Skip to content

Avainsana: RCMA

RCMA, se paras väritön irtopuuteri

Olen värittömien irtopuutereiden harras fani, ja vannoin pitkään Sensain klassikkopuuterin nimeen. Pidän Sensaista edelleenkin ihan suunnattomasti, mutta kaupungissa on nyt uusi puuteri joka on syrjäyttänyt tuon vanhan suosikin ihan kokonaan. Kyseessä on somessa huimasti hypetetty RCMA:n No-Color Powder, joka on valitettavasti juuri niin hyvä kuin kaikesta hypetyksestä voi päätellä.

ESAF_RCMA_POWDER_1

RCMA on vanhan linjan maskeerausmerkki, joka on perustettu 1962 palvelemaan TV:n, elokuvien ja lavameikkien parissa työskentelevien meikkitaiteilijoiden tarpeita. Yrityksen johdossa on tänä päivänä alkuperäisen perustajan lapsenlapsia, jotka ovat hyvin tarkkoja merkkinsä laadusta. Tuotteet valmistetaankin tästä syystä pienissä, helposti valvottavissa erissä. RCMA on tunnettu erityisesti meikkipohjistaan, joita löytyy mm. Beautylishin valikoimista!

Merkin irtopuuteri on väritöntä mutta purkissa valkoiselta näyttävää. Puuteri on todella hienojakoista ja pärjää hienoudessaan vanhalle suosikilleni Sensaille. Puuteri on väritöntä ja kevyttä (eikä siinä ole lainkaan pigmenttiä tai fillereitä!), ja se levittyy iholle helposti ja kevyesti. Kevyellä annostelulla puuteri kiinnittää meikin ja jättää ihon kevyen mattaiseksi, mutta kuitenkin jollain taikakeinolla puuteroimattoman näköiseksi! RCMA jättää jälkeensä kauniin ja todella luonnollisen pinnan ilman pelkoa jauhoisuudesta tai kuivan näköisestä ihosta. RCMA:n irtopuuteri sopii myös mainiosti baking -tekniikkaan! ”Leivon” itse yleensä melkeinpä joka päivä silmien alusen, ja RCMA on siinä jo vakiotuote. Se kiinnittää paksunkin peitevoiteen niin ettei peitevoiteen kertymistä ryppyihin sun muihin tarvitse pelätä. Oma suhteellisen helposti rasvoittuva ja kiiltelevä ihoni on pysynyt tämän kanssa siistinä ilman ihmeempiä korjailuja koko päivän. Pidän  aina varalla mukana puuteripaperia jolla saan poistettua mahdollisen kiillon kasvoilta, mutta sitäkin joutuu käyttämään yleensä vain kerran. Kuivaihoisemmilla luulen että RCMA voisi pysyä hyvänä ihan koko päivän!

ESAF_RCMA_POWDER_3

Itse puuteri lähentelee täydellisyyttä, mutta sen ihmeellisen mallinen purnukka aiheuttaa hiukan päänvaivaa. Annostelureikäset ovat aivan valtavat, ja sen takia puuteria pääsee helposti valahtamaan ulos hiukan liian suuri määrä. Kevyttä läppäkantta ei voi oikein mitenkään käyttää alustana puuterin annosteluun, joten olen päätynyt käyttämään aina jotain muuta alustaa jolle ripottelen hiukan puuteria, ja josta sitten otan sitä siveltimeen. Alustana on toiminut käsipaperi, tyhjä (ja puhdas!!!) lautanen ja tyhjentynyt irtopuuterirasia. Uhrasin lopulta tyhjentyneen MACin irtopuuterirasian RCMA:lle, jotta puuterin käyttö olisi helpompaa. Naputtelin RCMAta aika reilun määrän tyhjään puuterirasiaan, josta sitä on nyt huomattavasti helpompi käyttää.

ESAF_RCMA_POWDER_2

RCMA on valitettavan huonosti saatavilla, mutta ainakin Beautylish myy sitä ja toimittaa myös Suomeen. Tätä kirjoittaessani tuotetta oli vielä Beautylishillä varastossa! Puuteria saa muutamassa eri koossa, eli tässä hassussa maustepurkissa tai jättimäisessä, ammattitasolle tarkoitetussa purnukassa. Beautylish myy myös usemman purnukan settejä! Yksi purkki maksaa 12$, eli tuote on ihan naurettavan edullinen. Vaikka mukaan heittäisi postikulut (n. 15$ Beautylishillä) on tuote niidenkin kanssa halvempi kuin moni täällä kotimaassa myytävä markettiversio.

Omasta mielestäni RCMA:n puuteri on niin hyvä, että kärsin mieluummin huonosta saatavuudesta ja kömpelöstä pakkauksesta. Itse puuteri on niin hyvä (ja sitä saa niin halvalla niin paljon) että nuo viat tuntuvat loppupeleissä pieniltä!

Käytättekö te mieluummin irto-vai kivipuuteria? Vai peräti meikkipuuteria?

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

9 Comments