Skip to content

Merisuolaa kasvoille

Huh mikä viikko. Siis todella, MIKÄ VIIKKO. Kun viime yönä viimein pääsin kömpimään sänkyyn tuntui siltä etten olisi saanut unta kuukauteen (vaikka todella olin). Vaikka viikko oli raskas, oli se silti täynnä toinen toistaan kivempia asioita! Keskiviikkona oli Lushin Halloween- ja joulutuotteiden pressitilaisuus, ja voi pojat että oli kivaa. Seurana oli usean ihanan kosmebloggaajan lisäksi myös kovin ihana Elsa, ja saimme porukalla tutkia uutuustuotteita, kuoria ja kosteuttaa kätemme ja tehdä koko porukan yhteisvoimin tuorekasvonaamiota. Saimme jokainen purkillisen vastatehtyä, ruusuntuoksuista ihmenaamiota kotiin mukaan, ja se odottelee käyttöönottoa jääkaapissa. Pitääkin ottaa kyseinen ihanuus käyttöön asap, sillä tuorenaamioiden käyttöikä on aika rajallinen. Kohta päästään päivän aiheena olevaan kuorintaan, ihan kohta, oikeasti! Kertaan vielä loppuviikon, koska jännyyttä riitti. Torstaina pelattiin kaveriporukalla, ja perjantaina oli A-lehtien järjestämä The blog awards Finland. TBAF olikin oikein kunnon juhla, ja sinnekin suuntasin Elsan kanssa yhteistuumin- Elsa kun kävi luonani meikissä. Laitoin  myös naisen taivaallisen ihanat hiukset- pyysin jo että saisin laittaa niitä uudestaankin, sen verran kiva niitä oli laittaa. Omat hiukseni vetäisin pinnillä sivuun kasvoilta, ja naamassa oli sama, koko päivän töissäkin ollut meikki. Oh well. Onneksi Elsa oli enkeli ja lainasi minulle omaa Excuse my bonbon- mekkoaan niin olin edes jotenkin fiini juhlissa. Oli muuten aivan taivaallisen mekko tuo Gaby, haluan oman! Ja aika monta muutakin bonbon- tuotetta, ehm. Lauantaina suhasin junalla blogimiittiin Tampereelle, josta kotiuduin la-su-yönä joskus yhden maissa. Kivaa oli, mutta kotiin palasi vähän nuutunut bloggaaja joka onkin hemmotellut koko sunnuntain itseään mm. peitolla, sohvalla, telkkarilla, kahvilla ja kasvonaamioilla- ja kuorinnoilla.

Käytän edellämainittua kätevästi aasinsiltana- postauksen aiheena kun on naamalla tänäänkin käynyt Lushin Ocean Salt– kuorinta.

ESAF_LUSH_OCEAN_SALT_1

ESAF_LUSH_OCEAN_SALT_2

Ocean Salt on minulle jo vanha tuttu, sitä on tullut käytettyä jo useampi purkillinen. Nyt kuvissa näkyvä, tällä hetkellä käytössä oleva isompi purnukka on se viimeisin. Nykyinen purnukka on uutta, säilöntäaineetonta self-preserving- koostumusta. Nykyään saatavilla on sekä tämä uusi että vanhempi versio. Aiemmat purkit ovat olleet sitä pienempää settiä, mutta päätin tätä hankkiessani ostaa suorin tein isomman kun OS:ia kuluu kuitenkin aika paljon. Ocean salt on siis paitsi kasvo-myös vartalokuorinta, jota olen itse väärinkäyttänyt myös käsikuorintana. Ocean Salt on omassa käytössäni osoittautunut kuitenkin kaikkein toimivimmaksi kasvojen iholla, joten siinä olen sitä eniten käyttänyt. Otan kuitenkin Ocean Saltin usein mukaan suihkuun, ja siinä pesee samassa syssyssä about kaiken mitä nyt haluaakaan kuoria.

