Skip to content

Avainsana: NOTD

OPI-aarteita ja arvonta

Sain suureksi riemukseni valita jokin aika sitten OPIn maahantuojalta kauneudenkauppa.fi:ltä muutaman lakan itselleni, ja kolme valitsemaani lakkaa saapuivatkin luokseni viime viikolla. Myönnettäköön heti alkuun että valinta oli äärimmäisen vaikea. Lähdin tutkimaan verkkokauppaa mielessäni muutama tietty lakka, ja löysinkin ne nopeasti. Niiden lisäksi löysin tosin järjettömän määrän muitakin ”mutta kun mä haluan tänkin”-lakkoja, jotka sitten lopulta päätyivät ihan omalle ostoslistalleni. 

Valikoin lopulta kolme toisistaan täysin poikkeavaa lakkaa. Luokseni matkasi kimmeltävä glitterlakka, upeasti hohtava hologrammilakka ja turvallinen ja monipuolinen cremelakka. Olen etsiskellyt hyvää harmaata cremeä jo jonkin aikaa, ja luulen että minusta ja Suzi takes the wheelistä tulee vielä hyviä ystäviä. DS-sarjan Illuminate-lakka taas oli kaivellut mieltäni jo pitkään, sillä ruskea, scattered holo-lakka vihreällä duochromella nyt vaan kuulostaa pirun hyvältä. Ja siltä muuten näyttääkin, todella uniikki lisä jatkuvasti paisuvaan kokoelmaani. I reached my gold on OPIn glitterkokoelmasta, ja sen kanssa olin hiukan kahden vaiheilla. Riemulla ei kuitenkaan ollut rajaa kun sain lakan käsiini- se on UPEA. Much glitter, such gold. Tykkään. 

Olen pahoillani, mutta tämä postaus pyörii nyt aika tiukasti DS Illuminaten ympärillä. Jaksoin kuvailla kyseistä lakkaa aivan järjettömän kauan ja erilaisissa valoissa- allaolevat kuvat pullosta otin päivänvalossa mutta parvekkeen varjossa. Duochrome-efekti näkyy varjossa selkeämmin kuin suorassa auringonvalossa, auringossa hologrammiefekti on selvästi näkyvämpi ja dominoivampi. 


Katsokaa nyt sitä! Ah ja voih, kun on nätti. En ole supervoimakkaiden hologrammiefektien ystävä, joten tämä on minun makuuni aika lailla täydellinen lakka. Ruskea, mutta pienellä twistillä, vihreä mutta ei kuitenkaan, kimmeltää sopivasti ja menee arjessa lähes nudelakasta. Ja kesti kynsillä välillä raivokkaasta, päivittäisestä tietokoneennaputtelusta huolimatta moitteettomana neljä päivää. Viidentenä alkoi näkyä huomattavissa olevaa kulumaa kärjissä, mutta se oli ainoa nähtävissä oleva kulumisen merkki. 

Tällaisia lakkoja lisää-äää-ääää-äää. 

Olin kerrankin sellaiseen aikaan kotona että pääsin hyödyntämään suoran auringonvalon, joten tässä siis kuvia vielä DS Illuminatesta kynsillä! Parvekkeellemme paistaa aurinko vain aamupäivän, ja silloin olen yleensä joko töissä tai nukkumassa. Lähipihalle paistaa tosin aurinko koko päivän- ehkä menen pyöräilijöiden ja ohikävelijöiden ihmeteltäväksi jatkossa kera järkkärin ja lakka-armeijan.


So shiny! DS Illuminatesta tulee hiukan mieleen Oz-kokoelman hiekkalakka What wizardry is this, mutta vierekkäin verrattaessa ero lakkojen välillä on suuri. Väreissä on havaittavissa jotain samaa, mutta kyse on lähinnä pienistä viittauksista.

Ja lopuksi olisi luvassa taas arvontaa! Huomenna on vielä yksi, hehheh. 

Sain Kauneudenkaupalta blogimiittiin OPIn seinäkalentereita, ja nyt saan suureksi riemukseni arpoa kolme sellaista lukijoideni kesken! Meidän residenssissä kalenteri pääsi heti seinälle, ja miehenikin hyväksyi odotusten vastaisesti sen läsnäolon. On kuulemma lakkapulloista huolimatta siisti ja värit aseteltu kivasti, niin kelpaa. 


