Skip to content

Avainsana: Anna ja Ilona pelaa

Anna ja Ilona pelaa: Dishonored 2

”Hear me, all of you. Your rightful Empress has returned!”—Delilah

Tässä kohtaa voisi soida Adelen Hello. Sopisi aika mainiosti. Mut hei, täällä ollaan! Tuntuu niin hyvältä kirjoittaa taas, tuntuu vielä paremmalta MEIKATA taas ihan kunnolla, ja kaikkein parhaimmalta tuntuu tehdä postaus pitkästä aikaa Annan kanssa. Ah että. Ollaan Annan kanssa molemmat aika kovia Dishonored- faneja, ja olin innosta pinkeänä kun Anna vihdoin pelasi kakkososan läpi. Pelistä intoillessa tajuttiin sitten että Dishonored 2 olisi aika mainio aihe meidän meikkisarjalle. Mulle oli heti selvää että haluan tehdä Delilahiin pohjaavan meikin, koska pidin hahmosta aivan suunnattomasti jo ensimmäisen pelin lisäosassa. Tokassa osassa mielenkiintoinen hahmo pääsi vielä enemmän esille! Anna valitsi oman hahmonsa Delilahin lähipiiristä, joten nää sitoutui aika kivasti yhteen. Mun tekisi mieli jatkaa vielä Dishonored- teemalla (mm. the Outsider olis ihan sairaan jännä tehdä), mutta katsotaan mihin me seuraavaksi siirrytään! Ehdittiin tässä vahinkotauon aikana nähdä Annan kanssa useampaankin kertaan, ja meillä on aika runsaasti aika jänniä ideoita. Hei Anna! Kiitos että oot. <3

Mutta mennäänpä siihen itse meikkiin! Delilahilla on peleissä aika tumma smoky eye, joten se oli mulle aika ehdoton elementti meikkiä suunnitellessa. Delilahilla on myös aika runsaasti ruusuja vaatteissaan, ja niistä nappasin punahuulet. Sain Oletkaunis.fi:ltä testiin Jeffree Starin Star family bundlen, ja testailin tässä meikissä paria sävyä siitä! Huulille päätyi Wifey ja Diva.

Supersmokyn silmämeikin toteutin Zoevan Matte Spectrumilla ja Makeup Geekin napeilla. En ole mikään tekoripsien ylin ystävä, joten sudin ripsiin Nyxin Double Stacked- ripsariduoa, jolla tulee aika näyttävät ripset.

Meikkipohjan tein Skin79:n BB-voiteella, joka on ollut mun suosikki tässä viime aikoina. Se ja Kat Von D:n Lock-It Concealer Creme on olleet aika lyömätön yhdistelmä! Poskipunaksi valikoitui toinen tänhetkinen suosikki, MACin A little lusty, joka on vanhemman kokoelman LE- kamaa. A little lusty on sävyltään tosi tumma ja sen kanssa pitää olla varovainen ettei vedä övereitä, mutta sillä tulee aivan ihanat omppuposket!

Tykkäsin tästä smokysta Delilah- versiosta tosi paljon, mutta päätin sitten lopuksi vielä lähteä sotkemaan sitä vähän kaikella mitä käteen sattui. Söhersin naamalle vaikka ja mitä Jeffreen Star Family Bundle- setin huulipunilla ja NYXin värikkäillä linereilla, ja jälki oli aika… Mielenkiintoista. Tästä versiosta oli tosin vain yksi siedettävä kuva, mutta jaetaan se!

Mulla on ihan hillitön määrä meikkikuvia jemmassa, ja osan niistä on voinut nähdä jo instagramin puolella. Yritän pikkuhiljaa alkaa siirrellä niitä myös tälle puolelle!

Mitä piditte mun Delilah- meikistä? Muistakaa käydä kurkkaamassa Annan meikki täältä!

