Skip to content

Avainsana: Lumene

Horsmaa huulille

Horsmat! Ne oli tänään esiteltävän meikin inspiraationa. Tavallaan. Itse meikin inspiraationa toimi Lumenen huulipuna sävyssä Horsmien meri, ja oletan että sen inspiraationa on sitten taas ollut horsma. Joten tavallaan se on meikinkin inspiraationa. Eikö? Olipas ontuva alku, siirrytään suoraan kuviin. Ontuvaa alkua voi selittää sekin että bloggaaja on eilen tiistaina elänyt jo keskiviikkoa, ja illalla herännyt siihen karuun todellisuuteen että maanantai oli vasta ja keskiviikko tekee vasta tuloaan. Kyllä, tää on sellainen viikko.

ESAF_LORAC_MEGAPRO_LOTD_2

Mutta se meikki! Tämä kyseinen väri-ilottelu on tehty jo aika hyvän aikaa sitten. Ehkä kesäkuussa? En muista enää tarkkaan, äh! Sanotaan että kesäkuussa. Tämä oli ihan arkimeikki, ja itselleni poikkeuksellisen värikäs sellainen. Muistan laittaneeni Annielle ihan erikseen viestiä että mulla oli pinkkiä useammassa paikassa naamaa! Sitä kun oli silmissä, huulilla ja poskillakin vielä. Ja kynsillä!

ESAF_LORAC_MEGAPRO_LOTD_3

Meikissä käytetyistä tuotteista en muista muuta kuin huulilla olleen Lumenen ja silmämeikissä käytetyn Loracin MegaPron. Siitä olen satavarma että meikkipohjana toimi rakas MAC, ja poskilla taisi olla MACin Briar Rose. Olen käyttänyt nyt kesän aikana todella vähän näin selvästi kylmäsävyisiä huulipunia, ja nämä kuvat olivat aika mainio muistutus siitä miten hyvältä oikein viileät punatkin näyttävät. Minulla on ollut päällä aikamoinen nudesävyputki, ja suurin osa suosikkisävyistäni on aika lämpimiä. Pitää kaivella taas kylmäsävyiset aarteet esiin ja käyttöön, ne ovat ihania! Tämä horsmasävy aivan erityisesti- jokin juuri tässä viehättää suuresti. Itse huulipuna oli laadultaan ihan huippu, kestävä ja miellyttävä huulilla! Taidan palata siihen ihan oman postauksen voimin, sen verran kiva oli.

ESAF_LORAC_MEGAPRO_LOTD_4

Voihan MegaPro muuten. Mokoma upea jättiläinen on jäänyt ihan liian vähälle käytölle, ja yritän petrata tuon jättiupeuden kanssa nyt syksymmällä. MegaProsta saisi halutessaan vaikka oman teemakuukautensa! Jotenkin en ole ihan sinut paletin luomivärien laadun kanssa. Ei sillä, ihan huippuluokkaahan ne värit ovat, mutta JOKIN joko tekstuurissa tai yleisfiiliksessä ei ihan ole omaa makuani vastaavaa. Katsotaan nyt vielä jos minusta ja MegaProsta tulisi vielä kunnon kavereita!

En listaa tämän meikin tuotteita sen tarkemmin, listaan vain ne mitä satavarmasti muistan. Muita voidaan sitten arvailla. Mutta horsmia! Joo vai ei?

Silmät: Lorac MegaPro palette

Kasvot: MAC ProLongwear Nourishing Waterproof Foundation, MAC Briar Rose beauty powder

Huulet: Lumene Wild Rose huulipuna Horsmien meri saatu

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

10 Comments

Edullisempi arkimeikki

Vaikka blogissani esiintyykin varsin runsaasti selektiivisen puolen kosmetiikkaa, käytän kuitenkin varsin mielelläni myös edullisempia, markettipuolelta löytyviä tuotteita. Niitä on kertynyt minulle sekä omakustanteisesti että blogin kautta varsin runsaasti, ja yritän käytellä niitä mahdollisimman paljon. Joka päivä on käytössä jotain markettituotteita, mutta harvemmin teen koko meikin niillä. No, nyt tein, ihan puhtaasta kokeilun ilosta. Halusin myös saada blogiin esille ns.markettimeikin, sillä tiedän että sellaisellekin olisi kysyntää. Joten tässä olisi!

