Skip to content

I love me 2013,saaliit ja messuvaatteet

Kauneusmessut (eli nykyään I love me-messut) järjestettiin mennäviikonloppuna Pasilassa Messukeskuksessa,ja itse olin paikan päällä ensimmäisenä messupäivänä perjantaina. Olin odottanut messuja kuin kuuta nousevaa,sillä kyseessä oli ensimmäinen kertani Kauneusmessuilla-aina olen halunnut mennä,mutta aina on ollut töitä tai jotain muuta menoa. Nyt olin pyytänyt hyvissä ajoin perjantain vapaaksi jotta sain nauttia messuista täysin siemauksin!
Messuseuraksi sain (osittain sattuman kautta) Piece Of Panda-blogin Pandan ja Fashioned in Finland-blogin Nean,ja aika kuluikin varsin sukkelaan ihanien naisten seurassa.

Riemukseni sain messuille ammattilaiskutsun,joka tarkoitti pääsyä perjantaina rajatulle ammattilaispuolelle,josta löytyivät mm. NailCityn ja Duroyn osastot. NailCityn osasto oli se,josta olin etukäteen haaveillut,ja johon tiesin käyttäväni rahaa. En ollut väärässä. 6 Zoya-lakkaa kustansi 35€,joten lopputuloksen varmasti arvaatte.


Zoyan pisteeltä löytyi muutama ihanuuslakka jonka sekä minä että molemmat seuralaiseni päädyimme kotiuttamaan-vahvaa tiimihenkeä oli havaittavissa.


Toinen (ennakoitu) repsahdus tapahtui Inglotin pisteellä. Tarjolla oli paljon uutuuksia,mm.kynsilakkoja,kasvovesiä,meikkipohjia yms-ja minä sorruin luomiväreihin. Himoitsin kaikkea,mutta päätin pysyä turvallisesti luomiväreissä-niissä on hankala mennä vikaan. Jokin täti violetti-kausi iski päälle,ja kokosin viisikon pelkistä violeteista. 

Vaikka kamera oli koko messupäivän mukana,jäi se loppujen lopuksi suurimmaksi osaksi laukun pohjalle odottelemaan. Aluksi kameraa jaksoi pitää esillä,mutta lopulta uteliaisuus (ja ahneus) voittivat ja kamera jäi laukunpohjalle jotta kädet olivat vapaat tutkimaan ja räpeltämään. 

En oikein voi verrata messuja viime vuoteen kun en silloin paikalla ollut,mutta olen silti todella iloinen että raahasin itseni paikalle.Sain haluamani (Zoyaa,Inglotia ja Metrilakua) mutta parasta messuilla oli seura. Yksin olisi ollut tylsää,ja tulen varmasti jatkossakin menemään messuille ensisijaisesti viettämään aikaa ystävien kanssa. Oli ihana nähdä blogituttuja(osaa pidempään,osaa pikaisesti) ja kiertää messuja samanhenkisten hörhöjen kanssa,jotka eivät nyrpistelleet nenäänsä kun riemuitsin kynsilakoista ja luomiväreistä. 

Messupäivän vietin syksyn väreissä,ja ihastuin kokonaisuuteen niin että vietin samoissa vaatteissa seuraavan työpäivänkin. Kännykkäkuva on tuolta työpäivältä,ja jo sen lopusta,jolloin aloin olla lähes kuvauskelvottoman nuutunut.


Lindexin kukkapaita on ihan parhautta,ja Zizzin kirkkaanoranssi tekonahkatakki suoranainen aarre. Messuilla taapersin korkonilkkureissa,töissä annoin itselleni armoa ja pistin norminilkkurit. Onneksi on taas syksy ja saan hautautua neulehuiveihin! Kaulassa oleva yksilö on neulottu viime vuonna itse.

Entäs ne messusaaliit?

Tässä hiukan esimakua aarteistani!

Zoyan lakkoja ostin siis kuusi-kaksi Pixie Dustia ja neljä muuta. 

En edelleenkään ymmärrä mikä näissä violeteissa iski niin kovaa,mutten valita. Ihania ovat.


Vierailitteko te I love me-messuilla?Mitä piditte?

Related posts:

9 Comments

  1. Zoyat! <3 Onko toi yksi mun yksi suurimmista rakkauksista, Storm?

  2. Noissa ole mitään tätiä. Tädit käyttää ruskeaa!! 😀

  3. kävin lauantaina ja ostokseni painoittuivat kynsilakkoihin 😀 blogistani voit käydä kurkkaamassa oman postaukseni jos kiinnostaa 🙂

    • Pitää käydäkkin kurkkaamassa! 🙂

  4. Mie kävin myöskin lauantaina ja kyllähän sieltä jotain tuli ostettua 😀

    • Aika vaikeahan sieltä on tyhjin käsin lähteä!:D

Vastaa