Skip to content

Avainsana: Random

Alive and kicking

Hei pupuset! Toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu-minulla ainakin oli! Eilen juhlittiin rakkaan ystävän häitä, ja tänään juotiin äidin synttärikahvit. Tapahtumarikkaan viikonlopun seurauksena bloggaaja on nyt aivan rättipuhkiväsynyt, joten tälle päivälle ei tule mitään kovin ajatusrikasta postausta. Höpinää maksimissaan, ja söpö kuva Pandasta. Panda lähettää lukijoille kovasti terveisiä.
Eiliset häät olivat aivan mielettömän ihanat ja lämminhenkiset, ja jaoinkin niistä pari kuvaa Instagramin puolelle. Kuvissa taitaa kuitenkin näkyä lähinnä ruokia- sen verran kunnioitetaan hääparin yksityisyyttä. Ihanat juhlat joka tapauksessa- en ole pitkään aikaan nauranut (ja itkenyt) niin paljon! Minua ei yleensä nähdä tanssilattialla, mutta eilen tein poikkeuksen. Juhlissa kun oli aivan järjettömän hyvää livemusiikkia, niin pakkohan sitä oli. Omat kehnot tanssimuuvit kun kuitenkin jäivät hiukan takavasemmalle osaavampien hallitessa tanssilattiaa. Tanssilattia oli melkeinpä koko illan aivan täynnä, joten siellä ei yhden heikompi osaaminen juuri pistänyt silmään. (musiikki oli aika rockpainoitteista, ja tanssi sen mukaista. Rock on <3, joten minut oli lopulta aika helppo maanitella mukaan) 

En juo lainkaan alkoholia, joten ehdin jo eilen ajatella tyytyväisenä että tänään on varmasti hyvä olo ja olen tosi tehokas. VÄÄRIN. Luulen että darra tuntuu varmaan juurikin tältä- oma paha oloni tosin johtuu migreenistä.

Äidin juhlakahvittelun myötä sain nähdä sisaruksiani ja muuta ydinperhettä ja käydä perheen yhteisiä asioita läpi. Kaikilla on ollut hirveä kiire töiden sun muiden kanssa, eikä ole juuri ehditty näkemään vaikka asutaankin kaikki samalla suunnalla. Siksi olikin ihana istua muutama tunti ihan vaan omien kesken ja nauttia niiden rakkaimpien seurasta. Sainpa samalla värvättyä siskoni hiusmallikseni muutamaa kampauspostausta varten!

 Nyt löhöän tyytyväisenä sohvalla vesilasin, peiton ja Netflixillä pyörivän Peep Shown kanssa. Taidan napata miehen kainaloon ja päättää turhan löpinän tähän. Tämä viikonloppu oli tapahtumarikas ja uuvuttavakin, mutten ole pitkään aikaan ollut näin tyytyväinen ja onnellinen. 

Miten teidän viikonloppunne on sujunut? Oletteko olleet ahkeria ja tehokkaita, vai ottaneet vaan rennosti?
10 Comments

Tilannepäivitystä vol 6780

Laiska bloggaaja täällä hei! Viime viikko oli töiden puolesta todella väsyttävä, joten tämä viikonloppu on mennyt puhtaasti nollauksella. Tämänkin postauksen kuvitan lempisivustoltani Imgurista löytyneillä giffeillä-kaikki löytyvät siis täältä! Lauantaina en tehnyt mitään- en oikeasti mitään. Tämä päivä tulee menemään siivoillen ja pyykkiä pesten, ja päätettiin rakkaan mieheni kanssa olla aikuisia ja syödä amerikkalaisia pannukakkuja päivälliseksi- ihan vaan koska voidaan. 



Päätin myös että yritän tänään olla mahdollisimman positiivinen ja löytää jotain hyvää kaikesta. Tästä esimerkkinä ulkona raivoava myrsky, jonka takia saan loistavan syyn laittaa kauppareissulle vaaleanpunaiset Dr.Martens-kumisaappaani (ja sitä myöten hyppiä jokaisessa vastaantulevassa vesilätäkössä!). Positiivisuuspäivä tuli todella tarpeeseen, sillä perjantai-iltana olo oli sellainen että mikä tahansa pienikin ongelma olisi saattanut murtaa padon ja käynnistää itkushown. 



Illalla alan kasailemaan materiaalia ensi viikon postauksia varten. Huonosta kelistä huolimatta luvassa on muutama panosta ja pihistä- postaus kesäteemalla. Olen itse koko kesän töissä, joten revin sitä kesäfiilistä sitten vaikka väkisin jos sää ei suostu suosimaan. Tänään olisi myös tarkoitus alkaa tehdä ihan virallisia ja lopullisia tarjoilusuunnitelmia ensi viikon blogimiittiä varten! Olen pienestä saakka rrrrrakastanut juhlien järjestämistä (ja erityisesti sitä ruokapuolta) joten olen riemuissani kun pääsen järjestämään jotain kivaa Purkkimafian naisille. Olen aika fanaattinen leipoja, mutta pääsen leipomaan urakalla aika harvoin kun mieheni ei ole kovin suuri makean ystävä. Jos leivon, joudun yleensä syömään suurimman osan ihan itse. Painotan nyt sanaa joudun- rakkaani kyllä maistaa joka kerta, ja tykkääkin, mutta ei vaan syö muutamaa palaa enempää. First world problems, anyone?


