Skip to content

19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019

Olen pyöritellyt uuden postauksen aihetta mielessäni nyt kuukausia pystymättä kuitenkaan päättämään mistä (taas kerran) aloittaisin. Törmäsin tänään Mutsie-blogia pitävän Irenen postaukseen kysymyksistä ja vastauksista koskien vuotta 2019 (jonka hän bongasi täältä), ja totesin että TÄMÄ on se juttu josta lähden liikkeelle. Yhden kysymyksen lisäsin muuten itse, ettette ihmettele! Kuvituksena on meikkejä tän vuoden varrelta.

Hypätään kysymyksiin ja vastauksiin pidemittä puheitta, jookos!

1. Asiat jotka yllättivät tänä vuonna: Se, miten heikkona olen ollut ja se, miten mielettömän vahva olen ollut. Tämä vuosi on ollut vaikea ja raskas, ja olen ollut monta kertaa todella heikoilla jäillä itseni kanssa. Olen kuitenkin yllättänyt itseni uudelleen ja uudelleen nousemalla sinnikkäästi jaloilleni ja tekemällä asioita, joihin en ajatellut pystyväni tai joihin en kuvitellut omaavani tarpeeksi voimia.

2. Uudet ihmiset joihin tutustuin tänä vuonna: Olen tutustunut tänä vuonna aivan mielettömiin ihmisiin töiden kautta, ja nykyinen pieni mutta rakas tiimini on täynnä ihmisiä joiden kanssa on kunnia tehdä töitä. Olen saanut myös muutaman suunnattoman tärkeän ystävän, joiden kanssa viestin lähes päivittäin. Olen todella kiitollinen siitä että mun elämässä on niin paljon ihmisiä jotka tuovat synkilläkin hetkillä mun elämään valoa!

3. Vuoden mieleenpainuvimmat päivät: Obin saapuminen jäi luonnollisesti aika kirkkaasti mieleen! Mieleen on kaivertunut myös rakkaan läheisen hautajaiset alkuvuodesta, joiden ajatteleminen saa edelleen kyyneleet silmiin. Muistan myös haikeudella viimeisen päivän vanhassa tiimissä, ja ilolla ensimmäisen päivän nykyisen porukan parissa. Erityisen paikan mielestäni on kuitenkin saanut päivä, jolloin mieheni ja lähimmät ystäväni tapasivat miettiäkseen mitä voisivat tehdä auttaakseen minua hankalassa elämäntilanteessa.

4. Vuoden paras sarja ja leffa: Tämä on vaikea! En ole katsonut tänä vuonna juuri leffoja, ja ne mitä olen katsonut, ovat olleet vähän… No… Niin. Paras sarja on ehdottomasti What we do in the shadows, joka tuli HBO:lle! Samanniminen leffa on yksi ehdottomista suosikeistani, ja sarja meni suosikkien joukkoon kertaheitolla. Myös JoJo’s Bizarre Adventure on ollut tänä vuonna suunnaton hitti!

5. Vuoden soitetuin biisi: Spotifyn mukaan vuoden soitetuin biisi on ollut Premonition Dark Souls 3:n soundtrackilta, kiitos ahkeran tabletop rpg-harrastuksen. En kuitenkaan laske tätä varsinaisesti suosituimmaksi biisiksi, joten sanon että se oli Lizzon Juice!

6. Vuoden kosmetiikkatuote: Kotimaisen Saaren taika-merkin Särkisalon suolasaippua on ollut tämän vuoden ehdoton hittituote. Otin kyseisen saippuan osaksi päivittäistä kaksoispuhdistusrutiiniani, enkä aio vaihtaa siitä enää pois. Vegaaninen saippua sisältää paitsi merisuolaa, myös Himalajan ruususuolaa ja mm. sheavoita. Saippuan tuoksu on mieto ja miellyttävä, ja saippua itse on todella riittoisa. Erityismaininnan annan Viseartin Dark edit-paletille!

7. Vuoden lempparireissu: Tänä vuonna en ole matkustanut mihinkään, mutta pystyn silti nimeämään suosikkireissuni! Obinhakumatka oli jännittävä, kutkuttava, unohdumaton ja ehdottomasti suosikkini.

8. Lause joka jäi mieleen tältä vuodelta: Työkaverin sanoma ”Sulla on kyllä munaa” kaivertui mieleeni niin etten tule sitä koskaan unohtamaan. Alkuun vähättelin itseäni mielessäni ajatellen että enhän minä nyt mitään kehtaa, mistä tuo nyt tuli ja eeeeäh ei tuommoista, kunnes tajusin että ei helvetti, tottahan tuo on. Tämän valaistumisen jälkeen olen palauttanut nuo sanat mieleeni aina kun tuntuu siltä etten kehtaisi tai uskaltaisi tehdä jotain.

