Skip to content

Naturellia mahdollisimman monimutkaisesti

Meikkiä kuluneelta viikolta, olkaa niin hyvät! Tämä oli niitä meikkejä jotka valmiina näyttävät vaivattomilta ja silleen kivan neutraaleilta, mutta todellisuudessa vaativat suunnatonta säätöä. Okei, säätö oli ihan itse aiheutettua kun päätin tehdä silmämeikin käyttäen värejä useammasta eri paletista (viisasta, tiedän) ja kaivelemalla asioita meikkipöytäni kätköistä (piti ihan oikeasti kaivaa, voisi olla aika käydä tuo kasa läpi…). Kumpikin oli aika huono päätös kiireisenä arkiaamuna. Tein silti molemmat.

ESAF_MAC_STILA_LOTD_1

ESAF_MAC_STILA_LOTD_2

Silmämeikistä löytyy MACia, Stilaa ja Makeup Geekiä. Varjostukset kaivoin Stilalta ja MACilta, koko luomen sävy on sekin MACin Amberx9- paletista ja sisänurkan hohto taattua MUGin Shimma Shimmaa. Periaatteessa oikein simppeliä ja yksinkertaista, mutta käytännössä ihan muuta. Heittelin kolmea palettia pitkin pöytää, sekoilin siveltimien kanssa ja meinasin puolessavälissä meikkiä pestä koko naaman puhtaaksi ja painella töihin ilman meikkiä. Jatkoin kuitenkin hampaita kiristellen loppuun asti, ja ihan kiva siitä lopulta tuli. Koska silmämeikin kanssa ei ilmeisesti ollut tarpeeksi ongelmia, päädyin tonkimaan pöytäni uumenista Hourglassin IHANAN hohtoposkipunapaletin jotta saisin poskille hehkua (piilottelemaan orastavaa flunssaa, joka loppuviikosta sitten kävi päälle). Koska halusin lisää hehkua, sudin poskipäille vielä Beccan ja Jaclyn Hillin rakkauslasta. Oi Champagne pop <3.

ESAF_MAC_STILA_LOTD_5

Huulille valitsin jälleen kerran Elizabeth Ardenin sävytetyn huulirasvan, kuten melkein joka päivä mennäviikolla. Mokoma on luikerrellut ehdottomaksi arkisuosikikseni rusehtavan sävynsä (ah, ruskeat) ja älyttömän helppoutensa ansiosta. Huulirasva tuo huulille sävyä, mutta kuluu siististi ja huomaamattomasti pois. Ja huom, kuluu hitaasti, hitaammin kuin huulirasvalta odottaisi! Iso plussa siitä. Niin, ja kyllähän se myös kosteuttaa, tietty.

ESAF_MAC_STILA_LOTD_6

Tässä vielä lähikuvaa silmämeikistä! Stilan Intellect toimi laajempana varjona, tarkennusta sille toi MACin Aromatic. Koko luomella MACin Kitties, ja sisänurkassa MUGin Shimma Shimma.

ESAF_MAC_STILA_LOTD_7

Meikkipohjan rakensin MACilla, UD:lla, Rimmelillä ja Hourglasilla ja Beccalla. Kivaa, kestävää ja hohtavaa! MACin ruusuntuoksuinen Fix+ on uusin addiktioni, enkä tiedä mitä teen kun tämä puteli joskus loppuun. Olen käyttänyt tätä ihan_joka_päivä siitä asti kun sen sain. Kiitos vielä, Liisa rakas! Pus! Suihkun ruusufixiä sekä meikin alle että päälle- ihan puhdasta luksusta, ja tuoksu on kevyt mutta huumaava. Ah ja voih. Hourglassin Ambient- paletista sudin poskille Luminous Flushia (täydellisyyttä) ja sen kaveriksi sitä ihastuttavaa Champagne popia.