Nyt kiskon vaaleanpunaiset kumpparit jalkaan ja lähden uhmaamaan myrskyä. Jos en jää leikkimään vesilätäköihin loppuillaksi, palaan vielä illalla blogin pariin loppuviikon meikkien merkeissä. Päätän postauksen itseäni viime aikoina varsin runsaasti huvittaneilla kuvilla-toivottavasti nauratte edes puoliksi niin paljon kuin minä! Mukana on myös rakkaan mieheni taidonnäyte, joka vilahti jo Instagramin puolella parempien selitysten kera. Enää en ala selitellä kuvaa ja sen taustoja, nyt saatte ihan vaan nauttia. (PS. osaa se mies ihan oikeastikkin piirtää, katsokaa vaikka täältä tai täältä) Kertokaahan miten teidän viikonloppunne on kulunut! Miten taistelette Suomen vähemmän ihmeellistä kesäsäätä vastaan?



Puspus <3

Kommentoi

Paljon onnea minä! ..Eli tunnustuksia syntymäpäivän kunniaksi

Tänään on minun synttärit! Jee!Mietin pitkään millaisen postauksen tälle päivälle tekisin, ja päädyin lopulta taustapostaukseen. Kerrotaan taas vähän lisää siitä tyypistä joka tätä blogia kirjoittelee. Tällä kertaa ei ole mitään etukäteen esitettyjä kysymyksiä tai muitakaan sääntöjä, vaan kerron mitä huvittaa. Hähää!

– Suhtaudun edelleen syntymäpäiviini samalla riemulla kuin noin kaksikymmentä vuotta sitten, nykyään tosin piilotan suurimman riemun muka aikuisen ulkokuoren alle. Myönnettäköön myös että enää en valvo synttäreitä edeltävää yötä siksi että jännittäisin lahjoja ja odottaisin sänkyyn tuotavaa aamupalaa. Tämänkin syntymäpäivän tulen viettämään ratkiriemukkaasti töissä, enkä odota että aamulla olisin saanut aamupalaa sänkyyn. 

-Pienempänä olisin kiljunut riemusta kaikkien mahdollisten synttäriyllätysten takia, nykyään vihaan yllätyksiä. Kuulun niihin joita ei missään nimessä ikinä koskaan kannata vielä yllätysmatkalle, kiukuttelisin luultavasi jo koneessa. Myös yllätysillalliset ja kaikki muu ohjelma jota itse en ole aikatauluttanut on aika lailla poissuljettua. Haluan suunnitella itse, ja haluan ehdottomasti olla koko ajan kärryillä kaikesta. Minulle sopivin yllätys on kukat ja siisti koti. Olen siis aika tylsä.

-Rakastan palavasti Dogea ja Grumpy Catia.

-Olen ajoittaisesta puheliaisuudestani huolimatta oikeasti todella introvertti, ja viihdyn hyvin pitkiä aikoja itsekseni täydessä hiljaisuudessa. Jos ihan rehellisiä ollaan, välttelen tietoisesti tilanteita joissa on omaan makuuni liikaa ihmisiä. …Jos ihan rehellisiä ollaan, välttelen välillä ihan tietoisesti kaikkia ihmisiä.

-Nimesin kilpikonnani Tristan ja Isolde-tarun Isolden mukaan

-En voi sietää pekonia. Antaa mennä, kivittäkää.  En vaan tykkää.

-En ole ollut koskaan humalassa. Enkä tule olemaan, koska alkomahooli nyt vaan maistuu pahalta.

-Muumimamma on aina ollut idolini

-Olen kanaemotyyppiä, myönnän. 


-Olen harras muumifani (ja jaksan uskotella itselleni ja muille etten keräile mukeja vaikka niitä löytyy aika kokoelma…)

-Luen Tarun sormusten herrasta joka vuosi

-Nicolas Cage on minulle guilty pleasure

-Suosikkikoomikkoni on ”Fluffy” 

-Tämän kirjoittaminen kännykällä on yllättävän haastavaa

-Nukahdin eilenKIN sohvalle

-Leipominen rentouttaa minua

-Rakastan juhlien järjestämistä

-Olen mennyt lukiossa kouluun 50-luvun myrkynvihreässä iltapuvussa. Olin hassu lapsi.

-Tapasin mieheni samaisessa lukiossa

-Laulan ja tanssin kun kukaan ei ole näkemässä tai kuulemassa

-Jar Jar Binks on yksi uusien SW-leffojen suosikkihahmoistani. Sori vaan. 

-Häissä poistumismarssimme oli Star Warsista

-Jätän tämän postauksen tietoisesti kuvattomaksi

Huomenna palaillaan ihan normaaliin postaustahtiin, tänään vietän ensin päivän töissä ja illalla vietän rauhallisen koti-illan muutaman ystävän kanssa. Ei tämä kolmenkympin lähestyminen niin kamalaa olekkaan.
29 Comments