Skip to content

Kategoria: Meikit

Inglot, ensirakkauteni + alennuskoodi

Meikkaaminen on kiehtonut minua aina. Olen jaksanut tutkia kosmetiikkaosaston hyllyjä, ja päivitellyt käyttämiäni tuotteita asteittain paremmaksi kokemiini jo yläasteelta saakka. Selektiivisestä kosmetiikasta innostuin lukiossa, ja sillä tiellä ollaan edelleen. MAC on tullut minulle tutuksi vasta viime vuosina, hiukan ulkomaisten verkkokauppojen ja esimerkiksi Urban Decayn löytymisen jälkeen. Jostain tämä värisekoilu ja kunnon fanaattisuus on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Minulle käänteentekijä ja todellinen ensirakkaus kosmetiikan puolella on Inglot. 

Löysin Inglotin kun olin töissä Jumbossa. Olin töissä Inglotin lähistöllä, ja kulkeuduin sinne työkavereiden innoittamana. Ei mennyt kauaakaan kun marssin Inglotiin jokaisella pidemmällä tauollani, ja kurkin sisään liikkeeseen aina ohikulkiessani. Lopulta kipitin tauolla liikkeeseen ja pyysin palettia joka mätsäisi vastaostettuun paitaani. Ah, muistoja, muistoja… 

Keskityin aluksi pääasiassa Inglotin luomiväreihin. Laaja valikoima oli niin tajunnanräjäyttävä ettei keskittymiskyky oikein pystynyt käsittämään kaikkea tarjolla olevaa mahtavuutta. Hamstrasin siis luomivärejä, ja hamstrasin urakalla. Alun huuman jälkeen rauhotuin hiukan, ja hiukan huvittuneena totesin ostaneeni muutaman sävyn useampaan kertaan. Pari sävyä löytyy sekä vanhoina pyöreinä että uudempina neliönappeina. Oh well. Kävin muuton yhteydessä Inglot-palettejani läpi, ja ne kaipaavat pikaista uudelleenjärjestelyä. Olen järjestänyt palettien napit hiukan summittaisesti, ja osa näyttää aika jäätäviltä. Siitä saisinkin hyvän postauksen-Inglot-palettieni ja värieni esittely ja uudelleenjärjestely! Joo! Tällä hetkellä vain yksi paletti on esittelykelpoinen. Viime vuoden I love me-messuilta ostamani kokovioletti paletti on kaunis ja harmoninen, ja saa muut paletit näyttämään sillisalaatilta. 

Luomiväreistä siirryin vähitellen tutkimaan muutakin valikoimaa. Muistan ostaneeni Inglotilta myös meikkipohjan tuotteita, mutta silloisessa, ihan alkuvaiheen kokoelmassa ei ollut kalmoystävällistä sävyä. Puuteri siis lähti eteenpäin siskolleni. Inglotin vedenpitävä ripsiväri oli vuosia suosikkini, ja edelleen yksi parhaita kokeilemiani. Duraline on klassikkotuote, ja huulimeikkeihin olen alkanut vähitellen totutella. Kokoelmistani löytyy jonkin verran myös Inglotin kynsilakkoja- ovat muuten aika kivoja. 

Tämän hiukan pidemmän taustaselittelyn jälkeen siirrytään nykypäivään. Pääsin blogin puolesta kokeilemaan Inglotin meikkiopastusta ja sitä myötä tutustumaan hiukan tarkemmin tuotteisiin ja yritykseen. Kipittelin siis vatsa täynnä perhosia Kluuvin Inglotiin. Olin paikalla aika hyvissä ajoin, joten join vielä rauhoittavan jäälatten läheisessä Roberts Coffeessa (vaikka olin juuri viettänyt vähintään yhtä rauhoittavan hetken Starbucksissa Myyn kanssa) ja hipsin sitten Inglotin ovelle. Hiukan hävetti saapua paikalle sennäköisenä kuin nyt saavuin- väsyneenä, nuutuneena ja selvästi töissäolleena. Vastassa oli kuitenkin aivan ihana ja todella miellyttävä Heidi, joka sai minut tuntemaan heti oloni tervetulleeksi. 

