Skip to content

Two Spicy 2.0

Ensimmäinen Guerlainin Two Spicy-duolla tekemäni meikki oli esillä blogissa jo jokin aika sitten, ja nyt olisi vuorossa sen paranneltu versio! 

Tämä uudempi meikki noudatti aluksi täysin samaa kaavaa vanhemman version kanssa-värit asettuivat silmäluomelle tismalleen samalla tavalla ja samassa järjestyksessä. Ensin sisänurkkaan duon taivaallista glitteroranssia, seuraavaksi ulkonurkkaan ja luomen keskiosaan ruskeaa, ja lopuksi vielä lisää oranssia ruskean päälle. UD:n Bleach oli tälläkin kertaa kulmaluulla. Näin ohimennen totean etten oikein tiedä mitä teen kun Bleach loppuu- se on Shattered-paletin ainoa sävy, josta näkyy jo ihan reilusti pannu. Pientä ahdistusta siis ilmassa, kyseessä kuitenkin on luottosävyni! Onneksi lähes vastaavia löytyy ihan omista kätköistäni enemmän kuin tarpeeksi- ei tosin ainuttakaan ihan Bleachin veroista. 

Palataanpa kuitenkin Two Spicy-meikkiin! Parannellun version tästä teki ruskea rajaus, jonka tein Yves Rocherilta testiin saamallani ruskealla eyelinerillä. En ollut käyttänyt nestemäistä eyelineria ikuisuuksiin, ja jännitinkin hiukan kädet täristen kun lähdin vetelemään ensimmäisiä viivoja-tämä kuitenkin oli ihan perusarkimeikki, aamukiireessä tehty eikä virheisiin juuri ollut varaa- bussi kun ei odota vaikka rajaus menisi kuinka pieleen. Yves Rocherin sivellin kuitenkin pelasti eyelinerkeltanokan- rajaus tuntui piirtyvän ripsirajaan noin vain, ilman mitään ongelmia. Epäilin aluksi aloittelijan tuuria (tein useamman vuoden ajan nestemäisen rajauksen joka.ikinen.aamu, mutta viimeisen kahden vuoden aikana nestemäisen rajauksen käyttökerrat on voinut laskea kahden käden sormilla) mutta kyllä se onnistuminen oli suurimmaksi osaksi erinomaisen siveltimen ansiota. Olen saanut tästä eyelineristä testiin glitteriä sisältävän mustan sekä tämän perusruskean, ja näistä kahdesta on tulossa postausta- ei tosin ihan lähiviikkoina, sillä muutto painaa pahasti päälle ja jonossa on niin monta muuta postausta! Soon, my darlings-soon.

Pidin tästä rajausversiosta ihan älyttömän paljon! Ruskea rajaus ei tuntunut niin kovalta ja asialliselta kuin musta, mutta se oli kuitenkin skarppi ja toi meikkiin ryhdikkyyttä. Yritin jättää rajauksen siiven hiukan lyhyemmäksi, mutta se ei edelleenkään ole ihan niin kiva kuin Sophien minulle tekemä rajaus. Nyt ollaan kuitenkin oikealla tiellä- tässä on jo paljon samaa! 

Näiden kuvien katseleminen pisti minut ihmettelemään miksen käytä useammin tämänkaltaisia rajauksia. Olen jotenkin päässyt asennoitumaan niin että olen pitänyt niitä liian juhlavina arkeen. Nyt tämä ajatustapa alkaa onneksi muuttua- ehkä arkimeikeissäni alkaakin vilahdella useammin tämänkaltaisia rajauksia! 

Pidin meikkipohjan lähes samana kuin edelliselläkin kerralla- luottomeikkivoide-ja puuteri, ja poskilla Clarinsin ihana Spiced Mocha. 


Halusin pitää kokonaisuuden kevyenä ja oranssia teemaa noudattavana, joten huulille pääsi Clarinsin ihana, persikkainen Coral Tulip-huulikiilto. Coral Tulip täydensi meikkiä kivasti, ja toi huulille kevyesti väriä pitäen kokonaisuuden kuitenkin kevyenä ja luonnollisena. Tykkäsin, tykkäsin kovasti! Pidin tästä itse asiassa niin paljon että väittäisin tämän olevan yksi viime aikojen ehdottomista suosikkimeikeistäni.  Tulen varmasti uusimaan tämän lähiaikoina, nyt kun tämän meikin tekotapa on pureutunut selkärankaan asti. Tästä saattaa tulla vielä paniikkiaamujen pelastaja, kun joka kerta kun teen tämän uudestaan teen sen hiukan nopeammin! (katsotaan vaan, niin pian itken jossakin postauksessa sitä että yritin kiireessä uusia tämän ja tökin eyelinerillä pitkin silmää)

Mitä te pidätte Two Spicyn 2.0-versiosta? Nappaako vaiko ei? Kiitos muuten edelliseen postaukseen tulleista ihanista kommenteista-ne piristivät kovasti muuttokiireiden keskellä! Seuraavassa postauksessa kerron hiukan philosophysta ja ihanasta lounaasta jonka vietin merkin parissa parhaassa mahdollisessa seurassa! 



Silmät:

-UDEPP
-Urban Decay Shattered Face Case Bleach
-Guerlain Ecrin 2 Couleurs Two Spicy saatu
-Yves Rocher Eyeliner Brun
-Make Up Store Brow Color nro 1
-Lumene brow wax
-Make Up Store Volume mascara saatu

Kasvot:

-Max Factor Facefinity primer saatu
-IsaDora Wake Up Make Up Ivory 
-IsaDora Color Correcting Concealer Anti-Redness saatu
-Make Up Store Dual Foundation Helsinki
-Clarins Blush Prodige Spiced Mocha

Huulet:

-Clarins Gloss Prodige Coral Tulip 

Related posts:

8 Comments

  1. Tykkään! Tosi kaunis meikki 🙂

Vastaa