Skip to content

LOTD An amorous adventure 2.0

Suhteellisen onnistunut kokeilu A Novel Romance-paletilla innosti tekemään uusintakokeilun An Amorous Adventure-paletilla. Edellinen versio oli vähän hapuilua, mutta tästä pidin jo oikeasti. 

Värit pysyivät aika samoilla paikoilla kuin edelliselläkin kerralla- Sable luomivaossa pohjalla, Sex& the Oyster koko luomella, Brawn kahden edellämainitun välissä ja Black Tied varjostuksena. Lisäksi käytin Makeup Geekin Shimma Shimmaa sisänurkassa tuomassa hiukan lisävaloa meikkiin.  
IMG_8247
IMG_8249
Rajauksen tein Lumenen nestemäisellä linerilla, josta on tullut varsin vakavastiotettava kilpailija Yves Rocherin vastaavalle rajaukselle. Yves Rocherin rajaus on huippu, mutta Lumenen linerilla saa ihan älyttömän tarkkaa ja siistiä jälkeä! Rajaus on tainnut kulkeutua luokseni jossain miitin vaihtoringissä- onneksi! 

Meikkipohjan tein Dermablendin ja Illamasquan Skin Basen sekoituksella. Dermablendin Opal on yksinään hiukan liian tumma minulle, mutta sekoitettuna varsin kalvakkaan Illamasquan Skin Base-meikkivoiteeseen siitä saa juuri sopivan. Näiden kahden sekoitus on sopivan peittävä ja vaalea, ja häivyttyy iholle varsin vaivatta. Kevyet ja meikkiin sulautuvat korostukset on lisäksi helppo tehdä pelkällä Illamasqualla, kunhan muistaa kohtuuden. Illamasquan meikkivoide on yksinään toooooodella kalpea, ja naamasta tulee ihan inasen liian kalpea jos sitä laittaa liikaa. 


IMG_8265_
IMG_8289_
Poskille pääsi MACin tuttu ja turvallinen Buff, ja sen kaveriksi pääsi Inglotin AMC Multicolor Blush.


IMG_8295
Huulilla oli ihana ja turvallinen MACin Spirit-yksi parhaita ruskeita huulipuniani. Juuri sopivassa suhteessa ruskea ja punainen-ihan mahtava. Spirit taisi olla yksi kesän heräteostoksiani, ja nyt olen varsin riemuissani siitä että hairahdin tähän kesällä! 

Olen viime päivinä testaillut Too Facedin Bonjour-setin mukana tullutta Lash Injection-ripsiväriä, joka osoittautuikin 38-ripsiväriksi. En ole muutaman käyttökerran perusteella kovin vaikuttunut tästä, mutta jatkan kokeiluja. LI kyllä kestää ripsillä, mutta sen levittäminen on jotenkin todella vaikeaa. Massa tuntuu todella tahmealta, ja yhdenkin kerroksen levitys oli hankalaa. Ehkä tämä tästä…

Onko teillä viikonloppusuunnitelmia? Juhlistan lauantaina ystäväni häitä- pieni vaatekriisi vaivaa vieläkin, toivotaan että saan sen ratkaistua puoleenpäivään mennessä! Ihana päästä laittautumaan juhliin- olen sen verran intohimoinen kotihiiri että hienompia vaatteita ja kunnon puunausta vaativia tilaisuuksia on todella vähän. Otankin niistä harvoista sitten ihan kaiken irti!