Meikkiopastus aloitettiin aika lailla heti, ja sen aikana käytiin läpi omia meikkitottumuksiani, bloggaamista, Inglotia ja vähän kaikkea. Heidi kyseli hiukan toiveistani meikin suhteen, ja koska olin avoin kaikelle, lähdettiin kokeilemaan minulle uutta tapaa tehdä perusarkimeikki. Heidi kertoi jokaisen vaiheen kohdalla tarkkaan mitä tehtiin, ja tuijotinkin silmä kovana peiliin jotta muistaisin ihan kaiken. (olen viime päivät testaillut Heidin oppeja käytännössä-tykkään) Heidi kertoi myös ihan loistavasti käyttämistään tuotteista ja siveltimistä, ja otti ihanasti huomioon toiveeni meikin suhteen. Kirjoitan ihan erillisen postauksen tuosta opastuksesta ja koko käynnistä- tästä tulee muuten sen tason kilometrisetti ettei kukaan jaksa loppuun asti. (ja siellä lopussa on jotain kivaa!)

Järjettömän tietopaketin, meikkivinkkien ja yleisen hyvän mielen lisäksi poistuin liikkeestä tuotekasan kanssa. Osan sain testattavaksi blogin kautt, ja ostan ostin itse tuotteista villiintyneenä. Katsotaanpa hiukan mitä kaikkea lähti mukaan!
IMG_4929
Sain toivoa muutamaa tuotetta itselleni, ja päädyin valitsemaan meikkiini käytettyjä meikkipohjatuotteita. Tiesin aivan tarkkaan mitä haluaisin, sillä olin rakastunut tuotteisiin jo meikin aikana. 


IMG_4931

IMG_4946

AMC Multicolor-poskipunaa olin kuolaillut liikkeessä koko illan, ja tiesin heti sen nähdessäni että se lähtisi mukaan kotiin. Heidi vinkkasi että kauniin paletin sävyjä voi käyttää myös luomilla- palankin halusta kokeilla meikin tekoa vain tämän kaunokaisen värejä käyttäen!


IMG_4961

YSM-meikkivoide teki niin hyvän vaikutuksen että pyysin myös sen itselleni. Olin riemuissani siitä että sävyvalikoimasta löytyi vaaleitakin sävyjä, ja tämä upposi omaan ihooni ihan täydellisesti. Meikkivoide on sopivasti kerrostettavissa, ja sillä saa halutessaan joko kevyttä ja kuulasta tai ihan reilusti peittävää jälkeä. 


IMG_4970
Väritön Mattifying Pressed Powder oli Heidin suositus minulle, kun kerroin pahasti kiiltelevästä ihostani. Olen ehtinyt käytellä tätä ihanuutta jo jonkin verran, ja pakko kyllä todeta että toimii. Tämä kulkee jatkossa aina mukana. 


IMG_4985
Viimeinen saamani tuote olikin todellinen villi kortti. Sparkling Dust on superkimaltavaa ja täysin mukavuusalueeni ulkopuolelle hyppäävää kimallepuuteria, jota voi käyttää kasvoille, silmille ja vartalolle. Aion aluksi kokeilla sitä turvallisesti silmämeikissä, mutta Heidin esittelyn perusteella uskallan kyllä kokeilla sitä kasvoillekkin. Ensisipaisulla Sparkling Dust on TODELLA pigmenttistä ja kimmeltävää, mutta se häivyttyy ihoon ihan täydellisesti. Kun tuotetta jaksaa pyöritellä iholle, se toimii kauniina ja hienovaraisena korostuksena. Kunhan siis muistaa että tätä tarvitaan oikeasti hyyyyyyvin vähän. 