Että sellainen meikki! Oletteko te viisaampia ja teette arkimeikkinne kätevästi yhdellä paletilla, vai sorrutteko allekirjoittaneen tavoin palettirulettiin?

Silmät/Eyes: MAC Prep+Prime 24-hour extended eyebase, MAC Amber x 9 Kitties+ Aromatic, Stila Eyes are the Window Mind Intellect, MakeUp Geek Shimma Shimma, MAC Extended play gigablack lash mascara,  HM Brow specialist Caramel Brown, Lumene brow wax saatu

Kasvot/Face: MAC Rose Fix +, MAC Pro Longwear Nourishing Waterproof NW15, Urban Decay Naked Concealer Fair Neutral, Diego Dalla Palma Rice powder saatu, Rimmel Lasting Finish 25h powder saatu, SauceBox Etude-palette Cream Dream, Hourglass Ambient Luminous Flush, BECCA Champagne Pop

Huulet/Lips: Elizabeth Arden 8 hour lip balm saatu

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

Related posts:

10 Comments

  1. Oi ja ooh! Tää on ihana. Posket ja huulipuna! Good job.

    • Kiitos! Jjjep, toi poskipuna. KYLLÄ. Feelin’ it.

  2. Anna Anna

    Mitä suosittelet silmämeikinpohjuatukseen hieman raskaille, rasvoittuville luomille? UDPP ei käy, vaikka se kyllä piti luomivärin paikallaan. Olen ilmeisesti jollekin sen ainesosalle allerginen koska luomet kutisevat käytön jälkeen 🙁 Macilta paintpot kokeiltu, mutta luomiväri kasaantuu. Lumene ei myöskään toiminut.

    • HMMM. Jos UDPP ei käy, kokeilisin esim. IsaDoran vastaavaa (musta pieni tuubi) tai MACin Prep+Prime 24-hour extended eyebasea! Varsinkin toi MAC on ollut mulla ihan UDPP:n veroinen. Myös IsaDora on toiminut ihan täydellisesti. MACin tuntuma vaan oli enemmän omaan makuun sopiva- se on sellaista suht väritöntä, silikonimaista sössöä.

  3. Noora Noora

    Voi kuinka kaunis meikki kokonaisuudessaan 🙂 Ja ah, tuotekuva! Kosmefriikin silmä lepää <3

    Mulla on itseasiassa nykyisin sellainen tapa, että normaaleina arkiviikkoina valitsen sunnuntaina aina yhen paletin, jota sitten käytän kaikkina seuraavan viikon työpäivinä. Tämän viikon paletti oli IsaDoran Coffee & Poetry. Tästä on tullut jo ihan perinne ja suorastaan jo odotan viikon loppumista, jotta pääsen valitsemaan seuraavan viikon kaverin ja miettimään arkiaamujen meikkejä. Friikkiä, mutta ihanaa 😀 Viikonloppuisin ja muina vapaapäivinä mennään sitten vapaammin kulloisenkin fiiliksen mukaan 😛

    • Kiitos! <3 Heh, muistan sut aina kun otan tuotekuvia, ja oon aina kamalan ylpeä itsestäni kun muistan ne! 😀

      Hei, toihan on ihan mahtava tapa!!! Pitäisi itsekin ottaa tuollainen systeemi käyttöön, saisi ihan erilaisen näkökulman perusmeikkeihin! Ei ollenkaan friikkiä, pelkästään ihanaa. 😀

    • Kiitos, sinä ihana <3

  4. Päiviv Päiviv

    Onpa kaunis perusmeikki! Kertoisitko vielä tuon Ardenin sävyn nimen. Vanhalle lopuillaan olevalle pitäisi löytää hyvä seuraaja 🙂

    • Kiitos! <3 Hei joo, totta kai! En saanut tongittua tota esille kun kirjoitin postausta niin nimi jäi, mutta siis. Se on Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream Lip protectant stick sävyssä 01 Honey!

Vastaa