Skip to content

I love me 2014 – mitä jäi käteen?

Vuoden 2014 I love me-messut tulivat ja menivät. Minun oli tarkoitus kirjoittaa messuista tarkemmin heti niiden jälkeen, mutta pitkittynyt flunssa sun muut seikat viivästyttivät postauksen tekoa aika lailla. Näin jälkeenpäin ajatellen olen itse vain tyytyväinen tästä, sillä pieni etäisyydenotto ja ajankulu tuntuvat tehneen vain hyvää, ja on helpompaa jäsentää omia ajatuksiani messuista. Pää oli vielä messuviikonlopun jälkeen niin pyörällä kaikesta, että tuolloin kirjoitetusta postauksesta ei olisi todennäköisesti tullut yhtään mitään. 

Sain tänä vuonna messuille bloggaajapassin, joka oikeutti sisäänpääsyyn kaikkina kolmena messupäivänä. En siis ollut virallinen messubloggaaja kuten Erika, mutta nimikylttini I love me 2014 bloggaaja-kuvaus toi silti pieniä lisäetuja. 
IMG_9099
Edellisenä vuonna olin messuilla vain yhden päivän, tänä vuonna kaksi. Messuseurakin oli tänä vuonna mitä mainiointa (ei sillä että edellisvuodessa olisi ollut jotain vikaa) ja sitä oli reilusti. Purkkimafialaiset olivat rummutelleet viidakkorumpua messujen suhteen jo pidemmän aikaa, ja messuseuralaisia oli sovittu jo hyvissä ajoin. Perjantaina messuseuraa oli useamman mafialaisen verran, lauantaina kiertelin messuja pääasiassa Marin kanssa. Molempina päivinä oli superkivaa, kiitos vielä ihastuttaville seuranaisilleni!

Seura oli muutenkin itselleni tärkeintä tämän vuoden messuissa. Lähdin messuille lähinnä katselemaan, tutkimaan ja viettämään aikaa ystävien kanssa. Messut tuntuivat heti aivan erilaisilta kun en ollut hillittömän ostohuuman vallassa kuten edellisvuonna. Viime vuonna varasin messuille hillittömän käteiskassan, ja päädyin ostamaan vähän turhaakin siinä huumassa. Tänä vuonna en ostanut messuilta mitään. Muutama asia jäi kyllä kaivamaan mieltä, mutta hyvistä tarjouksista huolimatta päätin harkita ja odottaa. Harvinaista minulle, tiedän. Keskityinkin mieluummin seuralaisiini ja ihan vaan tutkiskeluun. Onneksi sitä seuraa muuten oli- muuten olisin varmaan kääntynyt kannoillani ovilla. En juuri pidä ihmismassoista (vähättelyä- pelkään niitä suunnattomasti) enkä muutenkaan viihdy kovin äänekkäissä ympäristöissä. Ilman kavereita olisinkin todennäköisesti keskittynyt vain siihen meteliin ja ahtauteen, ja päätynyt johonkin nurkkaan. Tai kotiin. Perjantaina messuilla oli siedettävä määrä porukkaa, mutta lauantaina puolenpäivän jälkeen ryysis oli ihan älytön. Porukkaa siis todella riitti! 

Tänä vuonna messuilla ei ollut ammattilaisaluetta kuten viime vuonna. Alue oli viime vuonna aika pieni, joten oli ehkä ihan hyvä jättää se pois. Omasta mielestäni tämä selkeytti messualuetta paljon.


IMG_9101
Messuilla oli esillä paljon itseäni kiinnostavia merkkejä. Tangle Teezer oli aika isosti esillä, ja merkin osastolla kävi koko ajan tasainen kuhina. Samasta syssystä löytyi Color Wow-tyviväri, Beautyblender-meikkisieni ja Invisibobble-ponnarit! Tangle Teezerin osastolla oli myös esillä merkin uutuustuote, jonka lanseeraustilaisuudessa olin vähän aikaa sitten. Kyseinen tuote, uusi ja innovatiivinen föönausharja tulee kauppoihin muistaakseni ensi vuoden puolella, ja kahdessa eri koossa. 