IMG_5001
Ihastuin muutamaan meikkiini käytettyyn tuotteeseen niin kovasti että päädyin ostamaan ne itselleni. En ole omistanut valokynää vuosiin-nyt ostin kaksi. Heidi käytti tummien silmänalusten peittämiseen oranssihtavaa Under Eye Corrective Illuminatoria, ja toi kasvoille valoa samalla, vaalean ihonvärisellä tuotteella. Ostin molemmat itselleni, ja olen ehtinyt ihastua niihin palavasti. 

Ostin myös Inglotin oman meikkisienen. Kyseisiä pinkkejä ihanuuksia ei ilmeisesti tullut Suomeen kuin muutama, ja ne kaikki myytiin vauhdilla. Onneksi ostin omani, se nimittäin pesee aiemman Beautybayn verrokin 6-0.


IMG_5017
Päädyin ostamaan myös kaksi sävyä Inglotin mattaisista huulikynistä. Toista sävyä käytettiin meikissäni, ja toinen valikoitui tumman sävynsä takia. Kyseistä kynää voi käyttää joko rajauksissa, pohjustuksena tai ihan yksinään huulilla. Itse taidan käytellä näitä ihan sellaisenaan, sillä rakastan niiden jättämää mattapintaa! 

Tarjoilen lopuksi vielä näillä tuotteilla väkerrettyä meikkiä lauantailta. Innostuin meikkaamaan oikein pitkän kaavan mukaan, ja lopputulos oli sen mukainen- viihdyin tässä meikissä ihan täydellisesti. Luomille käytin lämpimänruskeaa Rainbow-nappia, ja kasvoille YSM-meikkivoidetta, mattapuuteria ja ihanaa poskipunaviisikkoa. 

IMG_5048
IMG_5057
IMG_5064_
Huulille pääsi Lip Pencilin vaaleampi, hiukan oranssiin taittava sävy.


IMG_5077_teksti
IMG_5088
IMG_5124

Mitä pidätte meikistä? Onko Inglot teille merkkinä tuttu? Kertokaahan omia suosikkituotteitanne, niitä olisi todella kiva kuulla!

Minulla ja Inglotilla on lisäksi pieni yllätys lukijoilleni- koodilla FLAME20 saa 20% alennusta kaikista Suomen Inglot-liikkeistä kuukauden ajan! Saatan hipsiä hyödyntämään tuota alennusta vielä itsekkin, sillä mattahuulikynät jäivät vaivaamaan aika pahasti. Kuin myös eräs kirkkaanpunainen, ihana poskipuna. Ja toinen rusehtavampi poskipuna. Ja irtoglitterit. Jatkanko listaa vielä? Ostoksille on selvästi mentävä. 

Silmät/Eyes:


-UDEPP
-Inglot 125R

-Inglot DS 608 
-Inglot 328
-IsaDora Flashing Volume mascara saatu
-Zuii Organic Eyebrow Definer Coco saatu 

-Lumene brow wax

Kasvot/Face:

-Inglot YSM Foundation saatu
-Inglot Mattifying Pressed Powder saatu 

-Inglot AMC Multicolour system 91
Huulet/Lips:

-Inglot Lip Pencil 12


14 Comments

MAC Kelly& Sharon Osbourne-kokoelmat, ensivaikutelmaa ja meikkiä

Viime keskiviikko oli jännä päivä. Kauan ja hartaasti odottamani MACin Kelly ja Sharon-kokoelmat olivat tulossa myyntiin Helsingin keskustan Stockmannille. Olin jo edellisellä viikolla ravaillut tiskillä kyselemässä kokoelmien saapumispäivää, sillä olin päättänyt että tästä saan ostaa itselleni ihan jokaisen asian mistä haaveilin. Olin pohtinut ja vertaillut tuotteita mielessäni niin pitkään, että kun julkaisupäivä vihdoin tuli, tiesin ihan tarkkaan mitä haluaisin. Sovinkin töissä heti aamusta että yhdeksältä olisin hetken käyttämättömissä, sillä soittaisin ja varaisin omat tuotteeni. Ennakkovarauksia tuotteista ei voinut tehdä, mutta kun ne saapuivat, sai ne laittaa varaukseen. Soitinkin siis MACille kunnon listan kanssa, ja mielessäni hihitellen kestin koko työpäivän tietäen että kaipaamani aarteet odottivat minua keskustassa. 

