniten, sekä nimensä (haloo, Bioshock) että syvän malvansävynsä puolesta. Rapturessa on kevyttä, kultaista hohtoa, ja se levittyy iholle pehmeästi ja tasaisesti. Sävy on kerrostettavissa, ja toimii todella kauniisti myös luomivärinä. Rapture on iholla todella luonnollisen näköinen, ja sopii omasta mielestäni kalpealle iholle todella kauniisti. Rapture tuo poskille tervettä, lämmintä hehkua- tykkään!

UD- listallani on edelleen aika liuta tuotteita, mutta näillä olen päässyt aika kivasti alkuun. Mitä te olette ostaneet Urban Decaylta lanseerauksen jälkeen? Onko ostoskoriinne päätynyt mahdollisesti jotain näistä? Ollaanko samiksia?

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

Related posts:

23 Comments

  1. Sinzu Sinzu

    Täällä onnellinen Mininaku2:n ja Failbait-huulikiillon omistaja heiluttelee kättään 🙋🏼💕

    • Ooo, JES! Mahtavaa, samiksia! <3

  2. Noora Noora

    Aivan ihania ostoksia olet tehnyt! Mulla ostoslista on piiitkä ja ihan sormet syyhyää päästä kaikkien ihanuuksien kimppuun, mutta vielä en ole raaskinut kokoelmaani kerryttää. Josko kuitenkin viimeistään joululahjaksi raaskisi itselleen jotain kivaa ostaa. Onko sulla muuten tietoa siitä onko se Vice 4 paletti tulossa Suomeen myyntiin? Se ois kyllä ihan pakko saada!

    • Voin sanoa tähän väliin, että JOO! Vice 4 tulee osaksi Holiday-lanseerausta, sitä ennen lanseerataan Naked Smoky. Tällaisen tiedon ainakin tiskiltä sain 🙂

      Onpa ihanaa kun esittelit nämä! Sulta saa aina niin hyviä vinkkejä ja aion kyllä itsekin käydä hakemassa tuon peiteaineen ja jonkun poskipunista.

      • Noora Noora

        Ou jee, kiitos tiedosta Elisa 🙂 Voi kun tulis myyntiin myös verkkokauppaan.

        • Olet paras, KIITOS infosta Elisa! <3 Tuo peiteaine on todellinen aarre, suosittelen lämpimästi <3

    • Elisa onneksi tiesi kertoa tarkemmin Vice 4:sta, mulla ei nimittäin ollut siitä harmainta aavistusta! 😀 Onneksi se tulee, se on pakko saada <3

      Ihailtavaa itsehillintää vielä toistaiseksi, onnitteluni! 😀

  3. sari sari

    Ostin saman mininakun ja Udpp:n, tänään postissa odottaa make up fixing spray. Jään toistaiseksi tähän settiin. Mininaku on pigmenttinen ja hyvää jälkeä sillä saa, mutta eniten kehuja työkavereilta tulee Diorin paleteilla tehdyistä meikeistä. Koen että nää mininakun värit on sameita. Crave on passeli rajauksiin. Silti nakupäivinä huomaan että kaipaan Diorin sävyjä. Mattaisuus on näissä mulle vähän liikaa. Enemmän tykkään esim Anastasian contour kitillä tehdystä silmämeikistä jos ihan matkan haluaa. Sillä saa jotenkin paremman valoisamman sävyn kuin Nakulla ilman hohtoa, jos sitä haluaa karttaa (inhoan sanaa shimmerinen, kun se ei ole mikään suomenkielinen sana vaan ällöttävää finglishiä, joka vaivaa monia blogeja)

    • sari sari

      Tarkoitin siis ”matan”, ei ”matkan”. Mobiililaitteilla kirjoittelu on hieman hankalaa

      • Tuo mininaku on kyllä kiva! Kerrothan sitten miten Fixing spray toimii? Se on kiinnostanut mua pitkään! 🙂 Voi, Diorin paletit <3 Oon käyttänyt omiani aivan liian vähän, pitääkin kaivella ne esille!