Pakko muuten antaa Tangle Teezerille pisteitä ihanasta harjaseinästä! Myös Invisibobble-seinä oli syötävän söpö. Kiinnitin muutenkin paljon huomiota eri osastojen stailaukseen ja esillepanoon. Moni yritys oli selvästi säästänyt esillepanossa (ei TT ja kumppanit!) ja se näkyi. Ja harmitti. Esillepanolla on niin helppo houkutella asiakkaita luokseen!


IMG_9103
Yksi messujen näkyvimpiä ja puhutuimpia osastoja oli varmasti pensselitäti Marielan superosasto. Marielan osasto oli ehdoton suosikkini jo sen takia että pensselitäti on kertakaikkisen mainio, mutta myös siksi että se oli yksi messujen eheimpiä ja selvästi harkituimpia osastoja. Ihailen suuresti Marielan yrittäjyyttä ja tekemisen meininkiä, joka näkyi myös osastolla. Sen suunnitteluun oli selvästi nähty vaivaa (hellou, Hair Biblen kantta mukaileva seinä-nerokasta! Kännykkäkameralla nappaamassani kuvassa on vielä hauskasti pensselitäti lukon keskellä) Osasto oli kutsuvan ja kiinnostavan näköinen jo kaukaa, ja sen luota löytyi paljon tutkittavaa ja katsottavaa. Marielan osastolla oli mukana Lumene, Cailap, Remington ja Four Reasons. Osastolta löytyi myös Marielan ja kumppaneiden vetämä Beauty School, jossa opeteltiin meikkejä ja kampausten tekoa. Kävin itse ostastolla useamman kerran pyörimässä ihan vaan meiningin takia- se kun oli mainiota. Moikkasin myös tilaisuuden tullen Marielaa, ja sen seurauksena sain osastolta kotiinviemisiä.


IMG_20141017_125623
IMG_9104
Osastolla oli hyvin esillä Remingtonin syksyn uutuustuotteet, ja moni niistä oli varsin hyvässä tarjouksessa. Jäin vielä toistaiseksi harkitsemaan erilaisia harjoja ja kampoja, mutta luulen että päädyn ostamaan niistä vielä syksyn aikana muutaman. Vaikuttavat kovin kivoilta! Ylläoleva kuva on muuten muistaakseni perjantailta. Kuten näkyy, silloin osastolla pystyi vielä liikkumaan- lauantaina ihmisiä oli paaaaljon enemmän. 

Marielan osaston lisäksi muita suosikkejani olivat ihanasti esillä olleet Lavera, Zuii, Hurraw (Hurraw on ollut esillä IHAN JOKA PAIKASSA. Kohta se on täälläkin, sain nimittäin valita osastolta mukaani kolme huulirasvaa), Cesars Shop, NailCity ja Elvarin Korut. Cesars Shop panosti jälleen kerran osastoon täysillä, ja siellä kävi sekä perjantaina että lauantaina kova kuhina. Oli ihana nähdä miten innoissaan porukka oli myös indielakoista- ne olivat minullekin niitä suurimpia himotuksen kohteita. Pari lakkaa jäi ostoslistalle, pääasiassa sen takia että jonot olivat niin pitkät. En todellakaan ollut ainoa joka niitä lakkoja kaipaili… Cesars oli panostanut myös esillepanoon, ja koko osasto tuntui kovin yhtenäiseltä. Jei!

Nailcity oli jälleen kerran yksi suosikeistani. Osasto tuntui hiukan edellisvuotta pienemmältä, mutta yhtä ihana se oli silti. Osaston näyttävin osa oli ison osan seinästä vievä hyllykkö täynnä Zoya-aarteita, ja se houkutteli tutkimaan osastoa jo kaukaa. 

