Skip to content

Avainsana: juhlameikki

Modern majesty meets One to watch

Olipas viikko. Niinkuin todella, OLIPAS VIIKKO. En ole hetkeen ollut näin raatona, eikä tällä viikolla loppujen lopuksi ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa. Onnistuin kehittämään itselleni stressin ihan kaikesta mahdollisesta, ja sen lisäksi kehitin itse stressistä stressiä ja kävin lopulta sen tason ylikierroksilla että sammuin melkein välittömästi kun iltaisin pääsin kotiin. Kun tänään pääsin kotiin, saatoin lysähtää aika autuaasti sohvalle ja kääriytyä peittokasan alle. Peittokasa on hyvä. Ennen peittokasaa olin seikkaillut hetken kaupungilla, törmännyt muutamaan tuttuun blogikollegaan ja tehnyt suunniteltuja ja vähemmän suunniteltuja kosmeostoksia Ruohonjuuressa ja Kicksissä. Kicksiin suuntasin MUS- alejen ja uuden ABH:n Brow wizin perässä, ja poistuin lopulta sen Brow wizin, Cream contour paletin jaaaa useamman siveltimen plus heräteostoksena hankkimani OPI-lakan kanssa. Work hard, play hard, eikö se niin mennyt?

Näiden jaarittelujen jälkeen voisi siirtyä postauksen aiheeseen, eli meikkiin! Pitkästä aikaa! Olen ehtinyt kerätä meikkikuvia jo ihan kiitettävän varaston, ja yritän purkaa niitä tänne vähitellen- uutta matskua kun on tulossa, enkä halua istua hillittömän kuvakasan päällä niitä itsekseni ihmetellen. Tässä nyt siis olisi.

ESAF_MAC_MODERN_MAJESTY_ONE_TO_WATCH_1

Kuvia tästä meikistä on näkynyt siellä täällä jo aikaisemmin, mutta esitelläänpä tämä nyt ihan kunnolla. Samalla meikillä juhlittiin kaverin häitä heinäkuun alussa, mutta tämän kuvissa näkyvän naaman tein harjoitusversiona ennen häitä.

ESAF_MAC_MODERN_MAJESTY_ONE_TO_WATCH_2

Meikkipohjan tein MACin rakkausvoiteella, ylläripylläri. Poskille sudin One to watchia, ja kaveriksi Guerlainin kesäpalluroita. Testiversiossa huulilla oli MACin Riri Woo Lipglass, itse juhlameikissä käytin hiukan samansävyistä Kicksin mattahuulilakkaa.

ESAF_MAC_MODERN_MAJESTY_ONE_TO_WATCH_3

Jännintä tässä oli kuitenkin omasta mielestäni silmämeikki. Se oli samaan aikaan suhteellisen simppeli ja ihan muutamasta perusasiasta koostuva, mutta kuitenkin jännä. Ihan kunnolla jännä. Jännäfaktorin keskeinen rakentaja oli MACin pressattu pigmentti sävyssä Modern majesty. MM julkaistiin viime joulun kokoelmissa, ja ostin sen silloin hirmuisen riemun vallassa. En ollut kuitenkaan käyttänyt MM:ää kuin muutaman kerran, ja silloinkin vain pienenä lisänä meikissä. Nyt se pääsi kunnolla esiin! Varjostuksena taisin käyttää Zoevaa, ja häivytyksissä One to watchia. Kulmat tein tavallista vahvemmin ABH:n tummalla Dip Browlla.

ESAF_MAC_MODERN_MAJESTY_ONE_TO_WATCH_4

ESAF_MAC_MODERN_MAJESTY_ONE_TO_WATCH_5

Modern Majesty ei kyllä pääse näissä kuvissa yhtään niin isosti esille kuin se ansaitsisi- väri on IRL paljon upeampi!

Mitä pidätte Modern Majestyn ja One to watchin yhdistelmästä? Entä haluaisitteko nähdä näitä meikkipostauksia taas enemmän?