ESAF_LUSH_OCEAN_SALT_3

ESAF_LUSH_OCEAN_SALT_4

Ocean Salt on kirkastava ja pehmentävä kuorinta, jonka vaikuttavana aineena on mm. merisuola (kuten nimestä voi ehkä päätellä), lime, avokado ja kookos. Lime syväpuhdistaa ja vahvistaa kuorivaa vaikutusta, ja avokado ja kookos tekevät ihosta pehmeän ja joustavan. Ocean Saltin voi jättää vaikuttamaan kasvoille pidemmäksikin aikaa (10min) tai antaa vaikuttaa vain muutaman minuutin. Itse vaihtelen näiden kahden välillä- välillä OS on kasvoilla vain hetken ennen kuin huuhtelen sen samalla kasvoja hieroen pois, ja välillä se saa olla niillä täydet kymmenen minuuttia. Ocean Salt on samaan aikaan hellä ja tehokas- se puhdistaa ja kirkastaa ihoa hoitaen sitä samalla. Ocean Salt on erityisesti talvikuorintana mainio, sillä se ei ole omalla kohdallani kuivattanut tai muuten ärsyttänyt talven kuivattamaa ihoa. Vaikka ihoni on yleensä aika öljyinen, tulee siitä talvella pintakuiva ja todella arka.

ESAF_LUSH_OCEAN_SALT_5

Myös Mies on ottanut Ocean Saltin käyttöön, ja tuntuu tykkäävän siitä kovasti. Miehellä on tosin käytössä myös oma Kalamazoo– putsari, mutta herra vuorottelee sen ja Ocean Saltin välillä tilanteen mukaan. Ihan hyvä että ostin Ocean Saltia tuon isomman purkin, sillä tällä hetkellä pohja alkaa jo paistaa läpi.

ESAF_LUSH_OCEAN_SALT_6

Onko Ocean Salt teille tuttu? OS on yksi omista lempparituotteistani Lushilta, ja on suorastaan häpeä etten ole kirjoittanut siitä aikaisemmin kunnolla. Minulla on muutenkin aika monta jatkuvassa käytössä olevaa Lush- tuotetta joiden nimeen vannon, eivätkä ne ole saaneet lainkaan palstatilaa. Heräsin tähän todellisuuteen viimeksi lauantaina, kun vouhkasin Full of Grace-seerumista junassa. Pitääpä kirjoitella siitäkin…

Toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu! Tämä bloggaaja painelee nyt lätkimään keskiviikkona tehtyä ruusunaamiota naamaansa ja keittämään teetä. Alkava viikko ei ole kalenterin perusteella yhtään edellistä rauhallisempi, joten pieni hemmottelu lienee kohdillaan!

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

Related posts:

6 Comments

  1. Kiitos vielä kerran – en oo koskaan näyttänyt niin hyvälle! Mikä se sun laite oli?

    • Ilo oli ihan kokonaan mun puolella- uudestaan koska vaan! <3 Se vempele on OBH Nordican Björn Axen tools Slide Curler. Todellinen nimihirviö, mut superhyvä laite!

  2. Marjo Marjo

    Hih, mä kävin alunperin Lushilla kyselemässä käsiin sopivaa kuorinta-ainetta ja tätä suositeltiin silloin mulle. Tätä on menossa jo kolmas purkki, tää viimeisin on se uusi säilöntäaineeton versio ja tykkään kyllä kovasti. Suihkussa tää on eri kätsy, kun tosiaan voi kuoria just sitä mitä haluaa 😀

    • JES, joku muukin on ymmärtänyt tän hienouden suihkukäytössä! 😀 Tää on kyllä mun ehdoton suosikkikuorinta, ja nyt alkaa tehdä tiukkaa kun purkki alkaa vedellä viimeisiään. Yritän sinnitellä kuun loppuun, sitten on pakko hakea täydennystä!

  3. Henni Henni

    Tää voisi olla kyllä tosi hyvä, täytyy tsekata seuraavan kerran kun Lushin myymälään eksyn. Mulla on ollu aika ajoin käytössä se kuorintapalanen, oiskohan buffy sen nimi.Sitä oon tykänny kropalle käyttää. Samoin se ruusun tuoksuinen kasvovesi on joka päivä käytössä.

    • Hmm, pitääkin pistää tuo buffy ylös! Kuorintapala kuulostaa jännältä. Mä en olekaan Lushin kasvovesiä kokeillut, tai ees liikkeessä nuuhkinut! Pitää tehdä lähempää tuttavuutta niiden kanssa kun seuraavan kerran liikkeeseen satun!

Vastaa