Erityismaininta on pakko antaa Elvarin Koruille. Elvarin pisteellä näytti olevan koko ajan hirmuinen kuhina, ja sen luona piti kärkkyä hetkisen aikaa että pääsi edes tutkimaan syötävän suloisia koruja. Elvariltakaan en ostanut mitään, mutta tein aika tarkan ostoslistan. Karkkikorut ovat söpöjä, mutta liian pastellisia minulle- nyt valikoimassa on kuitenkin myös laku-ja salmiakkikoruja, jotka ovat mustan värityksensä puolesta enemmän kuin passeleita. Niitä on tainnut olla valikoimassa jo pidempäänkin, minä olen vain ollut ihan pihalla kaikesta…

Messujen muoti-ja terveyspuoli jäivät omalta osaltani aika vähälle huomiolle. Käväisin, mutten juuri innostunut. Korupuolelta Kalevala Koru ja Kaunis Koru olivat todella panostaneet, ja kävin molempien pisteillä useamman kerran ihastelemassa koruja. Kalevala Koru on suosikkimerkkejäni, ja oli ihana nähdä miten messuosastoon oli panostettu. Kalevala Korun pisteellä vierailivat myös Duudsonit! 

IMG_9190
Kuten jo aiemmin sanoin, en ostanut messuilta mitään. Paitsi metrilakua! Sitä ostin paljon, nom. Sain kuitenkin muutamalta osastolta mukaani kokeiltavaksi tuotteita, ja niistä suosikkejani olivat Marielan uudet hiustuotteet. Kirjoittelen kaikista erikseen, mutta sanon jo nyt että lämpömatto ja krokoklipsit ovat ihan älyttömän hyviä. Krokoklipsejä taidan ostaa lisääkin, ne kun ovat ihan koko ajan käytössä. 

Biozellilta sain kassillisen tuotteita testattavakseni bloggaajapassini ansiosta. En ole saanut tuotteista vielä kuvia, mutta testaillut olen- ja pidän kovasti. Kiinnostavin oli oranssi hiusnaamio, jonka iskin jo aikaa sitten päähäni. Olen vaihtamassa hiusteni väriä punertavampaan, joten sille tulee varmasti olemaan käyttöä jatkossakin. Myös lämpösuojasuihke on ollut aika aktiivisessa käytössä, ja pidän siitä yhä vaan enemmän. Tuoksukin on ihana! 


20141017_120600
Messut olivat mielestäni kaikin puolin onnistuneet. Joitain pikkuseikkoja olisin muuttanut (luennot eivät olleet ihan mieleisiäni-vain yksi kiinnosti, ja sen kävin kyllä kuuntelemassa. Makuseikkahan tämä tietenkin on, mutta valitetaan nyt silti) mutta niitä on kovin vähän. Eniten harmitti joidenkin näytteilleasettajien epäkohteliaisuus ja töykeys. Muutaman osaston työntekijät eivät reagoineet osastolle tulijaan millään tavalla, vaikkei osastolla ollut muita. Nämä osastot olivat vielä sellaisia joista olisin kaivannut lisätietoja, sillä merkit ja tuotteet olivat minulle uusia. Pöytiin nojailu ja kyllästyneet katseet eivät juuri houkuttele kävijöitä… Tämä kuitenkin oli ihan sivuseikka, ja koski vain muutamaa poikkeustapausta. Lähes kaikilla osastoilla oli huippupalvelu ja hyvä meininki, ja se mielikuva minulle jäi messuistakin. Olen todella iloinen siitä että pääsin paikalle kahtena päivänä- ensi vuonna otan tavoitteeksi olla paikalla jokaisena messupäivänä! 

Mitä piditte tämän vuoden messuista? 

Related posts:

6 Comments

  1. Ei messuilta aina kannatakaan ola ostamassa mitään, usein nimittäin siellä ”messutarjoukset” saattavat olla kalliimpia kuin saman tuotteen osto jostakin muualta, olen huomannut.

    • Totta. 🙂 Mulle ei kyllä ole sillä ostopaikalla niin väliä- mielelläni ostan messuilta ja ihan liikkeistä jos osuu oikea tuote kohdalle.

  2. Multa jäi messut väliin sairastelun vuoksi, harmittaa, koska olisin passilla päässyt vaikka joka päivä sisään. Sniff. Ensi vuonna sitten!

    • Ensi vuonna sitten! Mennään vaikka yhdessä! 😀

  3. Pensselitäti :’D Itseltä jäi messut väliin alkuperäisitä suunnitelmista huolimatta, kun messut osuivat sitten kuitenkin huonoon ajankohtaan itselleni. Ensivuonna sitten taas uusi yritys 😀

    • Ensi vuonna uudestaan! 😀

Vastaa