Silmät/Eyes: UDEPP, Zoeva Relieve the moon+ Slow dance, MAC Modern Majesty, MAC One to watch, Makeup Geek Shimma Shimma, IsaDora Volume Lash Styler mascara saatu, Anastasia Beverly Hills Brow wiz Taupe+ Dip Brow pomade Chocolate

Kasvot/Face: MAC Pro Longwear Nourishing Waterproof NW15, MAC Studio Conceal and Correct Duo Pale yellow/Pale pink, MAC Pro Longwear Concealer NW15, Sensai loose powder, SauceBox Etude-palette Cream Dream, Guerlain Meteorites Perles D’Ore, MAC Lightscapade, MAC Mineralize Skinfinish Natural Light plus

Huulet/Lips: MAC Riri Woo Lipglass

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

13 Comments

She who dares

Mitäpä sitä muutakaan maanantai- iltana tekisi kuin meikkaisi. Olin jo pessyt päivän arkimeikin pois, kun alkoi tuntumaan siltä että nyt, NYT pitäisi tehdä jotain jännää. Istuin meikkipöytäni ääreen ja annoin tuotteiden ja sivellinten viedä ilman sen suurempia suunnitelmia, eli aika päinvastoin kuin aamulla toimisin. En suunnittele arkimeikkejä hirveästi etukäteen, mutta aamulla on sentään joku visio mielessä. Nyt ei ollut sitä vähääkään. Lopputulos on omissa silmissäni hiukan hiomaton timantti muutaman vaivaamaan jääneen yksityiskohdan ja pienen huolittelemattomuuden takia, mutta kiva silti.

ESAF_MAC_SHE_WHO_DARES_LOTD_2

Näin jälkikäteen ajateltuna harmittaa että aloitin meikin niin myöhään (joskus kasin maissa) enkä saanut tämän parempia kuvia luonnonvalossa. Ringlightin kanssa otetut kuvat olivat vähintäänkin jyrkkiä valotukseltaan- huomaa että rinkulaa ei ole hetkeen käyttänyt kun sen kanssa säätäminen tuntui niin hankalalta. Harjoitusta, harjoitusta selvästi, talvella kun se oli niin helppoa.

ESAF_MAC_SHE_WHO_DARES_LOTD_3

Mutta se meikki! Koko homma rakentui MAC-aarteeni, She who dares- duon ympärille. Sinivihreän kaunottaren molempia värejä löytyy koko luomelta, ja varjostus+häivytys syntyi Sauceboxin Etude- paletin mustalla ja harmaalla. Kirkas vihreä löytyi Fresh green mix mineralize duosta. Meikkipohjana käytin rakasta MAC-meikkivoidetta, ja huulille sudin samaisen merkin Smoked purple- punaa. Tämän tarkemmin en pistänyt merkille käyttämiäni tuotteita, sillä annoin vaan mennä ja tartuin aika lailla niihin tuotteisiin jotka käteen osuivat. Koko meikin teko oli jotenkin älyttömän rentouttavaa ja luonnosmaista! Silloin harvoin kun piirrän, luonnostelen todella rouhealla kädellä ilman sen suurempia suunnitelmia ja katson mitä tulee. Siitä on helppo jatkaa viimeistellympään työhön. Minulle tämä meikki on luonnos, sillä muutama kohta jäi kaivelemaan- mm. huulet eivät ole ihan niin siistit kuin mitä niiden pitäisi omien standardien mukaan olla. Saatan siis tehdä uusintaversion (jo ihan vaan parempien kuvien takia, koska näiden ihmeellinen valo ja hämäryys ärsyttävät) mutta pidän jo pelkästään tästä suunnattoman paljon. Tummia sävyjä ja vihreää-ah. Lisäksi perusidea oli äärimmäisen kiva, ja meikki näyttää onneksi kuvissa siltä miltä piti!

ESAF_MAC_SHE_WHO_DARES_LOTD_4

Oli ihanan virkistävää tehdä pitkästä aikaa jotain tummempaa, arkimeikistä poikkeavaa jälkeä! Näitä pitää tehdä selkeästi useammin. Onneksi luonnonvaloa riittää pitkälle iltaan, niin että työpäivänkin jälkeen ehtii halutessaan leikkimään meikkien kanssa.