Silmät:
MAC Prep+Prime 24-Hour extended eye base
Zoeva Matte Spectrum MT 030
Makeup Geek Corrupt ja Shimma Shimma
NYX Double Stacked mascara

Kulmat:
Lancôme Monsieur Big Brow Ebony saatu
Anastasia Beverly Hills Brow Wiz Medium brown
L’Oreal Brow Artist Plumper Dark Brown saatu

Kasvot:
Milani Cosmetics Prime Light primer
Skin 79 Super+ Beblesh Balm Orange
Kat Von D Lock-It concealer creme L5
Maybelline Fit me Matte+poreless powder translucent
MAC Next to nothing powder Light
NYX 3 steps to sculpt
MAC A little lusty blush
MAC Extra dimension skinfinish Doublegleam

Huulet:
Jeffree Star Cosmetics  Wifey + Diva saatu

2 Comments

Anna ja Ilona pelaa: Nioh

”Freed from this mortal coil”

Anna ja Ilona on taas pelannu! Tai okei, ei pelannu. Ilona on katsonut silmät loistaen useamman läpipeluun Niohista, innostunut ihan hävyttömän paljon ja ympäripuhunut Annan tekemään pelimeikit pelin yokai- bosseista. Mun omat taidot (ja kärsivällisyys) ei riitä siihen että ees yrittäisin pelata Niohin itse, mutta tykkäsin pelistä silti ihan älyttömästi! Ihan mielettömän siistiä designia ja jännä juoni! Ai että. TYKKÄSIN. Mutta siis! Esittelin Annalle pelin bosshahmot, ja valittiin niistä molemmat mieleisemme. Mun valinta osui Nueen! Nue on vähintäänkin erikoinen hahmo, ja jouduin miettimään siihen pohjautuvaa meikkiä aaaaika pitkään ennen kuin sain nyt kuvissa näkyvän meikin aikaiseksi. Annan meikin näet täältä!

Mua vähän jännitti julkaista nää kuvat, koska tää meikki on niin erilainen ja niin… No… Outo. 😀 Tykkäsin tästä itse ihan älyttömästi, mutta silti. 😀 Mieshän ihmetteli mitä on tapahtunut kun tuli kotiin ja tulin hymyillen ovelle vastaan tän naaman kanssa…

Mun lempiosa koko meikistä on ehdottomasti huulet. Ne on ällöt ja sotkuiset ja oudot, ja ne on mun mielestä siksi IHANAT. Tätä tahtoo lisää! Nuen suu oli mun suurin inspiksen lähde sillä se oli niin keskeinen osa hahmoa, joten halusin että mun meikissä suu olisi se keskipiste. Meinasin tehdä sinistä kasvojen reunoille ja sekoilla silmien kanssa, mutta onneksi päädyin tekemään huulista just tällaiset. Nappasin Nuen ulkoasusta keltaista, punaista ja vaaleanpunaisia  sotkusuun lisäksi!

Postauksen lopuksi saatte kuvan jota Anna kuvaili sanoilla ”I will eat your heart but keep you alive to watch”.

Onko Nioh teille tuttu? Jos, niin mikä oli teidän suosikkihahmo?

Silmät/Eyes: Smashbox 24 Hour Shadow primer saatu, Melt Rust Stack, IsaDora Shadow Liner 30 matte black saatu, Lumene Extreme Precision Eyebrow Pencil saatu,  Maybelline Brow Precise Fiber Filler saatu, Maybelline The Colossal Big Shot Mascara  saatu, NYX White Liquid liner saatu, NYX Vivid Brights Vivid halo, NYX Liquid suede Vintage

Kasvot/Face: MAC Pro Longwear Concealer, MAC Prep+prime transparent finishing powder, Everyday Minerals Semi-matte N1NYX White Liquid liner saatu, NYX Vivid Brights Vivid halo, NYX Liquid suede Vintage, Melt Rust stack

Huulet/Lips: NYX Ombre lip duo Hears&Spades saatu, NYX Liquid Suede Vintage, MAC Riri Woo lipglass

8 Comments

Anna ja Ilona pelaa: Diablo 3

”How tastes your fear, Nephalem?”

Jep jep, on jälleen mun ja Annan pelimeikin aika! Tällä kertaa valittiin aiheeksi Diablo 3. Kurkkaa Annan Tyrael-enkelistä inspiroitunut meikki täältä! Annalla oli jo valmiiksi mielessä useampi kiinnostava hahmo jonka pohjalta voisi tehdä meikin, mulla ei ollut MITÄÄN. Kysyin sitten Mieheltä että mitä mun pitäis tehdä, ja herra vastasi heti ”no tee Diablo”. Yksinkertaista. Totta kai teen pääpahiksen. Mies on sit btw käsitellyt noissa parissa kuvassa mun silmien värin teemaan sopivaksi! Ei oo piilarit siis.