ESAF_Maybelline_the_nudes_look_1

ESAF_Maybelline_the_nudes_look_2

Iso sysäys koko meikin tekoon tuli Maybellinelta. Sain jo jokin aika sitten kokeiluun merkin The Nudes- luomiväripaletin ja uudet Baby Skin- pohjustajat, ja halusin pistää kokeiluun tulleista tuotteista mahdollisimman monta testiin. Yhdistin Maybelline- uutuuksiin jo pidempään kätköistäni löytyneitä tuotteita Lumenelta ja IsaDoralta. Muutaman tuotteen verran huijasin- meikin kiinnittämiseen käytin Sensain irtopuuteria (väritöntä puuteria kun en markettipuolelta omista) ja silmänalusille MACin HG-peittistä koska… No, koska.

ESAF_Maybelline_the_nudes_look_4

Aloitin meikkipohjan levittämällä päivävoiteen jälkeen kahta eri Baby Skin-pohjustajaa. Pohjalle laitoin Cool rose- sävyä, ja päälle kirkasta Pore eraseria. Kun pohjatyö oli tehty, siirryin meikkivoiteeseen. Valinta kohdistui LivBoxissa tulleeseen Lumenen Nude Perfection- meikkivoiteeseen. Vaalein sävy on inasen liian tumma omalle iholleni, mutta kevyt meikkivoide sulautui ihoon kuitenkin ilman ihmeempiä rajoja. Silmänaluset piiloon MACilla ja meikkivoiteen kiinnitys Sensailla, ja etiäppyäin.

Kevyet varjostukset tein IsaDoran Face Sculptorin aurinkopuuterilla, ja poskipunana käytin saman trion punaa. Korostusvärikin löytyi triosta. Koska kaipasin edellämainitun kolmikon jälkeen vielä hiukan lisähehkua kasvoille, sudin mahdollisimman isolla siveltimellä vähän joka paikkaan Lumenen hohdeaurinkopuuteria. Se ei tuo juuri väriä kasvoille, mutta sitä kaivattua hehkua sitäkin enemmän.

ESAF_Maybelline_the_nudes_look_5

Kun kasvomeikki oli valmis, siirryin silmämeikin puoleen. Teen yleensä meikin juuri toisessa järjestyksessä, mutta nyt tein poikkeuksen. Pohjustukseksi valitsin IsaDoran silmämeikinpohjustajan, joka on osoittautunut UD:n klassikon veroiseksi tuotteeksi. Kaikki käytetyt luomivärit löytyivät Maybellinen The Nudes- paletista. Kulmaluulle vaaleaa mattaa, koko luomelle lämmintä ruskeaa, varjostukseen tummaa, hiukan viileämpää harmaata ja häivytyksiin mattataupe. Sisänurkkaan samaa mattavaaleaa, ja pientä hohtoa tuomaan paletin vaaleaa helmiäissävyä. Ripsirajaan töpöttelin kevyesti paletin mattamustaa. Olin ollut The Nudesin suhteen hiukan epäileväinen, sillä ensimmäistä kertaa paletin sävyjä sormilla sörkkiessäni en ollut kovin vaikuttunut. Paletin luomivärit osoittautuivat käytössä kuitenkin huomattavasti paremmiksi kuin mitä ensikokeilulla olin luullut! Niin hyviksi, että tämä taitaa päätyä nudepalettipostaukseeni.

Kulmat siistin Maybellinen Eye Studio Master Shape-kulmakynällä ja Lumenen kulmaduolla, ja kiinnitykseen käytin Lumenen kirkasta kulmageeliä. Ripsiin valitsin viime aikojen ripsarisuosikkini, IsaDoran uuden Volume Lash Stylerin.

ESAF_Maybelline_the_nudes_look_3

Huulimeikkiä taisin miettiä pisimpään, mutta päädyin lopulta raikkaaseen korallipunaan Lumenelta. Muu meikki oli sen verran utuinen ja tummasävyinen, että kirkas puna toi siihen kivasti ilmettä ja virkeyttä.

Alla vielä meikissä keskeisessä osassa olleet tuotteet, normaali listaus löytyy lopusta! Yritän ottaa nämä tuotekuvat taas osaksi meikkipostauksia, muistuttakaa jos ne näyttävät taas unohtuvan!

