Skip to content

NOTD Her Rose Adagio

A Englandin Ballerina- kokoelmasta kynsille pääsi seuraavaksi Her Rose Adagio. (aiemmin julkaistu Dancing with Nureyev löytyy täältä) Rose Adagiohan on teknisesti äärimmäisen haastava osa Prinsessa  Ruusunen- baletin ensimmäisen näytöksen koreografiaa jonka Auroran roolin tanssija kosijoiden avustuksella suorittaa. Dame Margot Fonteynin Rose Adagio oli aivan omaa luokkaansa, ja on todella nimikkolakkansa ansainnut! (juutuubista löytyy videokuvaa damen taidonnäytteestä, suosittelen vilkaisemaan)

A Englandin Her Rose Adagio on hyvin vaalea vaaleanpunainen hologrammilakka, jonka vaaleanpunaista sävyä en saanut millään tallentumaan kameraan. Vika taisi olla kuvaajassa… Siellä se kuitenkin on, uskokaa pois! Vaikka minulta löytyikin ennestään muutama nudeholo, on Her Rose Adagio silti ihan omaa luokkaansa. Jotenkin sävy on hyvin herkkä ja kaunis, ja sen kevyt hologrammiefekti tuo siihen kivan pienen lisän. 

Her Rose Adagio peitti hyvin kahdella kerroksella, ja kuivui hyvin nopeasti. Mitään suurempia levitysongelmia ei ollut, joten ihan täydellinen arkilakka vaikka olisi hiukan kiire! Vaikka Dancing with Nureyev on edelleen suosikkini koko kokoelmasta, on tämä hyvä kakkonen. 

I had Her Rose Adagio from A Englands Ballerina- collection on my nails a while ago, and it’s a really cute nude holo with a sublte rosy tint (which is MIA in the pictures, sorry). Her Rose Adagio covered well with just two layers, and dried really quickly. 

Related posts:

6 Comments

  1. Tää oli se, mitä mä odotin eniten… Ihana!

    • Hehee, niin mä muistelinkin! 😉

  2. Mulla on ollut jo monta kertaa tää ostoskorissa Cesarsin sivuilla 😀 Ja kyllä mää tän jossain välissä oikeastikin tilaan, yritän vaan vähän odotella parempaa rahatilannetta.

    • Heh, odottele sopivaa tilaisuutta ja iske sitten! En voi kyllä kuin lämpimästi suositella tätä <3

  3. Ooh, ihana lakka, ihana nimi ja ihana tarina! Mä ostin tämän sieltä Cesarsilta, mutta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Pian pitää kyllä päästä testaamaan! Jos on vaaleanpunainen, holo ja liittyy balettiin, ei vaan voi olla huono. 🙂

Vastaa