Skip to content

Mitä lahjaksi aviomiehelle/poikaystävälle/veljelle

En ole moneen vuoteen joutunut oikeasti miettimään mitä ostaisin miehelleni lahjaksi. Ensimmäisinä seurusteluvuosina (2005 ja 2006) jouduin pohtimaan tarkkaan ja hartaasti lahjaa-sittemmin olen keksinyt lahjan vaivatta joka vuosi. Tänä vuonna varsinaista lahjaa ei ole,sillä ostimme PS4:n yhteisenä lahjana molemmille. Aikaisempia vuosina paketista on löytynyt rakkaani alaan liittyvää kirjallisuutta,koruja,pelejä,vaatteita ja sarjakuvia. 

Päätin kerätä muutaman lahjavinkin joita voi soveltaa aviomiehen/poikaystävän/veljen lahjaan!

1. Big Bang Theoryssakin nähty vaatteentaittelija on ollut oman mieheni haavelistalla pitkään. Haluan uskoa että vastaavan vekottimen avulla vaatteet päätyisivät helpommin siististi viikattuna paikalleen…

2. Verkkokauppa.comin lahjakortti niille,joiden tiedät kaipaavan jotain elektroniikkaa,muttet ole ihan varma mitä. Tällaisen olisin luultavasti ostanut itse lahjaksi ellei PS4 olisi päätynyt yhteiseksi lahjukseksi,sillä lahjakortilla mieheni olisi päivittänyt omaa tietokonettaan.

3. Pyjamashortsit ovat olleet yksi parhaista joululahjoista ikinä,ja niitä on ostettu monet. Kuulemma parhaat kotihousut ikinä.

4. Taikasauvakaukosäädin nörttimiehelle jolla on jo kaikkea. TV:n käynnistäminen,kanavasurffailu yms toimivat tämän kanssa pienillä sauvanheilautuksila.

5. Green Dragonin oluttuoppi on loistava lahja Tolkienin ja oluen ystävälle!

6. Assassins Creed Black Flag/Killzone Shadowfall/Dead Rising/ GTA5 Mikä tahansa kauden uutuuspeleistä on oiva lahja pelien ystävälle. Tarjolla on FPS:sää,seikkailua ja kaahailua-ennen pelin ostoa kannattaa kuitenkin udella lahjansaajan mieltymyksiä ettei tule ostettua täysin toiveiden vastaista peliä. Muista myös varmistaa millä alustalla lahjan saaja pelaa!

7. Samsung Galaxy Note 8.0 Mikäli herra ei halua padia mutta kaipaa silti sen tarjoamia ominaisuuksia,tämä on hyvä vaihtoehto. Oma sankarini on erityisen kiinnostunut tämän tarjoamista piirtämismahdollisuuksista.

8. A Feast of Ice and Fire on virallinen Game of Thrones-keittokirja. Ruoanlaitosta ja George R.R.Martinin kirjallisuudesta pitävälle tämä on loistolahja-josta myös lahjan antaja pääsee mahdollisesti nauttimaan herkkuruokien muodossa.

9. PS4 on uuden sukupolven viihde-ja pelilaite. Pelejä tälle konsolille on julkaistu vasta muutama,mutta ensi keväänä on tulossa järjetön tulva huippupelejä,joista jokainen pelaaja riemastuu. Konsoli on tällä hetkellä lähes loppuunmyyty,mutta joulumarkkinoille on käsittääkseni tulossa lisää. Tämä taitaa olla kaikkien lähipiiriini kuuluvieni miesten toivelistalla!

Varsinaiselta listalta jäi puuttuamaan muutama vinkkaamisen arvoinen asia,kuten laatuviski (meillä kovassa huudossa),itse tehty kaulahuivi+pipo-setti, A Song of Ice and Fire- kirjapaketti, lempisarjan DVD-boksi tai luksusäijäiltaan oikeuttava lahjakortti. Myös jääkiekko-tai konserttiliput ovat hyvä idea! 


Miten aiotte lahjoa lähipiirinne miehiä tänä jouluna?

Related posts:

9 Comments

  1. Taikasauvakaukosäädin, LOL! 😀

    • PS PS

      Muakin nauratti. Mutta oishan se kiva leikkiä itekin semmosella. 😀

    • Hehee,niinpä! 😀 Voi se telkkarin katselu jäädä vähemmälle kun kanavanvaihtelu on niin kivaa 😀

  2. GOT-keittokirja!!!! mitä!!! pakko saada! 😀

    • Haha,niinpä! :DD Se vaikuttaa ihan älysiistiltä :B

  3. Ihanan nörttejä lahjoja! 😀 Monissa blogeissa vinkataan aina niitä samoja partavesiä ja kasvojenpesusettejä ja ties mitä, oikeasti aika moni mies ilahtuisi varmasti näistä paljon enemmän. Mun miehelle on tulossa juurikin laatuviskiä ja jos keksin jotain pientä ja kivaa kaveriksi niin sitten myös sitä. Ainakin tuo keittokirja vaikuttaa lupaavalta, kiitos siis vinkistä!

    • Heh,ei kestä! 😀 Jos ostat viskiä,kannattaa kysyä Alkosta kanssa viskilaseja jos ei niitä jo valmiiksi ole! Laadukkaat,ihan kunnon viskilasit maksaa siellä jotain kympin,ja oma mies on ollut niistä ihan innoissaan!

  4. Sitten on myös Star Trek -keittokirja. En tiedä ostaako siskoni sen poikaystävälleni tänä vuonna vai ei 😀 Itse olen jo herralle ostanut kylpytakin (en Darth Vaderia, vaikka se olisi kanssa ollut jees).

    • Hahah,meidän perheessä Star Trek-keittokirja ei olisi kovin suuri hitti,mutta tiedän muutaman kaverin jotka olisi sellaisesta ihan onnessaan 😀 Dart Vader-kylpytakki olisi kyllä hieno! 😀 Mä olen antanut herralle ihan vaan jediversion 😀

Vastaa