ESAF_markettimeikki_1

Mitä pidätte meikistä? Itse pidin tästä ihan älyttömästi, tämä tuntui jotenkin todella omalta. Haluaisitteko nähdä tästä tutorialin? Tai lisää vastaavia markettipuolen tuotteilla tehtyjä lookkeja? Entä jotain ihan vastakkaista, kokonaan seletuotteilla tehtyjä meikkejä? Kysyinkö tarpeeksi monta kysymystä? Kertokaa!

Silmät/Eyes: IsaDora Eye primer saatu, Maybelline The Nudes-paletti saatu, Maybelline Eye studio master shape kulmakynä Soft Brown, Lumene Puuterimainen kulmaväri saatu, Lumene Kulmageeli saatu, IsaDora Volume Lash Styler mascara saatu

Kasvot/Face: Maybelline Baby Skin Instant Fatique Blur cool rose saatu, Maybelline Baby Skin Instant pore eraser saatu, MAC Pro Longwear Concealer NW15, Lumene Nude Perfection 01 Kultahiekka saatu, Sensai loose powder, IsaDora Face Sculptor, Lumene Hohdeaurinkopuuteri saatu

Huulet/Lips: Lumene Kukkia niityllä saatu

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogilistalta!

6 Comments

Livbox Maaliskuu 2015

Taas on se aika kuukaudesta! Livbox löysi oikeaan osoitteeseen vaivatta, ja laatikon hiukan suurempi koko oli varsin mieluisa yllätys. Boksi tuli aika oivalliseen saumaan, sillä sain sen käsiini keskiviikkoiltana opinnäytetyön väliseminaarin jälkeen. Voisin väittää että olin hiukan väsynyt ja kaikkeni antanut kotiin saapuessani. Laatikko sai odotella avaamista sen aikaa että tuijottelin tyhjyyteen ja nollasin pääni (eli lepäsin), jotta jaksoin tarttua kameraan ja kuvata laatikon avaamisen. Aurinko oli mennyt mailleen jo hyvän aikaa sitten kun vihdoin sain kameran ja boksin käsiini, joten siirryin kuvaamaan evakkokämpän olohuoneeseen. (lähtölaskenta omaan kotiin alkaa muuten ihan kohta- rempan pitäisi valmistua ensi viikolla! Hiiii!) Olohuonetta hallitsee tällä hetkellä upea matala Billnäsin lipasto, jonka hiukan kulunut pinta oli mitä mainioin tausta Livbox-kuville. Ei muuta kuin ringlight mukaan olohuoneeseen ja hommiin!

esaf_livbox_maaliskuu_2015_1

Boksin teemana oli selvästi kevät, ja teemavärinä raikas mintunvihreä. Kevät on kivaa aikaa, mutta itse olen enemmän syysihminen. Kun muut riemuitsevat auringon ensisäteistä, minä lähinnä sähisen niille ja vedän verhot tiukemmin kiinni. Kirkasta, yh. Mutta boksiin. Saatekirjeessä mainittiin kaiken muun kivan lisäksi myös Livbox-blogin uusi osoite Purkkimafian alla. Oletteko käyneet jo kurkkaamassa?

esaf_livbox_maaliskuu_2015_2

Olin kärsimättömänä spoilannut boksin sisällön itselleni ihan vapaaehtoisesti, joten tiesin hiukan mitä odottaa. Bokseja oli kuitenkin liikkeellä pienillä eri variaatioilla, joten jotain jännitystä oli silti ilmassa. Olinkin hyvin tyytyväinen huomatessani saaneeni juuri sen boksin jota olin salaa toivonutkin-esim. Henna oli saanut hiukan erilaisen boksin, joka sisälsi useamman minulta jo löytyvän tuotteen. Tässä oli enemmän minulle uusia asioita, jei!

esaf_livbox_maaliskuu_2015_3

Sisältö vaikutti esittelyn perusteella oikein kivalta. Doven näytekokoiset shampoot ovat herättäneet selvästi mielipiteitä, itse tykkään. Näitä en ole kokeillut, joten testaan mielelläni! Perusinfolapun alta löytyi vielä toinen, pienempi lappu. Maaliskuun boksi sisältää kaksi tuoksunäytettä, yhden naiselle ja yhden miehelle!