She who dares- mitä pidätte? Haluaisitteko nähdä tämänkaltaisia meikkikokeiluja enemmän?

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

16 Comments

Todistuksenhakunaama

Nyt siitä on ihan mustaa paperilla, minä olen virallisesti muotoilija! Vähän harmittaa ettei ole kirjoitettavana mitään virallisia kirjeitä, jotka voisin allekirjoittaa Ilona Plööplöö, Muotoilija AMK. Se kuulostaa niin… Yleispätevältä.

Mennään kuitenkin aiheeseen, eli eilisen päivän meikkiin. Eilen kouluni juhlisti meitä valmistuvia pienellä juhlalla, ja sinne piti luonnollisesti meikata. Olin suunnitellut meikkiä pitkään, koska hei, hakisin kuitenkin tutkintotodistukseni ja tilaisuus oli arvokas ja kaikkea. Vaatteita en juuri miettinyt (jotain siistiä ja mustaa), mutta meikkiä kyllä. Lopulta päädyin sutimaan naamaan vähän kaikkea ja sitä mitä käteen sattui. Lopputulos oli… No, meh. Kyllä tällä ulos lähti, mutta harmitti.

ESAF_MAC_quarry_lightscapade_look_1

Pohjana tuttu ja luotettava Pro Longwear-kombo, silmillä vaikka mitä MACia (mm. Lightscapade, Natural Vigor ja Omega) ja huulilla MACin Ceremonial- kiilto yhdistettynä Yves Rocherin Mauve Boisé- rajauskynään. Meikin jännin asia oli Briar Rose beauty powder, jota sudin poskilleni pienen hartauden vallassa aamulla. Rajaukset tein hetken mielijohteesta, ja niitä kaduin koko päivän- meikki olisi ollut paaaaaaljon raikkaampi ilman niitä. Rajauksia oli kuitenkaan turha alkaa kiireessä muuttamaan, joten pelastin pelastettavissa olevan osan meikistä ja painelin koululle. Hiuksia en ehtinyt kihartaa, mitä nyt taivutella ja sotkea.

ESAF_MAC_quarry_lightscapade_look_2

Kyllähän meikki ihan siedettävä oli, muttei sitä mitä olisin halunnut. Virheistä oppii, ehkä osaan varautua paremmin jos joskus valmistun maisteriksi?

ESAF_MAC_quarry_lightscapade_look_3

Koska en osaa sanoa meikistä enempää, päätän postauksen kaukaisuuteen (ehkä tulevaisuuteen?) tuijottelevaan omakuvaan. Ei ollut minun meikkini tämä, ei. Onnekseni tilaamani Zoevan aarteet saapuivat luokseni juuri sopivasti juhlapäiväksi, joten pääsen todennäköisesti jo tänään kokeilemaan aarteitani! Jos kuu ja planeetat ovat tämän postauksen ilmestyessä oikeilla paikoilla, olen sillä hetkellä meikkaamassa uusilla Zoeva- paleteilla ja Zoeva- siveltimillä. Pitäkää peukkuja! Yritän saada huomiseksi pienen pikaraportin tilaamistani tuotteista, sopisiko se?

Nyt pitäisi keksiä muotoilijalle jotain muotoiltavaa.

Silmät/Eyes: UDEPP, Zoeva Relieve the moon, MAC Lightscapade, MAC Natural Vigor, MAC Omega, MAC Charcoal brown, MAC Fresh blade. IsaDora Volume Lash Styler mascara saatu, Anastasia Beverly Hills Brow wiz Taupe, Kat Von D for Sephora Tattoo eyeliner Trooper

Kasvot/Face: MAC Pro Longwear Nourishing Waterproof NW15, MAC Studio Conceal and Correct Duo Pale yellow/Pale pink, MAC Pro Longwear Concealer NW15, Sensai loose powder, MAC Pro Longwear Powder/pressed Light Plus, SauceBox Etude-palette Cream Dream, MAC Briar rose beauty powder, MAC Lightscapade

Huulet/Lips: Yves Rocher Automatic lip liner Mauve Boisé, MAC Cremesheen glass Ceremonial saatu

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

10 Comments