Skip to content

Avainsana: Joulukalenteri 2014

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 24

Viime vuoden tapaan luukku 24 sisältää jokaisessa kalenteriin osallistuneessa blogissa digijoulurauhan julistuksen, jonka meille on kirjoittanut iki-ihana Elisa. Itse ainakin yritän pysyä poissa somesta edes aaton ajan, niin epätodennäköistä kuin se onkin.

Haluan toivottaa kaikille rakkaille lukijoilleni, bloggaajakolleegoilleni, yhteistyökumppaneilleni ja IHAN KAIKILLE hyvää, rauhallista ja onnellista joulua. Nautitaan, levätään ja ollaan rauhassa. Keskitytään niihin ympärillä oleviin tärkeisiin ihmisiin ja syödään namiruokia. 

Hyvää joulua, pus <3

Kommentoi

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 2

On Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin kakkosluukun aika, jei! Ensimmäinen luukku aukesi eilen Viilankantoluvassa, ja huomenna luukku aukeaa Wind it up-blogin puolella. Olkaahan valmiina! 

Oman blogini lisäksi kakkosluukku aukeaa myös One of Beauty’s Daughters-blogin puolella. Päätimme Hennan kanssa tehdä yhteisen luukun jo aika alkuvaiheessa, ja lopulta päätettiin rakentaa luukkumme yhteisen teeman ympärille. Great minds think alike, ja teemaksi valittiin yksimielisesti Nightmare before Christmas. Valitsimme molemmat omat hahmot, ja teimme meikin niiden ympärille. Muista käydä kurkkaamassa Hennan blogista minkä hahmon hän valitsi!

Omaksi hahmokseni valitsin Joulupukin, tai kuten Jack tätä iloista punakkaa herraa haluaa kutsua, Sandy Clawsin. Sandy raukka joutuu aikamoisen ryöpytyksen kohteeksi elokuvan aikana, ja koin että sankari ansaitseekin jonkinlaisen kunnianosoituksen. Halusin myös käyttää meikissä punaista, ehheh. 

Pahoittelen jo alkuun kuvien laatua-en ollut meikkivalmiudessa kotosalla samaan aikaan auringonvalon kanssa, joten heikolla keinovalolla mennään. Kunnon valaistuksen kanssa temppuilu sen kun jatkuu- tällä hetkellä taitaa homma olla kiinni enemmän omista taidoista kuin niistä valoista. No, näillä mennään, kunnes allekirjoittaneella on kärsivällisyyttä oppia uutta.
IMG_0802
IMG_0803
Tungin punaista huulten lisäksi myös silmämeikkiin, ja sitä laitoin aika runsaalla kädellä. Silmiin käytin aika liutaa eri sävyjä, mutta tärkein taisi olla MakeUp Geekin Razzleberry. Myös Sugarpillin Love+ taisi päästä luomille. Varjostusta väkerrettiin sitten lämpimän harmaan ja mustan kanssa, ja rajaus väkerrettiin ensimmäisellä käteen osuneella mustalla linerilla. Sisänurkkaan valkoista Loracin MegaPro-paletista, ja ripsiin Estée Lauderia. Huomaatteko muuten kulmissa mitään eroa? Ne on nimittäin tehty Anastasia Beverly Hillsin Dip Brow pomadella! On muuten jännää ainetta. Uskallan väittää että tykkään siitä.


IMG_0810



Poskille varjostukset Lumenen aurinkopuuterilla, ja punaa MAC-rakkaudella Fleeting Romancella. Huulille pääsi MACin Riri Woo-kiilto Diorin Vie D’Enferin kanssa. 

Tykkään itse kokonaisuudesta ihan hirveästi, ja harmittaa etten päässyt näkemään sitä luonnonvalossa. Uusintalistalle menee siis tämäkin! Mitä te pidätte? Osuinko nappiin Sandy Clawsin kanssa, vai oliko täyshuti? 

Muistakaahan kurkata huominen luukku Wind it upista
1. luukku Viilankantolupa
2. luukku Eyeshadow and Flame ja One of Beauty’s Daughters
3. luukku Wind it up
4. luukku Miss Aria
5. luukku Pitkät kynnet ja Charming nails
6. luukku Levoton tyttö
7. luukku Lazy Dynamite
8. luukku Keyword: Love
9. luukku Kosmetiikkaobsessio
10. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Designin eyes
11. luukku elämää smykkinä
12. luukku Siamese lipstick ja Crème de Beauté
13. luukku Kvartsiharakka ja Gently Out of Time
14. luukku Wasting lifestyle ja Polishaholic
15. luukku Dioriina ja Fani’s nails and life
16. luukku Piece of Panda ja Cotton Candy Maker
17. luukku Miten niin liikaa? ja Dazzling Glow
18. luukku Kynsipöllö kosmetiikkapuussa ja Hetkessä
19. luukku in this part of town
20. luukku Mustaa Kajalia ja Nutturapää
21. luukku Dixi
22. luukku Neiti Kameleontti ja Pakolliset – tai ainakin melkein
23. luukku Juille’s
24. Yllätys

32 Comments

Joulukalenterit

Joulukuu! Se alkoi nyt! Joulukalenterin ensimmäisen luukun saa avata nyt hyvällä omallatunnolla, ja toisen päivän luukkua voi jo vähän haaveikkaasti hipelöidä. Ja ah ja voih, minkälaisia joulukalentereita tänä vuonna onkaan ollut tarjolla! Kosmetiikkabloggaajien keskuudessa on kohistu innolla Benefitin upeasta mutta hiukan hankalasti saatavissa olevasta kalenterista sekä The Body Shopin ihan kotimaastakin löytyvästä yllärikalenterista. Kolmas ihan koto-Suomesta saatava kosmetiikkakalenteri löytyy Kicksiltä, ja tiedänpä muutaman hankkineen sellaisenkin. Osa on tehnyt kalenterinsa itse, osa tyytyy perinteisiin kuva-tai suklaajoulukalentereihin. 