Mitä piditte An Amorous adventure-uusinnasta?
Silmät/Eyes:

-UDEPP
-MAC Sable
-MAC Brawn
-MAC Sex& the Oyster
-MAC Black Tied
-Makeup Geek Shimma shimma
-Lumene Blueberry eyeliner Black
-Too Faced Perfect Eyes eyeliner Perfect Black
-Clarins 3 dot eyeliner brown saatu
-Clarins Perfect eyes & brows-paletti saatu
-Too Faced Lash Injection Mascara

Kasvot/Face:


Vichy Dermablend Fluid Corrective Foundation Opal
-Illamasqua Skin Base 
-Estée Lauder Double Wear Concealer
-Sensai Loose Powder
-Inglot AMC Multicolor saatu
-MAC Blush Buff

Huulet/Lips:

-MAC Spirit

Related posts:

22 Comments

  1. Höh, teet tämän paletin vastumisen oikein tosi vaikeaksi. Ilkiö 😀

    • Muhaha. Vahinko kiertämään ja silleen. 😀

    • Kiitos! ^^ Ja hihii, tää on kyllä upea paletti ^^

  2. Kaunis meikki, jaksan ihastella tuon ruskean huulipunan sopivuutta sulle, ihana! <3

    • Kiitos! <3 Heh, mun supervoima on varmaan se että kaikki ruskeat huulipunat sopii mulle 😀 Sillä ei ihan päästä osaksi X-meniä…

  3. Pakko hankkia Spirit, näyttää niin kivalta syksysävyltä eikä pieni ysärihenki oo ikinä pahitteeksi! 🙂

    • Tää on täydellinen syksysävy- ja ysärihenki on hyvästä! ^^ Oon myös kerrostanyt tätä huulikiiltojen kanssa- on ollut kovin bueno!

  4. Upea meikki jälleen kerran 🙂 Näiden sun postausten myötä on kovasti alkanut kutkuttamaan nuo Novel Romance-kokoelman molemmat luomiväripaletit, sävyt on kerrassaan upeannäköisiä! Harmi, että Hämeenlinnasta ei MACia löydy ja liekkö noita enää edes mistään saisi?!

    • Kiitos, jälleen kerran! ^^ Nää sävyt on kyllä aivan huippuja- mun suosikkeja tällä hetkellä 😀 MACia saa käsittääkseni tilattua joko Stokkan Beautyihin tai ihan tavaratalojen tiskille. Jostain kuulin voitaisiin toimittaa myös kotiin- satavarma en ole. Näitä on mun mielestä ollut vielä Helsingissä, joten kannattaa vaikka soitella sinne ja kysyä voisiko niitä tilata lähemmäs sua!

    • Iiks! Arvaas mitä! Mä soittelin perjantaina Helsingin MACille ja nyt on postin matkassa tulossa mulle tuo AAA-paletti! Joskus muutama vuosi sitten oon kokeillut jotain MACin meikkivoidetta ja joskus saanut jostain reissusta äidiltä pari huulipunaa, mutta siinäpä ne mun MAC-kokemukset sitten onkin. Nyt odotan todella, todella innoissani tuota palettia, koska mulla on ihan sellainen olo, että tulen Rakastumaan siihen! <3

    • Oooooooo!!! Ihan mahtavaa!!! Vaadin ehdottomasti raporttia heti kun saat sen käsiisi- oon ihan varma että rakastut! 😀

    • No nyt se odottaa mua jo postissa, wuhuuu! Tänään en kerkeä hakemaan, mutta huomenna, HUOMENNA!!! 😛

    • !!!!!OOOOO!!!!! Toivottavasti oot tykännyt siitä yhtä paljon kuin mä omastani! ^^

  5. Kati Kati

    Onpas taas niin kaunis meikki! Ja uskomatonta miten hyvältä voi ruskea(!) huulipuna näyttää! Mulla on jäänyt ysäriltä, jolloin olin nuori, kammo ruskeita huulipunia kohtaan 😀 Mutta tämä on kyllä hieno puna 🙂

    • Suurkiitos! 🙂 Monella on ysäri vielä liian vahvasti mielessä, ja ruskea huulipuna tuntuu siksi oudolta 😀 Kannattaa totutella joillain vaaleanpunaisilla nudesävyillä, joissa on vaan vähän ruskeaa mukana!

  6. This is one of my favorite looks you’ve ever done. I’ve never heard of Sex & the Oyster, but now I need to track one down!

    • Thank you so much, dear! ^^ You really need to track it down, it’s a gorgeous shade!!

Vastaa