Mä en itse asiassa ollut pelannut tätä peliä ollenkaan silloin kun päätettiin valita tää aiheeksi. Mies oli kuitenkin pelannut sen verran että tiesin mistä on kyse. Sittemmin hankittiin peli PS4:lle (Miehellä oli tää aiemmin PC:lle) ja oon jäänyt siihen ihan totaalisesti koukkuun. Mulla on tällä hetkellä VAAN kaksi hahmoa, munkki ja demon hunter! Aloitin munkilla, mutta päädyin aloittamaan demon hunterin aika pian sen jälkeen ja VOI POJAT että se on kiva hahmo. Demon hunterilla oon tykittänyt parissa päivässä montakymmentä leveliä eteenpäin, enkä malta odottaa että pääsen pelaamaan lisääääääää! Ajattelin aloittaa velhottarenkin. Crusaderkin vaikuttaa tosi jännältä. Parastahan tässä on siis se että voidaan pelata Miehen kanssa yhdessä, joten meillä on ollut pelitreffejä! Jolly co-op ja silleen.

Mutta se meikki! Mä tein tän uusiksi noin kolme kertaa. KOLME. Yleensä nää pelimeikit on ollu kerralla valmiita, mutta tän kanssa tuli ihan älyttömästi ongelmia. Mikään ei ollu just niin kuin halusin. Ainoa joka kerralla selvä asia oli räikyvän punaiset huulet, mutta kaikki muu muuttui. Päädyin lopulta tekemään suht tumman smokyn oranssilla, keltaisella ja kultaisella höystettynä ja pistämään kaiken punaisen huuliin. Sävyt on siis nappailtu suoraan Diablon konseptikuvista, ja terävällä rajauksella hain vähän sitä terävyyttä mitä hahmossa on.

Nappasin  melkein kaikki silmämeikissä käytetyt luomivärit Kat Von D Mi Vida Loca Remix- paletista. Ainoat muualta löytyneet sävyt olivat KVD:n Metal Matte-paletin kultainen ja Natasha Denonan jättipaletin True Gold. Rajauksena toimi Urban Decayn Perversion, ja ripsille päätyi NYXiä ja Essenceä.

Tein meikkipohjan uudeksi suosikikseni nousseella Guerlainilla (jota vaalensin ihan pikkiriikkisellä ripauksella Illamasquan valkoista). Käytössä ollutta poskipunaa en muista millään! Nappasin kaikista muista meikissä käyttämistäni tuotteista kuvan, mutta poskipuna jäi siitä pois. Jotain mulla kuitenkin selvästi oli.

Halusin huulille jotain todella räikeää punaista. MACin Barbecue oli tästä syystä hyvin helppo valinta!

Ai että. Olipas ihanaa saada tällainen pelimeikki pitkästä aikaa ulos! Olin tosi pettynyt näihin kuviin aluksi, mutta nyt oon sitä mieltä että näistä tuli lopulta aika jänniä. Meillä on Annan kanssa vielä pitkä lista ideoita toteutettavana, enkä malta odottaa että päästään suunnittelemaan seuraavia meikkejä!

Mitä tykkäätte Diablomeikistä? Ja hei, kertokaahan teidän suosikkihahmoluokka Diablossa!

Silmät/Eyes: Smashbox 24 Hour Shadow primer saatu, Kat Von D Mi Vida Loca Remix ja Metal matte, Natasha Denona Green-brown 28, Urban Decay Perversion Eyeliner saatu, Anastasia Beverly Hills Brow Wiz Medium brown, NYX Big&Loud Lash Primer, Essence Rock’n’doll crazy XXXL volume mascara saatu

Kasvot/Face: Lumene Sisu Urban Antidotes Tehotiiviste saatu Guerlain Lingerie de Peau, Illamasqua Skin Base White, MAC Pro Longwear Concealer, Tarte Aquacealer, Avon HD powder saatu, LH Cosmetics Infinity-paletti Cigar, mysteeriposkipuna, MAC Double gleam

Huulet/Lips: MAC Barbecue

18 Comments