Itse meinasin jäädä ilman kalenteria. En ollut ostanut sellaista itselleni, enkä ollut saanut minkäänlaista versiota lahjaksi. (yleensä joku perheenjäsen on ostanut kuvallisen kalenterin jne) Olin jo ehtinyt nöyrtyä kohtalooni ja asennoitua siihen ettei joulukuussa olisi mitään erityistä availtavaa, kun alkoi tapahtua. Sain Yves Rocherilta sähköpostia että jotain ylläriä olisi tulossa, ja myhäilin tyytyväisenä lähinnä sille että joku kiva sieltä joulujuttu sieltä varmaan tulisi. Postilapun saatuani marssin siis lähipostiin ja oletin sieltä löytyvän joko ison kirjeen tai pienen paketin. VÄÄRÄSSÄ OLIN. Postissa odotti iso paketti, jonka raahasin pienesti kiroten tihkusateessa ja tuulessa kotiin (paketti ei tietenkään mahtunut mukanaolleeseen kassiin, jonka olin mitoittanut alkuodotusten mukaan). Kotiin päästyäni rojahdin sohvalle ja tuijottelin pakettia. En millään keksinyt mitä siellä voisi olla. Se helisi, kyllä, ja painoikin jonkun verran- eihän YR:llä mitään noin isoa ole? Uteliaisuus voitti ja Leatherman löytyi, ja paketti aukesi suitsait. Kaivelin tieni sisälle, löysin saatekortin ja silmäni levisivät. Ei voi olla, ei oikeasti voi olla, oli ensireaktioni. Sitten pääsi pieni riemuitku. Yves Rocher oli koonnut valitulle bloggaajajoukolle joulukalenterin, ja minä olin yksi näistä bloggaajista. 
IMG_0608
Pieni mieleni alkoi vähitellen käsittää mistä oli kyse, kun tongin laatikosta löytyviä valkoisia, numeroituja ja sinetöityjä pussukoita. Jokaiselle joulukalenteripäivälle oli oma pussukkansa, ja mukana oli asennusohjeet-ja tarpeet kalenterin seinälleripustamista varten. Ehdin mallailla naruja sun muita olohuoneen seinälle, kunnes tajusin ettei asunnostamme löytyisi ripustamiseen vaadittavia voimatyökaluja, omista taidoistani puhumattakaan. Kokosin pussukat siis siististi laatikkoon, ja asetin koko komeuden meikkipöytäni viereen.


IMG_0610
IMG_0618
Voin ylpeänä kertoa etten ole avannut ainuttakaan pussukkaa! Kaikki olen kyllä hipelöinyt läpi, mutta olen toistaiseksi autuaan tietämätön pussukoiden sisällöstä. Sen verran sain saatekortista tietää että pussukat sisältävät sekä uutuustuotteita että kaikkein suosituimpia klassikoita. En malta odottaa! Ensimmäisen pussukan olen todennäköisesti repinyt auki kun tämä postaus tulee ulos…


IMG_0622
Julkaisen joka päivä kuvan päivän pussukan sisällöstä Instagramissa, ja kokoan lopuksi kaikki kalenteriluukut yhteen postaukseen. Miltä kuulostaa? KIITOS vielä Yves Rocherille, tämä kalenteri on joulukuuni pelastaja! 


Yves Rocherin kalenterin lisäksi joulukuutani piristää Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri. Järjestimme viime vuonna vastaavan kalenterin, ja se oli keskuudessamme niin pidetty että päätimme järjestää samanlaisen tänäkin vuonna. Kokosin kiinnostuneet bloggaajat yhteen, suunnittelin toiveiden pohjalta aikataulun ja pyysin rakasta miestäni tekemään meille bannerin. 

Ensimmäinen kalenteriluukku aukeaa tänään Viilankantoluvassa, käykääpä kurkkaamassa mitä Petra on järjestänyt! Huomisen luukusta vastaan minä rakkaan Hennani kanssa. Meillä on Hennan kanssa yhteinen teema, odottakaa vaan! Muhahaa. Kalenterin luukku on siis joka päivä eri blogissa, ja päivän luukusta löytyy linkki seuraavan päivän luukkuun. 

Hennasta puheen ollen, hän meni ja järjesti meille joulukuuksi vielä vähän lisää tekemistä Instagramin puolelle. Photo-a-Day-juttuja on nähty siellä ja täällä, mutta kosmebloggaajilla sellaista ei ole vielä ollut. No, nyt on.


Henna kehitteli meille teeman jokaiselle joulukuun päivälle. Mukaan on lähtenyt iso liuta kosmebloggaajia, ja #kosmebloggaajat-tunnuksella löytyy Instagramin puolelta tämän teeman kuvia. Postailen omani sekä Instagramin että Facebookin puolelle, ja yritän koota kaikki kuvat yhteen postaukseen joulukuun lopulla. 

Omasta kalenterittomasta joulukuustani tulikin jotain ihan muuta. Tekemistä ja availtavia luukkuja löytyykin oikein mukavasti! Onko teillä joulukalentereita? Jos, niin millaisia? Oletteko hypänneet kosmekalentereiden mukaan, vai pysyttekö perinteisissä kuva-tai suklaakalentereissa? 
PS: Päivittelin blogin bannerin talvisempaan versioon! Mitä pidätte? En halunnut perinteistä punasävyistä joulubanneria, joten päädyttiin artistin kanssa tällaiseen jäisen talviseen. Olen itse kovin tyytyväinen tähän!
16 Comments