Skip to content

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 2

On Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin kakkosluukun aika, jei! Ensimmäinen luukku aukesi eilen Viilankantoluvassa, ja huomenna luukku aukeaa Wind it up-blogin puolella. Olkaahan valmiina! 

Oman blogini lisäksi kakkosluukku aukeaa myös One of Beauty’s Daughters-blogin puolella. Päätimme Hennan kanssa tehdä yhteisen luukun jo aika alkuvaiheessa, ja lopulta päätettiin rakentaa luukkumme yhteisen teeman ympärille. Great minds think alike, ja teemaksi valittiin yksimielisesti Nightmare before Christmas. Valitsimme molemmat omat hahmot, ja teimme meikin niiden ympärille. Muista käydä kurkkaamassa Hennan blogista minkä hahmon hän valitsi!

Omaksi hahmokseni valitsin Joulupukin, tai kuten Jack tätä iloista punakkaa herraa haluaa kutsua, Sandy Clawsin. Sandy raukka joutuu aikamoisen ryöpytyksen kohteeksi elokuvan aikana, ja koin että sankari ansaitseekin jonkinlaisen kunnianosoituksen. Halusin myös käyttää meikissä punaista, ehheh. 

Pahoittelen jo alkuun kuvien laatua-en ollut meikkivalmiudessa kotosalla samaan aikaan auringonvalon kanssa, joten heikolla keinovalolla mennään. Kunnon valaistuksen kanssa temppuilu sen kun jatkuu- tällä hetkellä taitaa homma olla kiinni enemmän omista taidoista kuin niistä valoista. No, näillä mennään, kunnes allekirjoittaneella on kärsivällisyyttä oppia uutta.
IMG_0802
IMG_0803
Tungin punaista huulten lisäksi myös silmämeikkiin, ja sitä laitoin aika runsaalla kädellä. Silmiin käytin aika liutaa eri sävyjä, mutta tärkein taisi olla MakeUp Geekin Razzleberry. Myös Sugarpillin Love+ taisi päästä luomille. Varjostusta väkerrettiin sitten lämpimän harmaan ja mustan kanssa, ja rajaus väkerrettiin ensimmäisellä käteen osuneella mustalla linerilla. Sisänurkkaan valkoista Loracin MegaPro-paletista, ja ripsiin Estée Lauderia. Huomaatteko muuten kulmissa mitään eroa? Ne on nimittäin tehty Anastasia Beverly Hillsin Dip Brow pomadella! On muuten jännää ainetta. Uskallan väittää että tykkään siitä.


IMG_0810



Poskille varjostukset Lumenen aurinkopuuterilla, ja punaa MAC-rakkaudella Fleeting Romancella. Huulille pääsi MACin Riri Woo-kiilto Diorin Vie D’Enferin kanssa. 

Tykkään itse kokonaisuudesta ihan hirveästi, ja harmittaa etten päässyt näkemään sitä luonnonvalossa. Uusintalistalle menee siis tämäkin! Mitä te pidätte? Osuinko nappiin Sandy Clawsin kanssa, vai oliko täyshuti? 

Muistakaahan kurkata huominen luukku Wind it upista
1. luukku Viilankantolupa
2. luukku Eyeshadow and Flame ja One of Beauty’s Daughters
3. luukku Wind it up
4. luukku Miss Aria
5. luukku Pitkät kynnet ja Charming nails
6. luukku Levoton tyttö
7. luukku Lazy Dynamite
8. luukku Keyword: Love
9. luukku Kosmetiikkaobsessio
10. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Designin eyes
11. luukku elämää smykkinä
12. luukku Siamese lipstick ja Crème de Beauté
13. luukku Kvartsiharakka ja Gently Out of Time
14. luukku Wasting lifestyle ja Polishaholic
15. luukku Dioriina ja Fani’s nails and life
16. luukku Piece of Panda ja Cotton Candy Maker
17. luukku Miten niin liikaa? ja Dazzling Glow
18. luukku Kynsipöllö kosmetiikkapuussa ja Hetkessä
19. luukku in this part of town
20. luukku Mustaa Kajalia ja Nutturapää
21. luukku Dixi
22. luukku Neiti Kameleontti ja Pakolliset – tai ainakin melkein
23. luukku Juille’s
24. Yllätys

Related posts:

32 Comments

    • Jeee! ^^ Ihana kuulla 🙂

  1. Ooooo ihana punainen <3

    • Niin onnn! No,mulla oli käytössä mun kaksi lempparipunaista, niillä on hankala mennä metsään. 😀

  2. Eikä, aivan älyttömän ihana meikki! 🙂

  3. Sandy Clawsista tuli aika hot 😀 Ihana meikki!

  4. Nyt soi kaikki leffan biisit sekaisin päässä, tää kuulostaa hyvin jännältä voin kertoa 😀

  5. Upeaa! 🙂 Kaunis meikki!

  6. Upea! Mä olen viime aikoina ihastunut kaikkiin punaisen ja oranssin sävyihin silmämeikeissä ja voi että, teitte Hennan kanssa kyllä molemmat tosi hienot meikit (ja ihana teema!) 🙂

    • Kiitos! 🙂 Mulla on ollut vähän samaa punaoranssivimmaa liikkeellä, ja se vähän kulminoitui tässä 😀 Se Hennan meikki oli kyllä upea ^^

  7. Upea meikki taas! Mä niin haluaisin Razzleberryn…. En osaa sanoa Sandy Clawsin kanssa mätsäämisestä mitään koska en muistaakseni ole nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta voisin kuvitella, että olet onnistunut varsin hyvin. 🙂

    • Voin suositella Razzleberryä oikein, oikein lämpimästi! Se on iiihana.

  8. Nappiin meni ! Toivottavasti en näe painajaista Hennan käärmeestä 😉

    • Jee, ihana kuulla! ^^ Heheh, toivotaan ettei painajaisia tule 😀

  9. Ihanan dramaattinen meikki!

    • Kiitos, ihana kuulla! ^^

  10. Myy Myy

    Silmät <3<3

    • Hihiii, kiitos! <3

  11. Hieno meikki. ^_^ Mä en vieläkään osaa käyttää DipBrowta, aina tulee liikaa väriä. 😀

    • Mä pyyhin siveltimen aina paperiin dippauksen jälkeen ennen kuin alan sutimaan kulmiin, muuten tulee mullakin liikaa :’D Kauheen varovainen oon kyllä ollut ton kanssa- en muista milloin oisin viimeks keskittynyt noin paljon 😀

Vastaa