Skip to content

Ahdistus maksimus

Nyt mennään taas syvemmille vesille, toivottavasti otitte pelastusliivit mukaan. Tai edes kellukkeet. Tätä kirjoittaessa loppuseminaariin on enää yksi yö, ja itsetunto ja kaikki usko omaan työhön on kadonnut opinnäytetyön teemana olleen usvapilven lailla. Mitä tehdä kun epävarmuus iskee? Olen yleensä varsin itsevarma tyyppi, enkä hätkähdä ihan pienestä. Ilkeät sanat ja pahanilkinen nauru jäävät toki aina mieleen, mutta ne on helppo sivuuttaa. Ulkoa tullut uhka on tässä tapauksessa huomattavasti helpompi torjua kuin sisältä kumpuava. Kun itse romuttaa omaa itsetuntoaan, on aikamoisessa ansassa. Ja miksi? Miksi sitä edes tulee tehtyä? Miksei voisi vain hyväksyä sitä että tuotos on aika hyvä, sellainen että sen takana voi seisoa? Miksi lähipiirin kehut kaikuvat kuuroille korville? Ja jos niitä nyt sattuu kuuntelemaan, miksi ne pitää hätäisesti lakaista maton alle mutisten samalla ”no ei tää nyt mitään, jotain väkersin, tällaista tein, ei tää nyt oo mikään ihmeellinen”: Pelko ja epäilys ovat ihan terveitä tunteita, mutta kohtuus kaikessa. Kun lamaantuu täysin sellaisen asian edessä jonka tuntee läpikotaisin ja paremmin kuin omat taskunsa, on pienen itsetutkiskelun aika.

esaf_ahdistus

Tiedän että suurin syy omaan epävarmuuteeni on se että tiedän että olisin voinut yrittää vielä vähän enemmän, tehdä vähän enemmän töitä, kirjoittaa vähän enemmän ja olla vähän analyyttisempi. Mutta nykyinenkin lopputulos on hyvä. Oikein hyvä. Siinä kulminoituu moni minulle tärkeä asia, se on samaan aikaan henkilökohtainen ja kuitenkin tutkiva ja siinä on sekä visuaalisia elementtejä että runsaasti asiatekstiä. Olen hyödyntänyt omia vahvuuksiani ja haastanut itseni niiden suhteen. Olen ottanut kannattaneita riskejä ja kehittänyt jotain aidosti omaa, jotain minunnäköistäni ja erityistä. Ja silti joudun vakuuttelemaan sitä itselleni. En ole koko aikuisiälläni ollut näin hermostunut ja jännittynyt. Olen viettänyt koko kuluneen illan hyppien seinille ja tuijotellen kaukaisuuteen pystymättä tekemään oikein mitään. Mielessä laukkaa koko opinnäytetyön sisältö kymmenine ja kymmenine sivuineen, lähteineen ja kuvineen. Tiedän että osaan. Tiedän että tiedän mistä puhun kun huomenna avaan suuni. Kyseessä on minun työni, minun tuotokseni, minun tekstini. Olen koonnut mokoman pirulaisen kasaan verta ja kyyneliä vääntäen, ja se on minulle tärkeä.

Tämän kirjoittaminen tuntuu samaan aikaan hurjan jännittävältä ja vapauttavalta. Olen jakanut blogissani ennenkin syvempiä mietteitä, mutta tässä on jotain itselleni erityistä. Jokin tässä on nyt todella minua. Kaiken hymyn ja naurun alta kun löytyy kovin vakava ja tosissaan oleva Ilona, joka raottaa nyt hiukan sitä vakavaa tosikkopuoltaan. Minulle on eri asia puhua ihan vaan itsestäni ja omaan itseeni kohdistuvista epävarmuuksista kuin niistä epävarmuuksista jotka kohdistuvat johonkin jonka olen itse tehnyt. Olen minä itte- tekijätyyppiä, ja otan omat tekeleeni kovin vakavasti. Nyt vaan tuntuu siltä että otan tämän liian vakavasti. Ilman kellukkeita liian syvässä päässä. Ehkä minä vielä yön aikana rauhoitun ja tajuan että kyllä minä osaan. Bitch you got this ja silleen.

Sellasta.

Löydät minut myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogilistalta!

Related posts:

14 Comments

  1. Tsemppiä! Hyvin se menee. Niin kuin itse sanoit, sinä tiedät, mistä puhut. 🙂

    On kyllä mukava lukea toisen samassa tilanteessa olevan mietteitä. Itse palautin opparin toisen luonnoksen juuri ja muutaman viikon päässä olisi myös esitys edessä, iiks! Paineita lisää hieman myös se, että hommat on aivan kesken vielä. Ei auta kuin kaivaa kaikki positiivinen energia jostain ja yrittää parhaansa. 😀

    • Se positiivinen energia tekee ihmeitä. 😀 Tuon kertomasi perusteella väitän että olet aika paljon paremmassa vaiheessa kuin minä, säädin asioita ihan kalkkiviivoille saakka. 😀 Mutta on kieltämättä lohdullista kun tietää ettei ole ainoa joka on samassa tilanteessa! Hyvin se menee!

  2. Bitch you definitely got this! Hyvin sä vedät. 🙂 *pus*

  3. Mun oli tarkoitus sanoa jotain kannustavaa, mutta .Nekku. tyhjensi potin niin ettei taida olla mitään lisättävää enää. Anna palaa!

    • Annoin palaa! Sekavasti, mutta annoin palaa!

  4. Zemppiä, menee varmasti hyvin ja ahdistus ja jännitys kuuluu asiaan. Silloin juuri ihminen antaa parhaansa. <3

    Oli ihana nähdä silloin taannoin Bernerillä, lämmin halaus oli aito ja sydämellinen <3

    • Kiitos! <3 Jännitys on kyllä tervettä- ei niitä turhia asioita jännitä.

      Ja kiitos vielä, oli aivan ihana nähdä ihan kunnolla! <3

  5. Myy Myy

    Kannattaa muistaa, ettei täydellisyyteen koskaan pääse, sillä aina löytyy jotain parannettavaa. On taito osata lopettaa (hienosäätäminen) ajoissa. 🙂

    Iso tautinen rutistus! Se tulee menemään hyvin!

    • Kiitos! Se meni sinne päin, ihan vaan vähän meinasin alkaa itkemään.:D Hienosäätäminen, se on kirous.

Vastaa