Skip to content

Donitsihuulet

Aloitetaanpa viikko ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä- setillä. Nämä kuvat ovat kummitelleet ulkoisella kovalevylläni jo hyvän aikaa, ja olen meinannut jo muutamaan otteeseen poistaa ne KAIKKI ihan vaan siksi että näissä oli jotain mistä en tykännyt. Yhtään. Esim. itse meikki ja muutenkin kaikki. En muista ihan kaikkia meikissä käytettyjä tuotteita, mutta sen muistan että lähdin ihan muuten vaan tekemään ABH:n Shadow Couture World traveler- paletilla ihan vaan jotain ilman sen ihmeempiä suunnitelmia. Näin siinä sitten kävi.

ESAF_DONUT_LIPS_1

Meikki on ihan kiva, mutta omaan silmääni siinä näkyy se suunnittelemattomuus sekä väriyhdistelmässä että teknisessä toteutuksessa. Vikoja on. Tämä on omaan silmääni hiukan epäsiisti, ja häivytykset menivät ihan liian pitkälle. Mutta julkaisen silti, koska idea oli kiva ja tämä olisi VOINUT olla oikein mainio meikki. JA koska huulilla on ColourPopin nestemäinen Donut- huulipuna, ja se on oikein sievä. Ja no, on tämä loppujen lopuksi muutenkin ihan kiva meikki.

ESAF_DONUT_LIPS_3

Donut on niin kiva että nimesin sen mukaan postauksenkin. ColourPopin nestemäiset punat ovat TODELLA mattaisia, ja kuten näkyy, huulet näyttävät niiden kanssa oikein ekstrakuivilta. Väri kuitenkin pysyy huulilla pitkään virheettömänä, joten annettakoon siitä plussaa. Oikein kuivahuuliset eivät näistä ehkä tykkää… Omat huuleni (ja huultenympärys) ovat olleet viime aikoina todella, TODELLA kuivat, joten näiden nestemäisten punien käyttö on jäänyt vähemmälle. Nyt näyttää siltä että tilanne olisi parantumassa, joten ehkä saan tummemmat syyssävyt käyttöön. Oi onnea!

ESAF_DONUT_LIPS_4

Että sellaista. Huulilla oli siis Donut, ja kaikki käytetyt luomivärit olivat ABH:n World traveler- paletista. Pohjameikistä sun muista en muista oikeastaan mitään- jotain kuitenkin on selvästi käytetty. Ehkä opin vielä joskus kirjoittamaan tuotteet ylös tai ottamaan KAIKISTA meikeistä sen yhteiskuvan tuotteista…

Nappaako donitsihuulet? Oliko silmämeikki ihan täysfiasko?

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

Related posts:

18 Comments

    • Kiitos, rouva hyvä! <3

  1. Ihan höpöjä höpötät tuosta silmämeikistä, sehän on kaunis kuin mikä!

    • No näin jälkeenpäin kun katson niin kivahan se on. 😀 Mutta silloin kun sitä tein kiehuin- joku siinä oli silloin pielessä ja pahasti!

  2. Mä tykkään aina sinisestä silmämeikistä. Niitä ei saa piilottaa kuvakansioon.

    • Olen aivan samaa mieltä! Yritän petrata- sinistä pitäisi olla enemmän.

  3. Ääh, Donut on kyllä nimensä veroinen sokerikuorrutetta huulien päällä! *huokaus*

    Ihana meikki muutenkin!

    • Donut on IHANA! Todellinen aarre. <3 Hehhhee, mietin jo sulle siitä joululahjaa 😀

    • Kiitos, murunen! Donut on kieltämättä aika herkku <3

  4. Liisa Liisa

    Niiiin hyvältä näyttää, don’t you worry!

    • Kiitos, honeybunny!

  5. Nappaa!! ♥ Ihana sävy ja meikki muutenkin kohdillaan! Tykkään. 🙂

    • Voi Pirre, kiitos!<3

  6. Täähän on aivan ihana meikki! Ja toi Donut, omg! Täytyy kyllä sanoa, että mulle tuli otsikon donitsihuulista ihan toisenlainen mielikuva, haha.

    • Kiitos! 😀 Ja Donut, OMG todellakin. 😀 Hahaaa, mitä oikein kuvittelit? 😀

  7. Ihan liian ankarana oot ollu itelles :D. Tosi kaunis meikki ja Donut näyttää sulla ihanalta!

    • Kiitos, kiitos! 😀 Välillä pitää olla ankara, ei tästä muuten mitään tule! 😀

Vastaa