Skip to content

LOTD Atomic

Make Up Storen uusi Scream-kokoelma saapuu syyskuun aikana kauppoihin, ja kyseinen kokoelma sisältää jännimmän ja erikoisimman huulikiillon mitä olen vähään aikaan nähnyt. Ihana ja upea Linda on esitellyt kiillon blogissaan jo useampaan otteeseen, ja hänen kauttaan olenkin ihastellut tätä kiiltoa jo hyvän aikaa. Musta, sinisen, violetin ja pinkin eri sävyissä hohtava huulikiilto kantaa nimeä Atomic, ja se on vienyt sydämeni täysin. Sain kiillon käsiini eilen, ja sudin sitä lievähkö hullunkiilto silmissä huulilleni välittömästi. (tästä on todistusaineistoa Instagramissa meikittömän naaman ja jedikylpytakin kanssa) Maltoin hoitaa päivän pakolliset askareet pois alta, ja sitten oli pakko päästä meikkaamaan ja leikkimään Atomicilla ihan kunnolla.

Halusin pitää Atomicin meikin keskipisteenä, joten tein sekä kasvo-että silmämeikistä varsin yksinkertaisen. Silmiin käytin vain kahta sävyä, ja poskille laitoin lähinnä kevyttä varjostusta ja kuultoa- poskipuna sai jäädä täysin.
IDatomic
IMG_5956
Pidän tästä kokonaisuudesta. Pidän tästä suunnattomasti. Aluksi ajattelin ettei Atomic ehkä ihan sovi arkeen, mutta nyt kun olen ehtinyt katsella sitä jonkin aikaa alkaa mieleni muuttua. Ei ehkä ihan työmeikki, mutta kyyyyyllä minä tällä naamalla voisin kaupungille lähteä. Tässä käytin Atomicin alla Urban Decayn mustaa rajauskynää pohjustuksena-kevyempää jälkeä olisin saanut pelkällä huulikiillolla. Atomic tosin on yksinäänkin aika peittävä, joten väriä huulille tulee joka tapauksessa. Meikkipohjana toimi Tarten rakkauspohja Idunin vastaavan rakkauspohjan kanssa. 

En ollut tehnyt vähään aikaan ihan perussimppeliä silmämeikkiä, joten tämä oli mukavaa vaihtelua. Koko luomella on Idun Mineralsin Lejongap-paletin vaalein sävy (joka on muuten paras kokeilemani nudesävy IKINÄ) ja varjostuksena on Make Up Storen Beaver. Rajauksena on Yves Rocherin luottoliner, ja ripsissä Sokokselta kaupanpäällisenä saatu näytekappale Chanelin Le Volume-ripsiväristä. Hyvin yksinkertaista, hyvin helppoa ja hyvin toimivaa.


IMG_5930
IMG_5933
Tässä vielä lähikuva Atomicista mustan pohjan päällä. Atomic tulee varmasti vilisemään blogissa vielä useaan otteeseen-olen aivan liekeissä tästä sävystä. Samaan aikaan ihan hullu ja outo, mutta kuitenkin ah, niin ihana. Jos Halloween-juhlia on tulossa ja täysmaskiin/meikkiin panostaminen hirvittää, voi Atomic olla ratkaisu. Turvallinen smoky eye ja Atomic huulille, mustaa vaatetta päälle ja toimiva Halloweenlook on valmis. 


IMG_5922

Iskeekö Atomic? Tämä ei varmasti ole ihan joka tytön huulikiilto, mutta tiedän että siellä ruudun toisella puolella on muitakin jotka jaksavat innostua tämänkaltaisista tuotteista. 

Silmät/Eyes:
-UDEPP
-Idun Minerals Lejongap saatu
-Make Up Store Beaver
Yves Rocher eyeliner saatu
-Zuii Organic Eyebrow Definer Coco saatu
-IsaDora Eyebrow styler
-Chanel Le Volume de Chanel Mascara 

Kasvot/Face:

-Tarte Amazonian Clay Airbrush Foundation Fair-Light Neutral 
-Idun Minerals Foundation Jorunn saatu
-Make Up Store Beaver

Huulet/Lips:

-Urban Decay 24/7 Glide On Eyeliner Zero

-Make Up Store Led Lipgloss Atomic saatu

Related posts:

14 Comments

  1. Ah! Ihastelin jo eilen tuota kokonaisuutta, harmaa luomiväri on täysi kymppi tämän sinisen kanssa! Sykähdyttävä väri. Jos olisin rahoissani, kipittäisin välittömästi hakemaan. 🙂

    • Jee, kiva kuulla! Tämä väri on kyllä todella pysäyttävä. Juuri sopivan erikoinen ollakseen joka tilanteeseen sopiva!

  2. Kyllä todellakin! Aah <3 Mitäs jos sun pikkujouluihin atomichuulet? 😉

    • Oo, joo! Pikkujouluihin atomic! Muista, jotain punaista! 😀

  3. Kyllä iskee ja ootan et saan tän taudin pois ja pääsen ottamaan kunnon kuvia 😀 En mä kyllä vois tätä töihin laittaa mut tuun kyllä kanssa välillä käyttämään. On tää vaan ihana

    • Heheh, ei tää ihan ehkä töihin sopiva ole, mutta muuten <3

  4. Tahtoo, tahtoo, tahtoo!!! 🙂 Niin ihana. <3

    • Hehee, niin on! ^^ Tää on ihan sun näköinen 🙂

  5. Ihan mielettömän upea, sopii sulle loistavasti.

  6. Mä ihailin tätä kans Lindan huulilla, ihan törkeen pähee! Ja upeasti olit kehitellyt meikin sen ympärille. Vau! 🙂

    • Kiitos! 🙂 Tää on niiiin hieno. Niin jännä!

  7. Myy Myy

    On se aika kreisi! Ei ehkä ihan mun juttu, mutta hyvältä näyttää 🙂

    • Nimenomaan kreisi! Ei todellakaan ihan kaikkien juttu, mutta jee!

Vastaa käyttäjälle Tiahaar Peruuta vastaus