Kellon lyödessä neljä kipitin aikamoisella vauhdilla keskustaan, ja sain seurakseni MACin tiskillä Hennan. Henna oli jo ostanut oman Dutchess-palettinsa, ja sai suosituksillaan minutkin ostamaan kyseisen paletin. En vaivautunut edes sörkkimään testeriä, luotin sokeasti Hennan mielipiteeseen. Kyllä kannatti, Dutchess-nelikko on nimittäin parhaita omistamiani MAC-nelikoita.

Dutchessin lisäksi mukaan lähti ne alun perin varatut aarteet. Kotona tajusin ostaneeni sekä Sharonin että Kellyn kokoelmasta kolme tuotetta, kuusi siis kaiken kaikkiaan.  
IMG_4840

Pakkaukset ovat supersöpöjä! Pidän siitä että niiden värit ovat tavallisesta poikkeavia, mutta itse pakkaukset ovat kuitenkin ihan tavallisia. 


IDmacit

Tällaisia aarteita ostin. Sharonin kokoelmasta ostin kaksi huulituotetta ja luomiväripaletin, Kellyltä taas huulipunan, poskipunan ja korostuspuuterin. Harkitsin myös Kellyn luomivärinelikkoa, mutta sen sävyt olivat hiukan liian samanlaisia jo omistamieni kanssa. Okei, niin ovat Sharonin paletinkin, mutta näissä oli jotain uniikkia- ja laatu nyt vaan oli huippu. 


IMG_4848
Sharonin kokoelmassa oli useampi rakastamani Patentpolish- huulikynä, ja olin alusta asti sitä mieltä että ostaisin niistä ainakin yhden. Valitsin lopulta syvän punaisen Rubyn, joka näyttää hylsyssä tummalta mutta levittyy huulille kauniin kuultavana. Ihan täydellinen arkipuna! Rubyn lisäksi ostin toisen Sharonin Lipglasseista. Olin alun perin suunnitellut ostavani vaaleanpunaisen Bijoun, mutta pienen erheen takia sainkin kultaisen Pussywillow (hehheh)-sävyn. Sävyä tutkittuani sain todeta ettei pieni virhe haitannut lainkaan, sillä Pussywillow on IHANA. Olen tosin sen verran lapsellinen että hihittelen vieläkin kiillon nimelle. Olinpa niinkin aikuinen että päädyin suomentamaan nimen ihan itse- oma käännökseni on Pillupaju. Pillupaju on Tällipajun hiukan anteliaampi sisko. Toinen, hiukan siveämpi vaihtoehto olisi Mirripaju. Nimestä viis, kiillon väri on UPEA, ja aion tehdä lähiaikoina täyskultaiset huulet. Katsotaan mitä saan aikaiseksi!


IMG_4863

Kellyn kokoelmasta ostinkin sitten upean Kelly Yum Yum-huulipunan, Cheeky Bugger-poskipunan sekä Jolly Good-mineralize skinfinishin. Poskipuna sopii ihonsävyyni kuin nakutettu, ja Jolly Good on ensimmäinen omistamani Skinfinish-puuteri! Myös Jolly Good on erityisesti kalpeammalle iholle täydellinen, ja se onkin tällaiselle keltanokalle hyvä aloitustuote. Olen käyttänyt sen kahta sävyä sekä korostukseen että varjostukseen, ja yhdessä ihan koko poskille. 

Innostuin kuvaamaan ylläolevat tuotekuvat kirkkaassa auringonvalossa, ja niistä tuli ehkä hiiiukkasen liian kirkkaita. Kuvailenkin siis ihan kunnon tuotekuvat paremmassa valaistuksessa ja paremmalla ajalla, onpahan nyt kuitenkin julkaistu jotain kuvia että on selvää mitä ostettiin! 

