Skip to content

HÄÄT-millaiset meillä oli ja meikkisarjan aloitus

Omia häitäni juhlittiin viime syyskuussa Kaisaniemenrannassa ravintola Violassa. Olin suunnitellut häitä tarkkaan ja hartaasti koko menneen vuoden, (välillä aktiivisemmin ja välillä passiivisemmin) ja olimme mieheni kanssa olleet alusta asti sitä mieltä että halusimme pienet ja intiimit häät,jossa olisivat läsnä vain meille kaikkein rakkaimmat. Halusimme häistä meidännäköisemme,muttemme halunneet käyttää järjettömiä määriä rahaa. Keskityimme siis yksityiskohtiin,juhlapaikkaan-ja minun pukuuni. 


Teimme kaiken mahdollisen itse. Hääkutsut suunnittelimme yhdessä (molemmat opiskelevat taidealaa,joten tämä oli helppoa) ja ne tulostettiin ja koottiin itse. Samalla tavalla teimme paikkakortit. Hääpukuni suunnittelin ja piirsin itse,ja sen ompeli tuttu ompelija. Tämä ei tullut sen kalliimmaksi kuin valmispuku,ja puvusta tuli juuri sellainen kuin itse halusin. Halusin hihat enkä missään nimessä täyspitkää helmaa,en halunnut kirkkaanvalkoista pukua ja halusin ehdottomasti v-kauluksen. Puku on juuri minulle tehty,ja voin vielä käyttääkin sitä myöhemmin,sillä se menee juhlamekosta yksinkertaisuutensa ansiosta. Mekossa näyttävintä on sen materiaali. 


Häämeikin-ja kampauksen tein myös itse-olin aluksi suunnitellut meneväni kampaajalle ja meikkaukseen,mutta päädyin tekemään ne itse. Meikkaaminen ja hiustenlaitto ovat minulle rentouttavaa tekemistä,ja nautin niistä. Arvelin siis molempien olevan täydellistä tekemistä hääpäivän aamuun-saisin ajatukseni pois jännityksestä ja stressistä. (ja sainkin!) Tiesin myös että itse tekemällä saisin kaiken juuri niin kuin itse halusin! (En olisi tähän tulokseen päätynyt ellen oikeasti luottaisi omiin kykyihini) Minulle ei tullut huntua,enkä halunnut polkkapituisia hiuksiani kampaukselle-kiharat riittivät. Hunnun korvasi kaulassa olleisiin helmiin sopiva helmipanta. Meikissä säästämäni rahat pistinkin sitten Minna Parikan kenkiin…

Juhlapaikan kukat,hääkimppuni sekä sulhasen ja bestmanien rintakukat tekivät äitini ja tätini. Kaikilla oli aiempaa kokemusta,joten jätin tehtävän heille luottavaisin mielin-enkä suotta. Kukat olivat täydellisiä ja hääkimppuni juuri sellainen kuin olin halunnut. 
Eniten rahaa meni juhlapaikkaan,ja sekin oli mielestämme edullinen.Ravintola Viola oli lämminhenkinen ja miellyttävä juhlapaikka,ja päätimme että siellä haluamme juhlamme viettää kun ensimmäisen kerran menimme paikkaa katsomaan. Varaus tehtiin heti. Kaikki ruoat ja juomat tulivat Violasta,joten pystyimme jättämään niistä huolehtimisen kokonaan. 


Häistä on jo jonkin aikaa,mutta minä ja mieheni tulemme muistelemaan niitä lämmöllä vielä pitkään.Myös lähipiirimme kiitteli häissä vallinnutta rentoa ja lämmintä tunnelmaa-meillä ei ollut muuta ohjelmaa kuin ruokailu ja  häävalssi ( Nat King Colen Unforgettable),ja muuten vieraat saivat vain oleskella ja nauttia meidän ja toistensa seurasta. Koko illan ajan kuului iloinen puheensorina joka katkesi vain puheiden ja häävalssin ajaksi. 

