Skip to content

Avainsana: Zoeva Mixed Metals

Epäonnistunut ilta-aurinko

Kai olette lukeneet Oot meikannut- blogin Annalta TÄMÄN postauksen? Jos ette, niin käväiskää lukemassa ja tulkaa sitten takaisin. Tiedätte vähän paremmin mistä puhutaan.

Anna on ihan mahtava tyyppi, ja Annan kanssa ollaan juteltu jo pidempään melkein päivittäin aiheista x, y ja z. Aiheet vaihtelee kosmetiikasta peleihin ja ties mihin. Välillä saadaan aikaiseksi myös neronleimauksia, ja toistemme meikkien kopiointi oli yksi niistä. Anna yllätti minut hiukan etukäteen meikillään- äärimmäisen tervetullut ja piristävä yllätys, kiitos vielä siitä, sinä nerokas olento! Oman versioni tekeminen viivästyi hektisen kevään ja muutaman kerran pahemmaksi ärtyneen ihottuman takia, mutta jokin aika sitten pääsin VIHDOIN yrittämään. Yritys epäonnistui, mutta esittelen sen silti. Meikki itsessään on kiva, ei vain sellainen kuin piti. Yritin apinoida Annan tyyliä ihan tarkalleen, mutta epäonnistuin. Sivellin meni ihan omille teilleen, niille vanhoille tutuille, eikä jäljestä tullut yhtään sellaista kuin olin toivonut. Tarkoitus oli siis kopioda tämä Annan ihastuttava meikki. Epäonnistuin. Oma meikkini on ihan liian raskas, ja se kaivelee. No, onneksi kuulun siihen porukkaan jota epäonnistuminen motivoi suunnattomasti. Uusiksmän ja silleen. Mutta katotaas sitä meikkiä!

esaf_zoya_mixed_metals_smoky_look_1

Käytin silmämeikissä tarkalleen samoja luomivärejä kuin Anna. Ajattelin että homma hoituisi sillä.VÄÄRÄSSÄ OLIN. Värit olivat kuitenkin seuraavat: Zoevan Smoky- paletin Relieve the Moon kulmaluulla ja ruskea Sweet smell koko luomella. Mixed metals- paletista sisänurkkaan Neo Brass, keskelle Copper Plate ja ulkonurkan rajaukseen Rusty steel. Alaluomelle sama setti. Huulille valitsin MACin Oxbloodin, sillä Annan huulille valitsemaa Nyx- upeutta ei kätköistäni löytynyt (vääryys, tiedän).

esaf_zoya_mixed_metals_smoky_look_2

EI. Ihan on eri meikki. Anna, kerro missä menin vikaan! Auta! Jotain positiivista sentään- tämänsävyisillä väreillä silmieni monivärisyys pomppaa aika kivasti esille. Tykkään!

Kun vihdoin hyväksyin tappioni ja nyrpistelin naamaani allaolevan kuvan mukaisesti meinasin mennä suosiolla pesemään naaman. Asenne oli aika ankea ja surkea, ja olin jo alustavasti päättänyt että näitä kuvia ei näkisi kukaan. Olen kuitenkin useamman kerran saanut väkerrettyä alkuun ihan puihin menneestä meikistä siedettävän, joten päätin hylätä meikin alkuperäisen idean (tältä osin, teen ihan kokonaan uuden, ei hätää) ja tehdä jotain ihan omaa. Painotan nyt varmuuden vuoksi- tarkoitus EI ollut tehdä uusintaversiota Annan meikistä, vaan jotain ihan omaa. Sanoinko ihan omaa tarpeeksi monta kertaa?

esaf_zoya_mixed_metals_smoky_look_3

Ylläripylläri omalta tuntui lähteä tummentamaan meikkiä. No, niin tein, ja aika vahvalla kädellä. Nappasin Smoky- paletin uudestaan käyttöön ja tummensin ensi töikseni varjostuksia Ashes awake-sävyllä oikein kunnolla. Sweet smelliä lisäsin varjostuksiin ja niiden häivyttelyyn. Lisäsin myös Copper Platea hiukan luomen keskiosaan, jotta väri olisi oikein kunnolla näkyvä.

esaf_zoya_mixed_metals_smoky_look_5

Lisäsin silmiin myös runsaasti rajausta. Tummensin ripsirajaa mattamustalla Real Lightilla, ja lisäsin mustan sisärajauksen alaluomelle. En jaksanut alkaa säätämään irtoripsien kanssa, joten lisäsin kerroksen ripsiväriä.

esaf_zoya_mixed_metals_smoky_look_6

Meikkipohjaan en koskenut millään tavalla, se sai pysyä ihan samana. Pohjana toimi MACin uusi Pro Longwear Nourishing, ja poskipunana MACin Hipness. Huulipunan päätin kuitenkin vaihtaa- valinta kohdistui RVB LABin huulipunaan sävyssä 19.

esaf_zoya_mixed_metals_smoky_look_7

Tavallaan tykkään meikin molemmista versioista, ihan kivoja ovat. Ensimmäinen ei vain ole sitä mitä sen piti olla, ja sekös syö naista. Leuka rintaan ja kohti uusia epäonnistumisia, eikö vaan?