esaf_livbox_maaliskuu_2015_4

esaf_livbox_maaliskuu_2015_5

Mennäänpä eteenpäin ja revitään tuo ihana mintunvihreä silkkipaperi auki ja kurkataan boksin sisään. Hyvältä ja kovin täydeltä näyttää! Heti ensimmäisenä silmiin osui Lumenen kasvovoide ja Bangerheadin kuivashampoo. Kuivashampoota ei ole koskaan liikaa, ja kokeilen uusia tuttavuuksia enemmän kuin mielelläni! Tämän putelin ulkoasu miellyttää silmää yksinkertaisen designinsa ja kirkkaiden väriensä ansiosta kovasti. Ehdin kokeilemaankin tätä jo kerran, kun koulu kutsui niin aikaisin että hiustenpesulle ei ollut aikaa. Hyvältä vaikutti!

esaf_livbox_maaliskuu_2015_6

Katsotaanpa sisältöä vielä hiukan paremmassa järjestyksessä. Lumenen C-vitamiinilla varustettu shine control-voide vaikuttaa todella kiinnostavalta ja omalle ihotyypilleni sopivalta-tämä menee varmasti käyttöön ihan lähiaikoina. Minulla on muutama päivävoidevakkari, jotka toimivat yleensä enemmän primerina kuin kosteusvoiteina, joten tälle on ihan tarvettakin. Doven shampoo ja hoitoaine pääsevät lähiaikoina testiin- olen käytellyt putkiremppaevakon aikana pois vanhoja shampoo-ja hoitoainekätköjä, ja ne ovat vähentyneet merkittävästi. Uusia täysikokoisiakin on ehtinyt jo kertyä, mutta nämä voisin testikäyttää välissä.

 Iso plussa tälle boksille tulee Cesarsshopin myymän Nailfixin herkullisentuoksuisesta kynsinauhaöljystä! Karkintuoksuinen vaaleanpunainen öljy tulee todelliseen tarpeeseen, sillä kynsinauhani ovat lähinnä surkuhupaisassa kunnossa. Mokomat ovat kuivuneet ja syntisen rumat- ehkä tällä saadaan tilanne takaisin hallintaan ja blogiin kehtaa taas laittaa kynsikuvia. Kynnet itsessään ovat ihan siedettävässä kunnossa (ja kasvavat ihan hirveää vauhtia). Sentään. Rimmelin Provocalips- uutuus on IHANA ja ihan järjettömän kestävä huulilla! Tämä tökötti ei lähde kuin todella tehokkaalla meikinpoistoaineella, se kannattaa pitää mielessä. Mistään kevytpunasta ei ole nyt siis kyse! Sain Provocalips-uutuudet testiin maahantuojalta jokin aika sitten, joten boksin mukana tullut kappale saa hyvän kodin siskoltani. Provocalipseista on tulossa lähiaikoina ihan oma postauksensa swatchineen päivineen-malttakaa vielä hetki! Chloén ja Calvin Kleinin tuoksunäytteet ovat kiva pieni lisä. Näistä kumpikaan ei kuitenkaan tunnu minun tai mieheni tuoksulta, joten kiertoon todennäköisesti menevät. Nuuhkin vielä hiukan ja päätän sitten.

esaf_livbox_maaliskuu_2015_7

Maaliskuun boksi on kaikenkaikkiaan oikein kiva. Ei ehkä niin keväinen kuin teema antaa ymmärtää, mutta oikein kiva! Tuotteista omia suosikkejani olivat Bangerheadin kuivashampoo ja Nailfixin öljy. Lumene ja Dovet tulevat hyvinä kakkosina, ja Provocalips on tuotteena ihan mahtava. Tuoksunäytteet ovat omalla kohdallani hiukan huti, mutta tiedän että niistä on moni pitänyt. Iso peukku siis maaliskuun boksille, oikein kiva oli! Ja apua oikeasti, onko nyt jo maaliskuu?! Ensi kuussa pitäisi palauttaa opinnäytetyö. A-P-U-A.

Maaliskuun boksi, mitä piditte?

Livbox saatu blogin kautta.

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogilistalta!

10 Comments