Olimme palkanneet hääkuvaajan,sillä emme halunneet yhdenkään häävieraan joutuvan kuvaamaan meitä varten. Kuvaajan palkkaaminen kannatti- hän onnistui vangitsemaan juhlien tunnelman täydellisesti. Muotokuvista tuli meidän näköisiämme,ja juhlakuvia katselemalla pääsee takaisin tuon taianomaisen päivän tunnelmiin. Kuvaaja on myös vanha tuttumme,joten tiesimme olevamme hyvissä käsissä. Kukka Friströmin sivuille pääsette tästä. Kuvituksena hänen häistämme ottamiaan kuvia- lisäsin niihin vesileimat etteivät ihan täysin internetin ihmeelliseen maailmaan katoa. 


Hääpäiväni on tähänastisen elämäni onnellisin päivä. Vaikka olimme olleet mieheni kanssa yhdessä ja kihloissa jo vuosia,oli minulla hääpäivänä vastarakastunut olo. Olen onnellinen siitä että saimme juhlia häitämme rakkaidemme kanssa-toivottavasti vielä jonain päivänä kuka   tahansa voi tästä ilosta nauttia huolimatta rakkaansa sukupuolesta. 

Tämän pienoisen selostuksen myötä aloitan vielä tämän viikon aikana viiden meikin häämeikkitutorial-sarjan-teen meikit morsianta ajatellen,mutta meikit sopivat varmasti juhlaan kuin juhlaan. Ensimmäiseksi teen oman häämeikkini,ja sitä seuraa neljä hiukan erilaista meikkiä. Toiveita saa esittää!

Ja lopuksi-koska halusimme että häät ovat meidännäköisemme,mutteivät kuitenkaan ylitseampuvat,oli häämarssimme Mendelssohnin häämarssi. Halusimme kuitenkin poistua jonkin sellaisen tahtiin joka kertoo meistä-joten mieheni ja minä poistuimme kirkosta tämän tahtiin:

Vain muutama vieraista tunnisti tämän (ja vielä harvempi tiesi tästä) mutta me poistuimme kirkosta leveästi hymyillen. En voi sanoin kuvailla miten hienolta tuo kuulosti uruilla soitettuna! Kanttori toisti tuota Throne Room-themeä(eli ensimmäistä hiukan alle kahden minuutin pätkää) ja jätti lopputekstien musiikin pois 😀

Related posts:

10 Comments

  1. Ai että, ihanat häät! Kuvissa on tosiaankin aivan ihana tunnelma. Menin ihan kananlihalle. 🙂

    • Oli kyllä ihanat! Oli vaikea valita kuvia kun kaikki oli niin ihania 🙂 Noita katsellessa tulee melkein aina itku.. 😀

  2. Kuulostavat ihanilta :)!
    Odotan innolla noita tutorialeja, olis meinaan käyttöä ;). Meillä on ihan supervaatimattomat kahvikestit himassa, mutta tottakai sitä nyt pitää nätit meikit yms. laittaa.

    • Meikit pitää aina olla! 😀 Alan lähiaikoina niitä väkertämään-ideoita on niin paljon että ne pitää saada äkkiä ulos 😀

  3. Ihana postaus, kiitos 🙂 Olen ollut miehen kanssa yhdessä jo 14 vuotta, mutta emme ole saaneet mentyä (joo-o, kaksi erittäin saamatonta ihmistä yhdessä..) naimisiin. Mutta juuri tuon tyyppiset häät olisivat mieluisat, pienet ja intiimit, mutta kauniit ja ikimuistoiset 🙂

    • Kiitos! 🙂 Tunnelmahan se tärkein on,ei se juhlien koko!

  4. Ihan kuin lukisi siskoni tekemää postausta häistään! Nimittäin melkeen kaikki oli ihan sama kun teillä (jopa ulosmarssiksi valittu biisi 😀 ) ainoa ero oli, että häät vietettiin Raumalla, vieraita oli enemmän ja ruoasta vastasi sulhasen äiti. Tuli ihan Deja Vu!! 😀

    • Hahaa,ihan mahtavaa että joku muukin on käyttänyt Throne roomia ulosmarssina! 😀

    • Hahaa, joo kappas vaan! Ideat aika paljolti samoja meilläkin ollut meidän häissämme 🙂 Ja ulosmarssibiisikin ihan sama 😀

    • Kylläpäs löytyykin samanhenkistä porukkaa! <3 Ihanaa!

Vastaa