9. Tilanne jossa ylitin itseni tänä vuonna: Näitä on monta! Pieniä, henkilökohtaisia onnistumisia ja ylityksiä on tullut arjessa paljon. Ylitin itseni kuitenkin todella syksyllä, kun hain työkaverin kannustamana paikkaa, joka tuntui kuin minulle tehdyltä. Olin kipuillut juuri paljon itseni kanssa, ja itsetuntoni ja jaksamiseni olivat pohjamudissa. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni, hain paikkaa- ja sain sen.

 

10. Uusi asia jonka tein tänä vuonna: Aloin taas lakkaamaan kynsiäni pitkän tauon jälkeen. Tämä kuulostaa pikkuseikalta, mutta itselleni sillä on suunnaton merkitys.

11. Asia, joka sai mut itkemään tänä vuonna: Jo aiemmin mainitut hautajaiset sekä kyseisen läheisen menetys ovat itkettäneet tänä vuonna paljon. Omat kipuilut masennuksen ja ahdistuksen kanssa ovat itkettäneet myös enemmän kuin tarpeeksi. Olen itkenyt kipua, surua, turhautumista, iloa ja menetystä, uuden alkua ja vanhan loppumista. Oon itkenyt tänä vuonna kyllä ihan järjettömän paljon :’D

12. Vuoden arkiresepti, jota kokattiin paljon: Itse kehittämäni tomaattikeitto on ollut yksi tämän vuoden hittiresepteistä uunifetapastan lisäksi! Oon innostunut keitoista muutenkin tänä vuonna ihan uudella tavalla, ja alkanut kokkailemaan enemmän ilman lihaa.

13. Tärkeä päätös, jonka tein tänä vuonna: Päätin keskittyä itseeni, ja pistää itseni välillä etusijalle. Se on mulle todella vaikeaa, mutta oon yrittänyt pitää tästä kiinni. Lipsunko? Totta hitossa, mutta oon silti ottanut isoja harppauksia tän suhteen tänä vuonna.

14. Teinkö uuden vuoden lupauksia ja pidinkö niistä kiinni tänä vuonna? Mulla on hyvin etäinen muistikuva siitä että olisin luvannut olla itselleni lempeämpi. Olen pitänyt tuosta lupauksesta kiinni vähän vaihtelevalla menestyksellä, sillä olen aina ollut ja olen edelleen itseni pahin kriitikko ja orjapiiskuri. Jotain edistystä on kuitenkin tullut!

15. Vuoden ajatuksia herättävin kirja: Ööh, nyt pitää myöntää etten ole tainnut lukea tänä vuonna yhtäkään kirjaa. Aloitin kesällä Saatana saapuu Moskovaan- kirjan, mutta se jäi kesken. Mun uuden vuoden lupaus vuodelle 2020 voisikin olla että luen enemmän! Rakastan kirjoja, ja oon aikanaan lukenut niitä ihan järkyttäviä määriä. Luulen että voisin aloittaa tän lukuharrastuksen herättelyn palaamalla joihinkin vanhoihin suosikkeihin! Ps. Älkää ehdottako mulle äänikirjoja, kokeilin enkä pysty siihen. 😀 Mun on jotenkin ihan mahdotonta kuunnella kun kirjaa luetaan, haluan lukea itse.

16. Uusi taito, jonka opin tänä vuonna: Opin leikkaamaan koiran kynnet! Sekä minä että Obi vihataan sitä operaatiota, mutta ainakin se on jotenkin hallinnassa. Oon oppinut myös muutamia lisäsanoja japania, jos se lasketaan taidoksi.

17. Vuoden hauskin tapahtuma: Mun synttärit, joita vietettiin pienesti perheen kesken, sekä meidän lähes viikoittaiset peli-illat kavereiden kanssa! Noi kavereiden kanssa vietetyt illat on täynnä naurua ja lämpöä, ja odotan niitä joka kerta ihan suunnattomasti.

18. Vuoden lempparivaate: Zizziltä kesän aleista ostettu metsänvihreä tekoturkis on mun tän vuoden suosikki. Oon käyttänyt sitä aina sään salliessa, ja se on IHANA. Överi, vähän hassu ja IHANA.

19. Asia, joka sai minut nauramaan tänä vuonna: Ystävät, huonot vitsit, Obi, rakas mieheni, meemit ja paras ystäväni.

 

Yritän palata vähän tiiviimpään postaustahtiin, mutta en tee mitään suuria lupauksia. :’D Kaipuu blogin pariin on suunnaton, mutta aloittaminen on ollut ihan sietämättömän vaikeaa. Ehkä se aloittaminen on asia, jossa skarppaan vuonna 2020.

Related posts:

Yksi Kommentti

Vastaa