Koska uusilla aarteilla oli pakko päästä meikkaamaan, tein niillä loppuviikon meikit. Alla siis perjantain meikki, jonka tein pääasiassa näillä uusilla aarteilla. 

Silmämeikin tein luonnollisesti Dutchess-paletilla. Sisänurkkaan pääsi vaalea Sweet Eyes, koko luomelle Femme Fatale ja varjostukseksi tumma Embark. 


IMG_4780
IMG_4785

Poskille käytin Cheeky Buggeria, ja koko kasvoille sinne tänne Jolly Goodia. Pohjameikin tein Inglotin YSM-meikkivoiteella, ja kiinnitin koko komeuden Inglotin mattapuuterilla. Inglot-aarteista luvassa ihan oma juttunsa myöhemmin sunnuntaina!


IMG_4803

IMG_4824

Huulille pääsi ihana Ruby. Ruby on niiiiiin minun sävyni-ehdin jo hiukan miettiä pitäisikö ostaa siitä varakappale…


IMG_4831

Ylläolevassa kuvassa näkyvät myös ostamani Inglotin valokynät(oranssi poistamaan sinisyyttä ja perusvaalea korostukseen-parhautta!) sekä Inglotin meikkisieni. Aiempi vastaavanmallinen siveltimeni on Beautybayn halpisversio, ja Inglotin kyllä pesee kyseisen sienen mennen tullen. Ihan huippu! 

Tämä on ollut varsin kuvapainoitteinen postaus, mutta laitetaan vielä yksi ekstrakuva. Olen kuvaillut swatch-kuvia ostamistani huulimeikeistä, ja rrrrrakastuin Kelly Yum Yumin ja Pussywillowin yhdiselmään.

Tässä siis teaserkuva tuosta kombosta-lisää on tulossa myöhemmin! 


IMG_4918
Ostitteko te jotain Kellyn tai Sharonin kokoelmista? Myöhemmin sunnuntaina olisi luvassa juttua Inglotista, sekä pienenä yllätyksenä lukijoille myös alekoodi! 

Silmät/Eyes:


-UDEPP
-MAC Dutchess Sweet Eyes

-MAC Dutchess Femme Fatale
-MAC Dutchess Embark
-MAC Mylar
-IsaDora Flashing Volume mascara saatu
-Zuii Organic Eyebrow Definer Coco saatu 

-Lumene brow wax

Kasvot/Face:

-Inglot YSM Foundation saatu
-Inglot Mattifying Pressed Powder saatu 
-MAC Cheeky Bugger

-MAC Jolly Good

Huulet/Lips:

-MAC Patentpolish Lip Pencil Ruby
-MAC Kelly Yum Yum 
-MAC Pussywillow
16 Comments

Electric-finally.

Odotettu, kaivattu, haluttu ja himoittu Urban Decayn Electric-paletti on täällä. Tai no, on ollut jo lähes viikon mutta en ole ehtinyt tästä ihanuudesta juuri blogin puolella hehkuttaa. Nytkin luvassa on vain muutama teaser-kuva, sillä en ole ehtinyt juuri tällä paletilla meikkaamaan. Katsellaan ja ihaillaan kuitenkin tätä värien riemuvoittoa-jo pelkästään kannen tuijottelu lämmittää luita ja ytimiä. Ah ja voih. 

Vaikka pukeudunkin pääsääntöisesti mustaan, rakastan värejä palavasti-siitä on pitänyt huolen jo tarhaikäisenä aloitettu taidekasvatus. Rakkaus väreihin tulee selkärangasta, ja pääsee parhaiten esille meikeissä. Vaikka olenkin suuntaamassa väreihin keskittyvälle alalle, teen työni yleensä aina ensin mustavalkoisina- niihin voin sitten lätkiä värejä haluamani mukaan. Kotikin on aika vaalea, ja ainoa väripilkku on Marimekon Nanuk-kankaasta tehty taulu. Ympäröin itseni tietoisesti mahdollisimman vähillä väreillä, sillä olisin muuten jatkuvan inspiraatioaallon valloissa, enkä voisi keskittyä yhtään mihinkään. 

