Skip to content

Alive and kicking

Hei pupuset! Toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu-minulla ainakin oli! Eilen juhlittiin rakkaan ystävän häitä, ja tänään juotiin äidin synttärikahvit. Tapahtumarikkaan viikonlopun seurauksena bloggaaja on nyt aivan rättipuhkiväsynyt, joten tälle päivälle ei tule mitään kovin ajatusrikasta postausta. Höpinää maksimissaan, ja söpö kuva Pandasta. Panda lähettää lukijoille kovasti terveisiä.
Eiliset häät olivat aivan mielettömän ihanat ja lämminhenkiset, ja jaoinkin niistä pari kuvaa Instagramin puolelle. Kuvissa taitaa kuitenkin näkyä lähinnä ruokia- sen verran kunnioitetaan hääparin yksityisyyttä. Ihanat juhlat joka tapauksessa- en ole pitkään aikaan nauranut (ja itkenyt) niin paljon! Minua ei yleensä nähdä tanssilattialla, mutta eilen tein poikkeuksen. Juhlissa kun oli aivan järjettömän hyvää livemusiikkia, niin pakkohan sitä oli. Omat kehnot tanssimuuvit kun kuitenkin jäivät hiukan takavasemmalle osaavampien hallitessa tanssilattiaa. Tanssilattia oli melkeinpä koko illan aivan täynnä, joten siellä ei yhden heikompi osaaminen juuri pistänyt silmään. (musiikki oli aika rockpainoitteista, ja tanssi sen mukaista. Rock on <3, joten minut oli lopulta aika helppo maanitella mukaan) 

En juo lainkaan alkoholia, joten ehdin jo eilen ajatella tyytyväisenä että tänään on varmasti hyvä olo ja olen tosi tehokas. VÄÄRIN. Luulen että darra tuntuu varmaan juurikin tältä- oma paha oloni tosin johtuu migreenistä.

Äidin juhlakahvittelun myötä sain nähdä sisaruksiani ja muuta ydinperhettä ja käydä perheen yhteisiä asioita läpi. Kaikilla on ollut hirveä kiire töiden sun muiden kanssa, eikä ole juuri ehditty näkemään vaikka asutaankin kaikki samalla suunnalla. Siksi olikin ihana istua muutama tunti ihan vaan omien kesken ja nauttia niiden rakkaimpien seurasta. Sainpa samalla värvättyä siskoni hiusmallikseni muutamaa kampauspostausta varten!

 Nyt löhöän tyytyväisenä sohvalla vesilasin, peiton ja Netflixillä pyörivän Peep Shown kanssa. Taidan napata miehen kainaloon ja päättää turhan löpinän tähän. Tämä viikonloppu oli tapahtumarikas ja uuvuttavakin, mutten ole pitkään aikaan ollut näin tyytyväinen ja onnellinen. 

Miten teidän viikonloppunne on sujunut? Oletteko olleet ahkeria ja tehokkaita, vai ottaneet vaan rennosti?

Related posts:

10 Comments

  1. Täälläkin juhlintaa ja muuta mukavaa, eilen juhlittiin miehen veljenpojan ristiäisiä, tänään sisko oli miehensä kanssa kylässä ja tehtiin itse sushia. 🙂

    • Oi, onpa kiva kuulla! 🙂 Tuollaiset illanistujaiset ihan perheen kesken on kivoja- ja ristiäiset nyt ainakin!

  2. Kuulostaa ihanalta viikonlopulta <3 Olit niin nättinä siellä häissä!

    • Hihii, kiitos! ^^ Tein sellaisen meikin jonka osaan tehdä vaikka unissani, helppoa oli 😀 Oli kyllä kieltämättä varsin kiva viikonloppu 🙂

  3. Häät on aina niin ihania <3 Ja hääruoka! Kakut! Musiikki! Se kaikki rakkaus! Ahihii, oon ihan hengessä mukana täällä 8D Me vietettiin kaverin synttäreitä, enkä myöskään kärsinyt krapulasta. Vaikka join pari. Jee! Mä en tänään pysty vetämään Mutua kainaloon, mutta mulla on sentään Miipula ^_^

    • Häät on aina ihania! Ja nää nyt varsinkin- kaikki oli kivaa, ja livemusiikki oli JÄRJETÖNTÄ. Upeaa. Joo. Lisää. Olen vähän kade Miipulasta!

  4. En ollut ahkera, meni löhötessä. Jotenkin tää syksy ei ole yhtään mun vuodenaika, kaikki veto pois. 🙁 No onneks voi poltella edes kynttilöitä. <3

    • Kynttilät ja löhöily on ihan hyvä valinta! Se on usein mun ensisijainen vaihtoehto kun mietitään ohjelmaa kotiin 😀

  5. Viikonloppu meni mulla työn merkeissä. Lauantaina ensin töissä ja sitten mentiin miehen kanssa syömään mun uuden työpaikan kunniaksi ja sunnuntaina sitten tehtiinkin työtä kotona 🙂

    • Oi, teillä oli sitten aihetta juhlaan, onnea! ^^

Vastaa