Skip to content

Maailman hienoin termosmuki

Hyvä kahvi on yksi mun aamujen tärkeimpiä asioita. Yhdessä vaiheessa en juonut ollenkaan aamukahvia, mutta nyt olen taas löytänyt tuon ihmeellisen juoman ilot. Päivisin olen kyllä juonut kahvia, ei hätää! Nyt olen kuitenkin ottanut tuon aamukupillisenkin tavaksi, ja se on tuonut aamuun oman pienen mutta ah niin ihanan lisänsä. Arjen luksusta, väittäisin. Kotosalla juon kahvini joko muumimukista (niitä on vilahtanut täällä muutama, öhöm), isosta Taika -mukista tai jos kahvintarve on oikein, OIKEIN paha, juon kahvini jättimäisestä KoKo -mukista. KoKo -sarjan isoin muki on lähemmäs puoli litraa vetävä, joten niitä ei kyllä ihan joka aamu juoda.

Töissä ei valitettavasti ole mahdollista saada omalla mittapuullani hyvää kahvia, joten aloin etsiä itselleni sinne sopivaa termosmukia jotta voisin ottaa kotoa mukaan sitä hyvää ja kunnollista tavaraa. Minulla ei ollut mukille mitään suunnattomia kriteereitä, mutta halusin että se olisi kunnolla tiivis (olen kovin tapaturma-altis erilaisten termosasioiden suhteen) ja jotenkin persoonallinen. En kaivannut mitään ihmeellisiä värejä tai kahvoja, mutta jotain erityistä mukissa piti olla.

Kävipä sitten eräänä kauniina maanantaipäivänä niin että menin Miestä vastaan keskustaan, ja herraa odotellessani marssin Starbucksiin. Tarkoituksena oli ostaa itselleni joku hyvä mutta ällömakea kahvijuttu sekä vilkaista samalla bucksin termosmukilajitelmaa, sillä muistin aiemmin nähneeni siellä muutaman aika kivan. Esim. kokomustan. No, tuijotellessani väsyneenä Starbucksin termosmukitarjontaa silmiini osui muki jonka etiketissä vilkkui erilaisia piirroksia. ”Create your own”, etiketti hehkutti! Kiinnostuin heti. Tarkempi tutkiskelu paljasti että mukin mukana tuli musta tussi, jolla pystyi piirtämään joko itse metalliseen mukiin tai kirkkaaseen, irrotettavaan muoviin. (Huomautettakoon että esimerkkinä etiketissä oli mm. matematiikan kaavoja ja jotain random tekstiä, mm. play ja love. Meh) Luotu taideteos olisi turvallisesti suojassa kirkkaan muoviosan alla. Hintaa oli noin parikymmentä euroa, joten tee se itse -muki kulki kassan kautta kotiin.

ESAF_MAAILMAN_HIENOIN_MUKI_1

Minulla ei tietenkään ollut pienintäkään aikomusta piirrellä mukiin itse, ehei. Nakitin mukin koristelun Miehelle sillä sekunnilla kun päästiin kotiin. Mies oli kiltti ja alkoi hiljaa ja rauhassa töherrellä irroitettavaan muoviin (en halunnut heti piirtää itse mukiin) ja lopputulos oli silkkaa taidetta. Mies tuntee minut ja tietää että pidän söpöistä asioista, joten hän töhersi niitä koko mukin täyteen. Suosikkini on ylläolevassa kuvassa esiintyvä pesukarhu!

ESAF_MAAILMAN_HIENOIN_MUKI_2

Myös yläreunassa pälyilevä yksisarvinen on sekin aika mainio. Tykkään.

ESAF_MAAILMAN_HIENOIN_MUKI_3

Ilona -tekstiä ja isoa, leijuvaa nallea (ei näy nyt kuvissa) ihmettelevät öttiäiset, ainakin se pienin, muistuttavat minua Prinsessa Mononoken metsänhengistä!

