Skip to content

Avainsana: Pikkujoulut

#ilonanpikkarit-meikki

Hei pupuset! Täällä ollaan, ja hengissäkin vielä! Koko viime viikko ja varsinkin tämä viikonloppu oli todella raskas ja uuvuttava, ja kun mieltä painavat hommat oli vihdoin saatu valmiiksi lauantaina kaaduin suorilta tein sohvalle ja nukahdin. Nyt kun pahin stressi ja väsymys ovat jo takanapäin, tuntuu ihanalta palata blogin pariin ja keskittyä iloisiin ja piristäviin asioihin. 

Energiaa riittää jopa niinkin paljon että voidaan palata reilu viikon takaisiin tapahtumiin ja muistellaan #ilonanpikkarit-nimitystä kantaneita pikkujouluja. Järjestin siis pikkujoulut #purkkimafian jäsenille, ja kokoonnuimme sangen sankoin joukoin lainatulle juhlapaikalle.

Olin asettanut juhlille teemaksi ”jotain punaista”, ja jotain punaista piti siis löytyä joko vaatteista, meikistä tai kynsistä. Jostain, se oli pääasia. Laitoin juhliin kimonon jonka kuvioinnista löytyi hiukan punaista, mutta halusin jotain lisää- tein siis meikkini teemavärillä. Ehheh. En saanut juhlapäivänä meikistä julkaisukelpoisia kuvia, joten uusin sen tismalleen samanlaisena ja hiukan huolitellummilla huulilla. Uusintaversiosta sain kuviakin! Jee! Katsellaanpa siis millaisella meikillä itse emäntä juhli. 
IMG_0577_
Silmämeikin tein Urban Decayn Vice 3:lla, tietty. Koko luomelle pääsi upea Sonic, ja sitä varjostin Bondagella ja Defylla. Downfall toimi reunojen häivyttelijänä, ja MakeUp Geekin Shimma Shimma toi hiukan valoa sisänurkkaan. Rajaus jäi meikistä pois kiireen takia, mutta näin jälkeenpäin ajatellen ei sitä olisi tarvittu muutenkaan. Näillä siis mentiin.

IMG_0548
IMG_0552
Ripsiin pääsi Too Facedin Better than sex, johon olen ehtinyt lyhyessä ajassa tykästymään kovasti. BTS on vesiliukoinen, mutta kestää kivasti pienet lumi/räntäsateet ja vesitihkunkin. 

Huulille pääsi juhlienkin aikana Joe Blascon True Red-huulipuna yhteensopivine rajauskynineen. Juhlissa puna oli vain sutaistu aika kevyesti, eikä lopputulos ollut yhtään näin näyttävä. No, virheistä oppii- tämä oli kevyempänäkin kovin kaunis. 


IMG_0561
Kunnolla ja ajan kanssa levitettynä True Red onkin sitten aika lailla täydellinen. Upea ja kestävä punainen, joka on kaunis suoraan hylsystä levitettynä ja kiiltävänä, sekä kevyesti paperilla paineltuna ja mattaisena. Olen ehkä vähän rakastunut. Blascon True Red-huulipuna ja rajauskynä löytyivät myös juhlavieraiden goodiebagista, ja olen kuullut aikasta monelta että puna oli enemmän kuin mieleinen!


IMG_0566
IMG_0567
Juhlapäivänä taisin tehdä meikkipohjan Rimmelin rakkausmeikkivoiteella, mutta uusintakierroksella käytin MACin Mineralize moisture-meikkivoidetta. Varjostuksena käytin molemmilla kerroilla MACin Buffia, ja poskille sudin MACin Fleeting Romancea. Lightscapade sai tuoda molemmilla kerroilla valoa meikkiin. 


IMG_0587_
Tykkäsin kokonaisuudesta ihan hirveästi! Mitä te pidätte? Joo vai ei punaisille silmille+huulille?

Huomenna saa avata ekan joulukalenterin luukun! Jee! Huomisen postauksessa käydäänkin läpi erilaisia joulukalentereita, niitä kun on aika monenlaisia. Onko teillä jo joulukalenteri? Jos, niin millainen?

