Skip to content

Ilona tässä hei

Minä täällä hei, juuri sellaisena kuin olen nyt tammikuussa 2015. Itse kuva on otettu muutama (?) päivä sitten, mutta siinä olen minä nyt. Kuvaan on tallentunut aika täydellisesti juuri se minä jollaisena itseni näen- ilme, asento, katse, kaikki on just eikä melkein. Meikkikin on kiva, joo, mutta niin on sen kantajakin. Aina en ole ollut sitä mieltä, mutta nyt onneksi olen. Olen pohtinut asiaa ennenkin blogin puolella, enkä aio sukeltaa tälläkään kertaa tältä tiimoilta Mariaanien hautaan saakka. Edellisellä kerralla kuvituksena oli täysin meikitön ja hiukan flunssainen naama, tällä kertaa on vimpan päälle meikattu ja hiuksetkin ihan kiharalla- vau!
IMG_2810_
Eipä niillä kummallakaan ole väliä. Sillä on että silmissä paistaa taas jonkinlainen into, vimma, halu ja tarve tehdä asioita. Se kun oli loppuvuodesta kateissa, ja sen myötä meni myös ajatus siitä että olen ihan kiva tyyppi. Jokaisella on jonkinlainen käsitys itsestään, sekä hyvässä että pahassa, ja kun tajuaa ettei se tietty käsitys pidäkkään yhtäkkiä paikkaansa on itsetutkiskelun paikka. Itselläni tämä kohta vain tuli sellaiseen väliin jolloin moiselle ei ollut aikaa saati energiaa, ja se söi naista. Jatkuva stressi, väsymys ja orastava masennus ovat jo sellaisenaan tarpeeksi kelle tahansa, ja siihen kun lyö päälle vielä suorituspaineet ja identiteettikriisin on soppa kasassa. Olen halunnut pitää asian poissa blogista koska tämä on minulle pyhä paikka- tämä on minun pakoreittini, turvapaikkani, Shangri Lani. Kaikki negatiivinen heijastui kuitenkin myös blogiin, ja koen siksi tarpeelliseksi avata tilannetta hiukan- ihan vain hiukan. Sen verran kuitenkin ettette ihmettele hidastunutta tahtia ja ajoittaista hiljaisuutta. Nythän ne ovat jo takana päin (siltä ainakin tuntuu) mutta kuitenkin. Blogista on ollut minulle suunnaton apu-sekä sen kirjoittamisesta että teistä, rakkaat lukijat ja blogikollegat. Olen löytänyt rakkaan mafiani keskuudesta tosiystäviä joihin olen voinut luottaa kun on ollut raskasta, ja joille olen voinut avautua tilanteesta. Eipä sillä, samaa olen tehnyt muidenkin ystävien kanssa, mutta purkkimafialaisten kanssa puhuminen on ollut ihan erityisen terapeuttista. Vain toinen bloggaaja ymmärtää blogistressin jne. 

Olen hitaasti mutta varmasti kömpinyt vähitellen ylös kuopastani, ja voimien hiljalleen palatessa olen löytänyt myös sen kadonneen itseni. Se hetkeksi kadonnut Ilona on muuten hyvä tyyppi. Viljelee varsin huonoa huumoria, pelaa ihan hirmuisella paatoksella videopelejä, kuuntelee musiikkia varsin laajalta skaalalta ja huolehtii kavereista silloinkin kun ei tarvitsisi. Tietää ehkä ihan vähän liikaa riimuista, jaksaa tutkia tuntikausia vanhoja kansantaruja, saa hillitöntä riemua nahalle maalaamisesta, on ehkä vähän eksyksissä opinnäytetyönsä kanssa ja tykkää työstään. Ja pitää itsestään. Juuri sellaisena kuin on. 

Se Ilona pohtii tällä hetkellä kovasti myös sitä että oliko tällä postauksella jokin muukin tarkoitus kuin purkaa hillitöntä tajunnanvirtaa jonka postauksen kuva laukaisi- ei taida olla. Saikohan joku tästä selvää?

Related posts:

12 Comments

  1. Hyvä sinä. Valoa ja kevättä kohti:))

  2. Haleja Ilonalle <3

    • Haleja myös Liisalle! <3

    • Kuin myös <3<3<3<3

Vastaa