        • sari sari

          Olen kaksi kertaa kokeillut. Ensin pelkäsin, että saan jonkun allergiareaktion siitä. Jotkut kosmetiikka-aineet saa kasvot riehaantumaan, mutta en ole keksinyt, mikä se on. Epäilin sitä nimihirviötä (methy…tiozianoli… jotain sinne päin) ja sitä on säilöntäaineena tuossa sprayssa. Mutta ei tullut mitään reaktiota, joten allergiareaktion aiheuttaja on edelleen mysteeri. Ekalla kerralla ihmettelin outoa tunnetta kasvoilla, mutta se kuulemma johtuu siitä,e ttä se muodostaa jonkinlaisen kalvon. Toisella kerralla tunne ei ollut niin vahva, ehkä osasin käyttää paremmin tai laitoin vähemmän, en tiedä. Mulla on aika helppo iho eikä luomiväritkään mulle ryttyile, mutta aina meikki kyllä kuluu. Valitettavasti meikkipohja kului kasvojen keskialueelta entiseen tapaan, siihen ei tämä suihke tuntunut vaikuttavan. Paras tulos kasvoilla on, jos käytän Joe Blascon aika vahamaista meikkivoidetta, mutta olen lähes 20 vuoden käytön jälkeen vähän kyllästynyt ja olen nyt yrittänyt käyttää enemmän nestepohjaisia (nyt oli UD-päivinä Clarinsin primer kasvoilla, Lancomen Teint Idole meikkivoiteena ja Chanelin irtopuuteri viimeistelynä), mutta ei nää kyllä voita Blascoa edes fixing sprayn kanssa. Yleisilmettä spray jotenkin vähän muutti, en osaa selittää miten. Paras kuvaus olisi ehkä, että se kirkasti meikin. Ei tästä nyt mun HG-tuotetta tullut (ainakaan vielä), mutta täytyy myös kokeilla eri meikkipohjien kanssa ja katsoa, josko joku yhdistelmä sopisi paremmin. Tuli nyt vähän pitempi vastaus, sorry.

  4. -klaudia -klaudia

    Peiteaine mullakin käytössä ja koukussa oon. Mulla on rakenteellisesti tummat silmänaluset, jotka vielä tummuvat unen puutteesta. Ikääkin alkaa kertyä ja pientä juonnetta näkyvissä välillä. Tässä perhekunnan sairastellessa ja univelkaisena kurttusilmänä tämä on ollut pelastus. Levittyy todella ohuelti ja tasaisesti mutta ei kerry juonteisiin ja peittää. Ihan oikeasti peittää! Ei ole kertaakaan kertynyt juonteisiin tai lähtenyt ”valumaan”. Toki pienen puuterihunnun sipaisen päälle. Ihana!

    Naked meikkivoiteesta pyysin näytteen mutta en oikein ole vielä varma mitä siitä olen mieltä. Saattoi tulla mulle aavistuksen liian tumma sävy tai sitten tummuu hieman päivän aikana. Tuntuu pysyvän melko hyvin eikä mene huokosiin mutta pitää testailla vielä lisää, että mitenkäkö paljon kiiltelemään lähtee päivän mittaan. Tunne iholla on kevyt eikä kiristä, että voisin suositella hekilölle, jota ei pieni kiilto haittaa. Mutta jos joskus testailet, niin olisi kiva kuulla mielipidettäsi.

    • Jep, tuo peiteaine, se on <3. Mulla on aika juonteikkaat alaluomet, ja niihin kasautuu helposti peiteainetta, ja tää on täydellinen- ei kasaannu mihinkään!

      Mulla oli puteli tuota Naked-meikkivoidetta jokunen vuosi sitten, tilasin muistaakseni Beautybaysta silloin. Tykkäsin, mutta silloin mun iho oli niin paljon rasvaisempi että annoin sen lopulta eteenpäin kaverille. Muistan kyllä tykänneeni meikkivoiteesta jo sillon- aion kyllä ostaa sen nyt uudestaan, koska kiinnostaa. 😀

  5. Ostin naku3sen ja meikkipuuterin vaaleimmassa, neutraalissa sävyssä. Lämpimin vaalea houkutti, mutta menin varmemman kautta koska en päässyt sokokseen paikan päälle vaan shoppailin nettikaupassa. Tuli hyvä ja tarpeeksi vaalea, vaikka inasen lämpimämpi sävy olisi ollut vielä sopivampi. Harmi vain, että lämpimät sävyt ovat yleensä tummempia kuin vastaavat viileät.