Silmät/Eyes:

-UDEPP
-Urban Decay Pulp Fiction Righteous
-Urban Decay Vice 3 Sonic
-Urban Decay Vice 3 Downfall
-Urban Decay Vice 3 Defy
-Urban Decay Vice 3 Bondage
-Lumene Kulmakynä 3 saatu
Lumene Kulmaväri saatu
-Lumene Kulmavaha saatu
-Too Faced Better than sex mascara

Kasvot/Face:


-MAC Mineralize Moisture Foundation
-MAC Pro Longwear Concealer NW15
-Inglot Mattifying Pressed powder saatu
-MAC Buff
-MAC Fleeting Romance

Huulet/Lips:

-Joe Blasco True Red lipstick saatu

-Joe Blasco True Red lipliner saatu
10 Comments

Pikkujoulut Kauneuslinnassa 8.11.2013

Reilu viikko sitten vietettiin pikkujouluja Aila Airon Kauneuslinnassa kosmetiikkabloggaajien kesken. Olin merkannut päivän kalenteriini jo ikuisuus sitten,ja olin odottanut pikkujouluja pitkään ja hartaasti-Kauneuslinna on upea paikka,ja Aila Airon henkilökunta ihanaa ja ystävällistä. Puhumattakaan siitä että pääsin tapaamaan uusia ja tuttuja kasvoja! (pakko heti alkuun sanoa,että tällaisista blogikollegoista en voisi olla onnellisempi) 

Oli ihana palata Kauneuslinnaan kesän jälkeen! Aiempi postaukseni löytyy täältä. Seikkailimme suurella joukolla (lähes parijonossa) paikan päälle,jossa vastassa oli minulle jo ennestään tuttu Mari. Tunnelma oli heti alusta asti miellyttävä,rento ja lämmin. 

Pidimme aluksi pikaisen esittelykierroksen,ja siirryimme sitten herkkujen kimppuun. Nuo tuulihatut..NAM.

Meille kerrottiin yrityksen historiasta herkkuja napostellessamme,ja saimme nähdä ihania kuvia yrityksen alkuvaiheista. Aila Airo on siis perheyritys,joka pyöritetään tällä hetkellä jo kolmannessa polvessa. 

Esittelyjen ja historiapaketin jälkeen oli vuorossa rentoa oleskelua ja tutkimista. Meille tarjottiin mahdollisuutta meikata itseämme(tai toisiamme) ja moni käyttikin tilaisuuden hyväkseen. Itse jätin meikkaamisen väliin,vaikka se houkuttikin-oma meikkini oli sen verran tujusti tehty että sen poisto olisi ollut liian työläs operaatio.

Ihana Heidi tarjoutui vapaaehtoiseksi meikattavaksi, ja lopputulos (josta minulla ei ole kuvaa) oli upea. 


Saimme kierrellä ja tutkia vapaasti esillä olevia tuotteita. Jumiuduin pitkäksi aikaa Art Decon Talbot Runhofin kanssa yhteistyössä toteutetun kokoelman standille-sen värit olivat upeita! 


Jos rehellisiä ollaan,niin kaikki Art Decon tuotteet houkuttelivat. Olin lopulta niin innoissani kaikesta etten oikein pystynyt keskittymään yhteen asiaan,vaan haahuilin ympäriinsä.


Ihanat Sinini ja Duvessa tutkimassa Art Decon standia. Duvessa päätyi avustamaan minua luomivärisävyn valinnassa. Mitäänhän en olisi tarvinnut,mutta yksi sävy oli niin upea että sen jouduin ostamaan. 

Tiahaarin UPEA silmämeikki ansaitsee oman mainintansa. Sitä ihasteltiin kuorossa useaan kertaan illan aikana,enkä vieläkään pääse yli siitä miten upea tämän ihanan naisen meikki oli!


Pohjana meikissä oli Yves Rocherin kynä,ja sen päällä Urban Decayn upea Zodiac-luomiväri. (pyörittelin Zodiacia käsissäni kesällä Edinburghissa-nyt kaduttaa etten ostanut mokomaa!)

Saimme lähtiessämme goodiebagit,ja niiden lisäksi jokainen sai valita itselleen mieluisen Art Deco-tuotteen. Itse valitsin ihanan käsikuorinnan jota olin illan aikana ehtinyt testailla-siitä ja muista tuotteista kirjoitan erikseen,sillä jokainen on osoittautunut erinomaiseksi! Myös mieheni on ihastunut käsikuorintaan,ja se onkin löytänyt pysyvän paikan saippuan vierestä. Goodie bagista löytynyt huulimeikinpohjustus on myös todellinen aarre!

Tässä vielä lopuksi todiste siitä,että kosmetiikkabloggaajat ovat varsin mustanpuhuvaa porukkaa. Itsekin edustin kokomustissa… Mustat vaatteet vain tuovat meikin paremmin esille! Selityksen makuaKO?

Suurkiitokset vielä Aila Airon henkilökunnalle ihanan illan järjestämisestä,sekä upeille kanssabloggaajille siihen osallistumisesta! Oli ihanaa tavata vanhoja tuttuja,sekä nähdä muutamia uusia kasvoja! Kiitokset teille kaikille-oli ihana nähdä,enkä malta odottaa että nähdään taas!

10 Comments