Kaikki tuolle kalvolle piirretyt kuvat voi muuten pyyhkiä kuivalla rätillä pois! Voin siis pyytää Miestä tekemään mukiini uuden taideteoksen jos joskus kyllästyn pesukarhuun ja kumppaneihin. Epäilen kyllä, mutta on kiva että on vaihtoehtoja! Olen kuskaillut tätä maailman hienointa termosmukia mukanani töissä jo melkeinpä koko viime viikon, ja kahvi maistuu tästä nautittuna aika täydelliseltä. Pakko kyllä myöntää että tämä muki ei olisi yhtään niin hieno jos sitä ei saisi itse koristella. Ilman koristeluja se on aika simppeli ja yksinkertainen. Yksinkertaisimmillaankin se on kuitenkin todella kestävä ja tiivis (MITÄÄN ei vuotanut vaikka se heilui ylösalaisin ja ties miten päin pitkin laukkuani), eli se täyttää ne muutamat asettamani kriteerit! Hyvä ostos, 5/5.

Onko siellä muita kahvin ystäviä? Mistä te olette löytäneet omat termosmukinne?

PS. Seuraavaksi on luvassa pitkästä aikaa ihan kunnon meikkisettiä!

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

Related posts:

12 Comments

  1. Tartten!!! Mutta mäkin tartten T:n piirtämään mun mukiin 😀 <3

    Onko tää muuten konepesun kestävä? Koristelut varmaan ainakin lähtee? Mulla on pari Bucksin mukia, ja ei kyllä kestä konepesua eikä ole tiiviitä ahhah.

    Juon juuri tälläkin hetkellä kahavia mun Airamin termosmukista, ihanan retro <3

    • Airam on hei kans <3!!! Ja siis, todellakin tarviit tällaisen! 😀 Konepesua tää ei kestä, mut toi muoviosa jossa noi piirokset on lähtee kyllä irti niin ei lähde pesussa!

      Ja kyllä mä luulen että T piirtäisi jos nätisti kysyisi 😀

  2. Ihana muki <3

    Onneksi omalla työpaikallani saa aamulla ihan maittavaa kahvia niin ei tarvitse termosmukien kanssa temppuilla. Kotona aamuisin olen niin laiska, että keittelen itselleni vain pikakahvit 😀

    • Onnekas mokoma! 😀 Meilläkin saa kahvia, mut se ei oo ihan tarpeeks tummaa mun makuun niin kuskaan sit omat 😀

  3. eekku eekku

    En pystyis elään ilman kahvia =)

    • Sama täällä! Kahvi <3

  4. Puolet litran mukit <3

  5. Ostin miehelle lahjaksi sellaisen pinkin metallisen termoksen, SIGGin. Sen pitäis pitää juoma kuumana tai kylmänä 12h ja siinä on mukana teesiivilä! Olen nyt itse käyttänyt sitä sekä teelle, kahville että ihan vaan vedelle. Isompana se on tietysti parempi vedelle tai teelle ja se tosiaan pitää juoman halutun lämpöisenä ikuisuuden! Näppärä esim. koulupäiville 🙂

    • Ooo! Kuulostaa HYVÄLTÄ! Mulla on jossain jemmassa sellanen Swellbottle, jonka pitäis pitää samalla tavalla juoma kuumana tai kylmänä koko päivän ajan. Mut se on niin iso etten jaksa kantaa sitä mukana :’D

  6. Tiltu Tiltu

    Ei mulla mitään termosmukiin liittyvää ole, mutta sä sait mut tajuamaan, kuinka paljon juon kahvia päivässä.
    Nimim. 2 isoa KoKo-mukillista aamuisin ja vielä 1 samanlainen iltapäivällä

    • 😀 Onhan se aika reilusti, mutta kyllä mullakin menee parhaina (tai pahimpina?)päivinä yhtä paljon :’D

Vastaa