Mitä pidätte meikeistä? Kannattiko edes yrittää? 😀

Silmät/Eyes: MAC 24 hour Extended Eye Base, Zoeva Relieve the moon, Sweet Smell, Ashes Awake, Real Light, Neo Brass, Copper Plate, Rusty Steel. IsaDora Volume Lash Styler mascara saatu, Yves Rocher Waterproof eye pencil Noire, Anastasia Beverly Hills Brow wiz Taupe

Kasvot/Face: MAC Pro Longwear Nourishing Waterproof NW15, MAC Studio Conceal and Correct Duo Pale yellow/Pale pink, MAC Pro Longwear Concealer NW15, Sensai loose powder, SauceBox Etude-palette Cream Dream, MAC Hipness, MAC Lightscapade

Huulet/Lips: MAC Oxblood/ RVB LAB The Makeup Lipstick nro 19

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogilistalta!

16 Comments

Kaktuksenkukkaa silmillä

Esittelin ensimmäisen Zoeva-meikkini täällä, nyt olisi vuorossa toinen! Edellisessä käytin ostamistani paleteista kahta, tällä kertaa käytin kaikkia kolmea. Rodeo Bellestä tosin käytin vain yhtä sävyä… Mutta kuitenkin! Käytin! Siinä missä edellinen meikki oli selvästi vahvempi ja tummempi, yritin pitää tämän edes hiukan vaaleampana jo pelkästään aamukiireen ja töiden takia. Halusin kuitenkin leikkiä väreillä, joten toin meikkiin sitä jotain valikoimalla hiukan jännempiä värejä pitämällä yleisilmeen kuitenkin suht vaaleana. Tumman varjostusvärin jätin kokonaan pois, sitä ei kaivattu tähän ollenkaan!

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_rodeobelle_look_4

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_rodeobelle_look_6

Pohjameikki syntyi samalla yhdistelmällä kuin edelliselläkin kerralla. Rimmelin Wake me up, MACin rakkauspeiteaine, poskipuna ja korostustuote ja avot. Varjostus Sauceboxilta, puuteri Sensailta. Kovin toimivaa ja kivaa.

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_rodeobelle_look_7

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_rodeobelle_look_8

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_rodeobelle_look_9

Silmämeikin väriasettelu oli seuraava: Rodeo Bellen Cactus Flower häivytyssävynä, Smokyn Sweet smell ”varjostuksena”, Mixed metalsin Platinum koko luomella ja Warm silver sisänurkassa. Kulmaluulla jälleen kerran Relieve the moon ja rajauksena Kat Von D:n lisäksi Real light. Ripsissä jälleen UD:n Perversion ja kulmissa Anastasian Brow wiz!

Huulet rajasin MACin rakkausrajauksella Whirlillä. Värittelin lisäksi huulten ulkonurkkia kevyesti jotta huulilla olisi hiukan enemmän sävyä. Päälle MACin Viva Glam-kiiltoa Mileyn versiona. Whirlin rusehtava pohja yhdistettynä pinkkiin glitterkiiltoon oli kovin jännä- yhdistelmässä oli jotain samaa kuin silmämeikin ruskean ja vaaleanpunaisen liitossa!

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_rodeobelle_look_10

Tästä päivästä alkaa opparin työstön loppumetrit. Viime viikolla tuli aika reilusti takapakkia (ei onneksi itsestä johtuvista syistä) ja joudun paikkailemaan noita takaiskuja varsin luovilla tavoilla. No, adrenaliini pistää ajatukset liikkeelle ja saa runosuonen kukkimaan, joten eiköhän tämä tästä. Loistan paineen alla, joten luotan vielä toistaiseksi itseeni. Toistaiseksi, huom. Tällä viikolla on kuitenkin syytä myös juhlaan, KOSKA LIISA TULEE HELSINKIIN. Ja meille yökylään. Parasta.

Zoevameikki nro 2, mitä pidätte?

Silmät/Eyes:MAC 24 hour Extended Eye Base, Zoeva Relieve the moon, Sweet smell, Platinum, Cactus flower, Warm Silver, Real Light, Kat Von D tattoo eyeliner, Urban Decay Perversion, Anastasia Beverly Hills Brow wiz Taupe

Kasvot/Face: Rimmel Wake me up foundation 100 Ivory, MAC ProLongwear Concealer NW15, Sensai loose powder, SauceBox Etude-palette Cream Dream, MAC Mocha, MAC Hot sensation

Huulet/Lips:MAC Whirl lipliner, MAC Viva Glam Miley Cyrus lipglass

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogilistalta!