    • Mäkin pähkäilin tuon meikkipuuterin sävyn kanssa, verkkokaupasta kun tilasin! Taisin minäkin ottaa sen neutraalin, ja hyvä on. Oot kyllä oikeassa- lämpimät sävyt tuppaavat usein olemana kylmiä tummempia, ja se on ihan tyhmää!

  6. hanna hanna

    Naked2 tuli homaattua Kutsu kauneuteen -etusetelillä…. Tuo peiteaine olisi kiinnostunut, mutta verkkokaupasta oli liian hankala arpoa sävyä. Mikä sävy sinulla on tuosta peiteaineesta?

    • Mulla on sävy Fair Neutral, se taitaa olla se kalpein noista! Todella hyvä sävy, tykkään. ^^

      Naked 2 on ihana. IHANA. Se oli mun eka Nakupaletti! 😀

  7. ”niin umppalumppaoranssi” :’DD

    Mä en oo ostanut UD:ltä (tiskiltä) vielä mitään, could you believe? Naked Skin – peitevoiteen aion ehdottomasti ostaa, mutta taidan vielä hetken venata jos vaikka Asiakasomistajapäivät osuisivat kohdalle.. lisäksi aattelin käyttää Pro Longwear Concealerin jämät ensin loppuun 🙂 Tuo meikkipuuteri kiinnostais kans, samoin muutama sololuomivärinappi. Sen luomivärinappitelineen kun sais kotiin, niin voih ja aah!

    • No mut se ON sitä!! :DDD Sävykuvaus on aivan kohdillaan! 😀

      MITEN VOI OLLA ettet oo ostanut tiskiltä mitään? MITÄ TÄMÄ ON. Tai no, ihan selvät perusteluthan sulla on. 😀 Ne solonapit, ah! Ne on ihania. Mäkin haluaisin ihan vaan sen tiskin telineen sellaisenaan, mitään yksittäisiä nappeja tarvii.. 😀

  8. Outoa kyllä, mutta en ole ostanut Urban Decaylta Suomesta vielä mitään. 😀 Ostoslistalla on Naked Flushed paletti, jonka puuttumista olen harmitellut kesän jokaisessa reissussa. Lisäksi poskipunat kiinnostavat kovasti, sillä sävyvalikoima kivan erikoinen. Eniten odotan uusia kulmakyniä ja brow tameria. Toivottavasti sävyvalikoima tulee olemaan laaja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Naked nestemäistä meikkivoidetta, ellet ole jo kokeillut. 🙂

    • Oi, ne Flushed- jutut näyttää niin ihanilta! Mä katselin pitkään niitä kaikkia kolmea, mutta päätin lykätä sellaisen hankkimista. Ne poskipunat on mahtavia, oon ihan rakastunut tuohon Raptureen!

      Mulla on Nakumeikkivoiteesta kokemusta muutaman vuoden takaa, ja hyvä kyllä oli! Ajattelin hankkia sen uudestaan, silloisen pullon kun annoin eteenpäin. 😀

  9. Tuo concealer oli mulle aluksi iso pettymys, varsinkin kun sitä oli hehkutettu niin kovasti. Ei pysynyt aloillaan ja näytti nopeasti jo tosi rumalta. Nyt kuitenkin kesällä oon ollut ihan rakastunut siihen! En tiedä onko silmänaluset nyt vaan paremmassa kunnossa vai missä muutos, mutta nyt voisin sanoa tuon olevan jopa samalla viivalla pro longwearin kanssa (mikä on multa paljon sanottu! :D).
    Basic paletti oli tänään jo ostoskorissa mutta viime hetkellä vaihdoin sen electriciin. Ens kerralla sit!

    • JES onneksi toi peiteaine toimi sullakin! Electric on kyllä kanssa aika nappi valinta, ne Basicit ehtii myöhemminkin. 😀

Vastaa