Meinasin kuvailla teille enemmänkin kalenterin kuvitusta, mutta päätin että pidetään sisältö ja jäljellä olevat kuukaudet salaisuutena. Tässä kuitenkin heinäkuun kuva! Kävin riemusta hihkuen koko kalenterin läpi etsien sieltä sellaisia lakkoja jotka löytyisivät omista kätköistäni. Kuvan Polka.com löytyy, mutta muuten saalis oli aika heikonoloinen. Sehän tarkoittaa vain sitä että kokoelma on vielä vajaa. 

Arvonta päättyy samana päivänä kuin eilen alkanut, eli ensi sunnuntaina. Palkintoja, kalentereita, on kolme. Kaikille voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Näin osallistut arvontaan kalenterin arvontaan:

-Kommentoi tähän postaukseen. Voit jättää ihan vaan terveisiä, palautetta tai ehdotuksia tulevan varalle, ihan mitä vaan!

-Jätä kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi,jotta saan sinut kiinni mikäli voitto osuu kohdalle!

Arvontaan voivat osallistua vain blogiani googlen, blogilistan tai bloglovinin kautta seuraavat. Kerrothan millä nimimerkillä blogiani seuraat,mikäli se ei julkisesti näy!

-Osallistumisaikaa on 3.8 saakka. Arvon voittajan muutaman päivän sisällä, ja ilmoitan sen jälkeen voittajalle henkilökohtaisesti.


Tuotteet saatu maahantuojalta.

20 Comments

Zoya Bubbly-kokoelma ja NOTD Zoya Muse

Zoya julkaisi kesän Pixie Dust-sävyjen (ovat muuten NÄTTEJÄ) lisäksi kaksi yhteensopivaa kokoelmaa. Tickled sisältää upeita, pastellisia cremesävyjä, ja oman sydämeni vienyt Bubbly pitää sisällään aivan järjettömän ihania glitterlakkoja.

Tickled-kokoelman lakat ovat todella kauniita, mutta omissa silmissäni ne jäivät täysin Bubbly-kokoelman jalkoihin. Olin aivan myyty kun näin ensimmäiset teaser-kuvat Bubblyn lakoista Zoyan Instagram-sivuilla, ja tiesin että minun olisi pakko, PAKKO omistaa edes jotain kokoelman lakoista. 

Sain suureksi riemukseni Zoyan maahantuojalta Nailcityltä testiin viisi Bubbly- kokoelman lakkaa, ja rrrrakastan jokaista niistä. Vaatimattomasta useamman sadan lakan kokoelmastani ei löydy dupea yhdellekään näistä- se kertoo jo jotain. 

Itselleni kulkeutui kokoelmasta siis upea sininen Muse, kimmeltävä vihreä Stassi, herkkä vaaleanpunainen Harper, violettiin taittava pinkki Binx ja ihana oranssi Jesy. Kokoelmaan kuuluu lisäksi myös ihana, kultaisella taitettu persikkainen Alma!


Bubbly-kokoelman lakat ovat jellypohjaisia ja täynnä microglitteriä, shimmeriä ja kirjavaa, sateenkaaren väreissä hohtavaa glitteriä. Lakat ovat ensimmäisellä kerroksella läpikuultavia ja sopivat hyvin käytettäväksi toisen lakan päällä (olen jo suunnitellut kokeilevani muutamaa mustan kanssa- voin vain kuvitella miten namilta ne tulevat näyttämään) mutta kerrostuvat kuitenkin peittäviksi myös yksinään. Olen saanut peittävää jälkeä vielä vähän töpöille kynsilleni kahdella, korkeintaan kolmella kerroksella. Tummemmat sävyt ovat peittäneet kahdella kerroksella, vaaleammat kolmella! Lakkojen koostumus on hiukan paksuhko, mutta kuitenkin helposti käsiteltävä. Pidän itse siitä että tämänkaltaiset lakat ovat hiukan paksumpia, sillä ne ovat minun käsissäni silloin helpommin käsiteltävissä.

Kuvat eivät kyllä tee näille lakoille oikeutta- ne kimmeltävät auringossa upeasti, mutta varjossa niiden parhaimmat puolet tulevat silti parhaiten esiin. Värit sentään toistuvat oikein!

Esittelen postauksen lopuksi vielä ensimmäisenä kynsilleni päätyneen Musen. 