9 Comments

Sumuinen metallisekoitus

Kai tiedätte Oot meikannut! -blogin Annan? Sen lisäksi että Anna tekee ihania meikkejä ja varsin kadehdittavia lakkauksia, on kyseessä myös varsin hyvä tyyppi. Löysin Annan kanssa aika välittömästi yhteisen sävelen, ja samalla aaltopituudella on huideltu niin kosmetiikan kuin muidenkin asioiden suhteen. Makumme osuvat yksiin useamman asian suhteen, ja vinkkejä ja suosituksia on jaeltu puolin ja toisin. Minä sysäisin Annan MUG:in pariin, ja Anna teki minulle saman Zoevan suhteen. Anna, KIITOS vielä että sait minut ostamaan Zoevaa-teit ihan älyttömän palveluksen. Enpä ole vähään aikaan meikannut tällaisella tunteella ja paatoksella!

Nyt olisi siis luvassa ensimmäinen Zoevan ihanilla paleteilla toteutettu meikki. Kyseinen kokonaisuus on vilahdellut jo Instagramissa ja Facebookissa, sillä rakastuin siihen itse kovin. Tein kyseisen silmämeikin Smoky- ja Mixed Metals-paleteilla, enkä ole piiiiiiiitkään aikaan meikannut niin hyväntuulisena ja sellaisella hartaudella! Taustalla soi RuPaul, siveltimet sutivat kuin itsestään ja fiilis oli kaikin puolin hyvä. Näitä lisää, kiitos! Samalla naamalla vietettiin myöhemmin samana päivänä lukijailtaa Joliella. Oli muuten ihanin ilta vähään aikaan- mun lukijat on ihan parhaita!

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_look_10

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_look_3

Mixed metals-paletista käyttöön pääsi iiiihana ja upea Copper plate, Neo Brass sekä hempeä ja suloinen Warm silver. Smokyn sävyistä käyttöön pääsi Relieve the moon, Dust&memories ja Smoky Wishes. Värien asettelu oli seuraava: mattavaalea Relieve the moon kulmaluulla, häivytyssävynä Dust&Memories ja varjostuksena Smoky wishes. Copper plate pääsi koko luomelle, ja Warm silver sisänurkkaan. Neo brass toi pientä lisäväriä alaluomelle. Hiukan utuinen rajaus syntyi Smoky- paletin mustalla Real lightilla ja Kat Von D:n tattoo-rajauksella. Tällainen utuinen rajaus on ollut minulle viime päivinä kuuminta hottia, ja olen tehnyt sen aika lailla jokaiseen meikkiin. Sisänurkan tarkemman rajauksen olen välillä jättänyt pois, mutta tällä idealla on menty jo jonkin aikaa. Ripsille pääsi Urban Decayn Perversion, joka vaikuttaa aaaaaikas kivalta.

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_look_11

Meikkipohjan tein alesta löytämälläni Rimmelin Wake me up-meikkivoiteella, johon tykästyin kovin. Teki vaikutuksen! Pidän kovasti. Poskilla MAC-suosikkini Mocha kera kevyen varjostuksen ja korostuksen. Huulilla käytin pelkkää MACia (onko joku yllättynyt?), eli iki-ihanaa Private partya ja viime joulukokoelman Courting Chic-kiiltoa.

esaf_zoeva_smoky_mixedmetals_look_2

Pätkäisin samalla kertaa myös otsista, ja iskin hiuksiin IDHairin värinaamion. Muutosta ei kuvista oikein näe, mutta ero oli itselleni havaittavissa ja kovin tervetullut!

Tämä meikki ja nämä kuvat ovat sillä tasolla millä haluaisin olla ihan koko ajan. Toivotaan että meno jatkuu tällaisena, olisi kovin tervetullutta. Otan viimeisen kuvan asenteen käyttöön ja annan palaa- opinnäytetyö odottelee vielä viimeistelyä ja loppusilauksia. Kohta se on ohi!

Mitä pidätte ensimmäisestä Zoeva-kokeilustani? Käykää kurkkaamassa Annankin Zoevameikit, nainen on tehnyt aika ihanaa jälkeä omalla puolellaan.

Silmät/Eyes:MAC 24 hour Extended Eye Base, Zoeva Relieve the moon, Dust&memories, Smoky Wishes, Copper plate, Warm Silver, Neo Brass, Real Light, Kat Von D tattoo eyeliner, Urban Decay Perversion, Anastasia Beverly Hills Brow wiz Taupe

Kasvot/Face: Rimmel Wake me up foundation 100 Ivory, MAC ProLongwear Concealer NW15, Sensai loose powder, SauceBox Etude-palette Cream Dream, MAC Mocha, MAC Hot sensation

Huulet/Lips:MAC Private party, MAC Courting Chic

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogilistalta!

8 Comments