Meni muutama päivä että pystyin edes katsomaan tätä palettia ilman että kihisin ja pihisin innosta. Vieläkin tuntuu perhosia vatsassa, mutta pystyn sentään koskemaan palettiin ilman järjettömiä riemunkiljahduksia. Nämä kuvat otin sinä iltana kun hain tämän aarteen kaupasta, ja oli vaikea olla hiljaa kuvia ottaessa-tai saada edes käsi pysymään vakaana. Kuvien ottamisen jälkeen tungin sormeni välittömästi väreihin ja hihkuin riemusta.
IMG_4556
Tämä kansi. Voiko upeampaa olla? Överivärikäs kansi mustalla taustalla on niin minua, niin minua että ihan heikottaa. Väripilvet ovat ihania, ja rasia itsessään on hengästyttävän kaunis. 


IDelectric
Tällä hetkellä suurin haasteeni on kehittää näillä sävyillä jotain arkeen sopivaa. Olen kuitenkin meikannut tällä viikolla sen verran kiireessä että värikikkailut ovat saaneet jäädä. Päätin kuitenkin vakaasti että jossain vaiheessa yhdistän perusarkimeikkiin jonkun tämän paletin sävyistä (hopeista Revoltia ei siihen lasketa, ihan liian turvallinen) ilman että lopputulos on töihin sopimaton. Ideoita on-ehkä ensi viikolla olisi ihan aikaakin niiden toteuttamiselle!

IMG_4566
Juuri nyt hihittelen riemuissani suunnitellessani kuinka rikon kaikkia mahdollisia väriopin sääntöjä kun alan lätkiä näitä värejä silmille. Mutta sitä vartenhan olen värioppia sun muuta lukenut-että voin säälimättä rikkoa kaikkia sen sääntöjä. Muhahaa. Tähtään siihen että tällä tehdyt meikit tulevat olemaan niin kirkkaita että niiden katseluun tarvitaan aurinkolasit. Luvassa ei siis ole mitään arkimeikkejä, eikä edes juhlasettiä, vaan ihan rehelliset överit. 

Tajusin muuten tänään että muutama vuosi sitten piirsin aktiivisesti ihan joka päivä. Nyt en ole pariin vuoteen piirtänyt kuin vain pakon edessä-ajattelin että tähän pitää tulla muutos. Aktiivinen piirtäminen ja maalaaminen on siirtynyt paperilta omille kasvoille, mutta olisi hyvä pitää yllä ihan klassista piirrustustaitoa jo pelkästään motoriikan kannalta. Suurin syy siihen että meikkini näyttävät siltä miltä ne nyt näyttävät on vuosikausien ahkera kuvataideharrastus. Sivellin on minulle luonnollinen kädenjatke, ja tietyt liikeradat ja tekniikat olen siirtänyt suoraan joko vesi-tai öljyväritöistä. Ajattelinkin alkaa piirtelemään ja maalaamaan uudestaan, ja mahdollisesti jakamaan tuotoksia täälläkin jos niitä halutaan nähdä. Tai jos siis ylipäätään kehtaan. Kerran niin hyvät piirustustaitoni ovat järkyttävässä ruosteessa, ja se on ihan oma vika. 

Huomenna katsellaan MACin Osbournes-kokoelmasta hankkimiani aarteita, ja sunnuntaina olisi luvassa Inglot-aarteita sekä pieni yllätys lukijoille.

Onko teillä kokemusta Electric-paletista? Minulla on jo lukemattomia ideoita palettia varten, mutta jos teille tulee mieleen jotain väriyhdistelmiä tai ideoita, kertokaa! 
18 Comments