Muse peitti kahdella paksummalla kerroksella, ja käyttäytyi kuin unelma. Muse ei juuri karkaillut lakatessa kynsinauhoille, vaan asettui lähes itsestään oikealle paikalle. 


Bubbly-postauksia on tulossa vielä ainakin neljä lisää! Nämä osuivat ja upposivat omalla kohdallani oikein voimalla. Pidempään lukeneet tietävät että rrrrrrrrakastan glitterlakkoja, ja nämä ovat sopivan erilaisia. Eivätkä yhtään niin hankalia poistaa kuin perusglitterit! Ehdin jo harkita Peel off-aluslakan käyttöä näiden kanssa, mutta aivan turhaan. Sille ei ole näiden kanssa tarvetta! 

Mikäli Bubbly-lakat houkuttavat, niitä voi ostaa joko Nailcityn sivuilla listatuilta jälleenmyyjiltä, tai tilata suoraan maahantuojalta sähköpostitse info@nailcity.fi. Yhdellä lakalla on hintaa 15,50€. 

Innostuitteko Bubbly-lakoista? Itse odotin näiltä paljon, ja ne ylittivät silti odotukseni. 


Postauksen lakat on saatu testiin maahantuojalta. 

12 Comments

NOTD Neon+glitter

Kävin jo hyvän aikaa sitten ihanan Hennan kanssa Seppälässä tutkintareissulla, jolla molemmat päätyivät ostamaan sinne rantautuneita kynsilakkoja ota 3 maksa 2-tarjouksen houkuttelemana. Henna on ehtinyt kirjoitella jo omista ostoksistaan, minun raporttini laahaavat kaukana jäljessä. Puolustuksekseni (en kyllä tiedä onko tämä mitenkään hyväksyttävä syy…) sanottakoon että vielä kokeilemattomien kynsilakkojen määrä on kohdallani useamman kymmenen luokkaa, ja nämä Seppälä-raukat jäivät useaan otteeseen jonkin kalliimman merkin jalkoihin. Glitterillä höystetty neonoranssi lakka kummitteli mielessäni kuitenkin niin paljon, että se pääsi vielä toukokuun puolella käyttöön. Kaksi muuta ostamaani lakkaa odottelevat vielä testausta, ja näillä näkymin odottavat vielä kauan- tilasin Nailsuppliesilta 9 upeaa lakkaa jo valmiiksi odottavien jatkoksi, ja ne valitettavasti pesevät jäljellä olevat kaksi Seppälä-lakkaa 6-0. Tilatun yhdeksän joukossa kun oli OPIn Coca-Cola-kokoelman ihanuuksia, Orlyn kevät-ja kesäkokoelmien lakkoja sekä yksi yksinäinen China-Glaze. Lisäksi olisi Cirqueta, KBShimmeriä ja Foxy Pawsia jonossa-ja kynteni ovat tällä hetkellä vielä muuton jäljiltä varsin karussa kunnossa. Ehkä kesän aikana saadaan kaikki jossain vaiheessa esille. Ehkä? Joo? 

Mennäänpäs kuitenkin tällä kertaa kyseessä olevaan lakkaan. Tähän iskin silmäni ensimmäisenä neonvärin takia, ja innostuin vielä enemmän kun tajusin että seassa on erikokoisia hopeaglittereitä. Jännä yhdistelmä, jollaista ei omasta kokoelmastani vielä löydy. Kassallehan tämän kanssa siis mentiin!

Pelkäsin että tämä olisi jotenkin vaikeasti levittyvä glitterin ja neonkoostumuksen takia, mutta tämä levittyikin todella vaivattomasti. Neonlakkana tämä tietty kuivui mattapintaiseksi, mutta kerros päällyslakkaa teki tästä taas kiiltävän. Tämä peitti melkein kahdella kerroksella- laitoin kuitenkin kolme ihan varmuuden vuoksi.

Mitä pidätte neonoranssin ja glitterin yhdistelmästä? Tällaisia lakkoja saisi olla mielestäni enemmänkin!

 Koska eilen ei tullut postausta, tänään olisi tulossa kaksi. Päätin että siinä on jokin logiikka, joten sillä mennään. Illemmalla olisi luvassa IsaDoran uuden Bronzing Make Up Savannah-kokoelman Savannah Sunset-paletilla tehtyä meikkiä!

8 Comments