Skip to content

IsaDora Twist-up Gloss Stick Sorbet

Sain IsaDoran Ray of Light-kokoelman Twist-up gloss stickit testiin jokin aika sitten, ja nyt on aika esitellä niistä ensimmäinen, persikanvaaleanpunainen Sorbet. 

Sorbet on kolmesta kiillosta lämminsävyisin, ja omaan silmääni myös pigmenttisin. Baby doll on kylmä vaaleanpunainen ja Opals lähes väritön, kimaltava helmiäissävy, joka tuo huulille kiiltoa ja kosteutta. 


Sorbet nousi pikaisesti suosikikseni sekä sävynsä että monikäyttöisyytensä ansiosta. Sorbet on ollut monen kiireaamun pelastus, kun olen kaivannut huulille jotain nopeaa, siistiä ja helppoa. Arkena olen käyttänyt Sorbetia ilman rajausta, ja huolitellumpaa, siistimpää jälkeä kaivatessani olen käyttänyt sitä kevyen rajauksen ja pohjustuksen kanssa, jotta väri on näkynyt selkeämmin.

Koulupäivinä Sorbet on toiminut huulirasvan sijaisena, sillä se on myös virkistänyt myös aamuluentojen jälkeistä nuutunutta perusilmettä. Sorbet kuluu muiden vaaleampien kiiltokynien tapaan huulilta suhteellisen nopeasti- tummemmat kynät jättävät huulille kuluessaan vähän väriä, nämä eivät. Kuluminen tapahtuu kuitenkin varsin tasaisesti ja huomaamattomasti. 

Vaikkei kiiltokynä ole kosteutustasolla ihan huulirasvan luokkaa, kosteuttaa se silti riittävästi korvatakseen huulirasvan koulupäivien aikana. Kevyesti levitettynä kiillon väri ei juuri näy, ja olenkin uskaltanut levittää sitä ilman peiliäkin, sillä vakavia ylimenoja tai sotkuja ei tarvitse pelätä. 

Huulikiiltokynät ovat päässeet vähitellen luottohuulimeikkieni joukkoon, ja nämä vaaleammat ovat loistavia kevyeen arkimeikkiin! En ole vielä testannut näitä tummempien huulipunien päälle, mutta se on to do-listalla-voin vain kuvitella miten ihanalta Opals voisi näyttää oikein tumman pohjan kanssa! 

Lopuksi vielä kuva Sorbetista osana meikkiä! Poskilla on Twist-up blush&go- poskipunaa sävyssä Spring in Paris. Spring in Paris on poskipunista se kylmäsävyisempi, mutta se sopi mielestäni silti hyvin yhteen Sorbetin kanssa. 


Mitä pidätte Sorbetista? Oletteko kokeilleet Twist-Up glosseja?

Silmät:

-UDEPP
-Urban Decay Vice 2 Dope
-Urban Decay Vice 2 Derailed
-Urban Decay Vice 2 Smokeout
-Yves Rocher kulmakynä 04
-Lumene brow wax
-IsaDora Volume&Curl mascara

Kasvot:

-Lancome Miracle air de teint 005 Beige ivoire
-IsaDora Twist-up blush&go Spring in Paris saatu


Huulet:

-Rimmel Lasting finish rajauskynä Natural
-IsaDora Twist-up gloss stick Sorbet saatu

Related posts:

9 Comments

  1. Ootko kokeillu niitä Lumenen vastaavia huulikiiltokyniä? Jos olet, niin mua kiinnostaisi että kummat on sun mielestä parempia tai tai mitä eroja niissä on. Nimim. Niitä Lumenen kyniä viime aikoina kuolannut.

    • Olen kokeillut,mulla onkin niitä useampia! Kesällä tykkäsin Lumeneista kovasti,mutta lähinnä niiden sävyjen takia-IsaDorasta oon tykännyt muuten enemmän. Lumenen kynistä oon antanut melkein kaikki pois,oon pitänyt vain muutaman sellaisen sävyn mitä ei muuten ollut. Mitään suurempia eroja niissä ei kuitenkaan ole,hyvin samanlaisia molemmat!

    • Eli pysyvyydessäkö ei ole merkittävää eroa?

    • Ei mun kokemuksen mukaan! Molemmilla merkeillä tummat sävyt pysyy pidempään ja vaaleat sitten kuluu nopeammin ja tasaisemmin.

  2. Sorbet näyttää ihanalta sävyltä arkikäyttöön! Hetken ehdin hämmentyä tuota valkoista kynää ennen kuin luin kuvauksen siitä vain kevyesti kiiltoa ja kimallusta tuovana.^^

    Isadoran huulikiiltokynistä en ole ehtinyt saada kokemusta – ainoastaan Lumenen ja Cliniquen. Lumenen kyniä minulla onkin useampi eri sävy ja olen tykännyt hurjasti niistä: kynämuoto on hauska tapa meikata huulet ja sävyt riittävän kevyitä, että tällainen vahvoja ja kovin näkyviä huulimeikkejä arastelevakin tykkää käyttää.

    • Olin itsekkin vähän hämmentynyt siitä valkoisesta ennen kuin tajusin että se on lähes väritön! 😀

      Mulla on IsaDoran lisäksi ollut sekä Cliniquen että Lumenen kyniä,ja kaikki on kyllä olleet hyviä. Lumene on niistä kyllä kolmossijalla, niistä vain muutama sävy on noussut suosikiksi. Cliniquet on tokana, ja IsaDorat sitten suosikkeja! Niissä on ollut eniten omaan makuun sopivia, ja nämä kevään läpikuultavat sävyt on olleet ihania.

  3. Kokeilin sitä Cliniquen kynää eilen, ja vaikutti tosi ihanalta! Tämä Isadoran kynä on kyllä kauniin sävyinen, tuo väri sopii monille. Sulla on muuten ihan hirmu kauniit huulet! 🙂

    • Mä testailin kanssa sitä Cliniquen kynää, ja ah, se on kyllä kanssa IHANA! Tää IsaDoran yksilö on ihan superhelppo, ei tarvii ees siivoilla jälkiä kun ei näy jos menee yli 😀

      Ja kiitos! 🙂

Vastaa